maanantai 19. syyskuuta 2016

Päävalmentaja Jaakko Saari



Jaakko Saari valittiin mielipiteitä jakaneen Pascal Tayotin jälkeen Suomen judoliiton uudeksi päävalmentajaksi syksyllä 2015. Muunmuassa 5 SM -kultaa ja 2 SM-hopeaa saavuttanut, sekä olympiaedustajanakin nähty päävalmentaja on erittäin kohtelias ja mukava mies. Tästä huolimatta toimitus aikoo pistää päävalmentajan tiukille haastattelussaan.




Pascal Tayotin valinta päävalmentajaksi osoittautui ainakin konkreettisten tulosten perusteella flopiksi. Mitä Suomen judo on oppinut tästä?
Haimme pitkään ulkomaista tasokasta valmentajaa. Sopivia ei ollut ihan pilvin pimein. Pascalissa yhdistyi monta niistä kriteereistä mitä olimme määritelleet. Hänellä oli koulutus (liikuntatieteiden tohtori), hänellä oli vankka kokemus huippujudosta (2 x EM I, Olympiahopeaa ja ura Ranskan maajoukkueessa), hänellä oli valmennuskokemusta, kielitaitoa ja lisäksi hänen kanssaan oli helppo tulla toimeen. Kaiken piti siis olla kunnossa. Asiat alkoivat hankaloitua kun hän ei, suunnitelmasta poiketen, muuttanutkaan Suomeen ja näin ollut mukana päivittäisessä harjoittelussa. Jossain vaiheessa jouduimme myös kyseenalaistamaan hänen sitoutumisensa suomalaisen judon kehittämiseen. Ehkä tärkein oppi oli huomata se, ettei muillakaan mitään poppakonsteja ole vaan menestyminen perustuu kovaan työhön. Meillä on vielä huippuihin verrattuna paljon työtä tehtävänä ihan perusasioissa ja tuo työ on viimekädessä jokaisen urheilijan omalla vastuulla.

Se, minkä järjestelmänä tästä opimme, on se, että mikäli joskus tulevaisuudessa päädymme ulkomaiseen valmentajaan, on hänen ehdottomasti asuttava siellä missä valmennettavatkin ja elettävä heidän arkeaan.
Olit olympiaedustaja niin sanottuun Suomen judon “kulta-aikaan”. Miksi menestys oli tällöin parempaa? Poikkesiko harjoittelu radikaalisti nykyisestä?
No, varsinaiset menestysvuodet seurasivat hieman myöhemmin 1980-luvulla. Syitä, miksi silloin pärjäsimme paremmin, on monia. Harjoittelu ei poikennut kovin paljoa nykyisestä, eikä ainakaan parempaan suuntaan, mutta ehkä kaikkien peruskunnon lähtötaso oli kovempi kun nykynuorilla. Perusliikuntaa teimme kaikki lapsina ja nuorina varmasti enemmän kuin nykyään tehdään. Tietokoneet ja mobiililaitteet jne. eivät silloin vieneet sekuntiakaan vapaa-ajastamme. Judokoita oli silloin Suomessa huomattavasti enemmän, eikä lajitarjontaa ollut niin paljon eli näin myös mahdollisia lahjakkuuksia judon pariin löytyi ehkä enemmän. Yhtenä merkittävimpänä tekijänä on tietysti se, että laji on koko ajan kehittynyt ammattimaisempaan suuntaan ja menestyminen tänä päivänä vaatii huomattavasti enemmän. Nykyinen ottelujärjestelmäkään vähine keräilyineen ei suosi pieniä judomaita.
Mitkä ovat mielestäsi suomalaisten suurimmat puutteet kansainvälisiin kanssakilpailijoihin verrattuna?
Totuushan on se, että tällä hetkellä jäämme maailman huipuista jo perusominaisuuksissa, mutta terävin kärki on ehkä pikkuhiljaa kirimässä eroa kiinni. Myös tietynlainen liikunnallinen taitavuus, ei siis aina välttämättä perustekniikka, on asia jota meidän tulee parantaa ja se toteutunee harjoittelemalla kamppailutilanteita monipuolisemmin (= erilaisia randoreita erilaisten vastustajien kanssa).

Yksi suuri asia kamppailulajeissa on aina itseluottamus. Se perustuu hyvälle itsetuntemukselle ja paranee tietty usein menestymisen myötä. Sen vaikutusta ei voi aliarvioida ja parantuneen itseluottamuksen myötä tuloksetkin voivat parantua lyhyessäkin ajassa.
Miten Suomen judo saadaan nousuun?
Kysymys on helppo; vastaus vaan ei ole. Edellisen kysymyksen vastaus antoi jo osviittaa. Suomen judo tarvitsee urheilijoita, jotka ovat valmiita laittamaan ns. kaiken likoon ja valmiita tekemään työn jota menestyminen vaatii (Victory is reserved for those who are willing to pay it’s price  -Sun Tzu ). Lisäksi urheilijoiden on oltava riittävän lahjakkaita ja heidän ympärillään on oltava oikeanlainen tukiverkosto (koti,valmentaja, seura, liiton järjestelmä) joka mahdollistaa kehittymisen huipputasolle.


Tämähän ei toteudu sormia napsauttamalla, mutta kaikkien toimijoiden on oikeasti ymmärrettävä vaatimukset ja työskenneltävä yhdessä päämäärän saavuttamiseksi. Voimme parantaa tekemistämme monissa asioissa ja näin pala palalta lähestyä päämäärää.
Mitkä ovat näyttökilpailuja seuraaviin arvokilpailuihin (EM-kilpailuihin) aikuisten osalta? Millaista menestymistä niissä vaaditaan ja miltä ajalta niitä tarkkaillaan?
Valmennusvaliokunta ei ole vielä kriteerejä yksityiskohtaisesti linjannut, mutta kyllähän näyttöjä katsotaan pitemmältä ajalta ja niissä keskitytään tietysti kv-kilpailuihin. Eurooppa Cupin kilpailuissa on pystyttävä taistelemaan voitosta/mitaleista ja European Open-tasoisissa kilpailuissa olisi pystyttävä voittamaan otteluita.
Toimitus pitää menestyksen avaimina vahvaa fysiikkaa ja suuria randorimääriä. Oletteko samoilla linjoilla tässä?
Kuten olen monissa yhteyksissä todennut, niin perusominaisuuksissa emme voi antaa tasoituksia, eikä pitäisi olla syytäkään, sillä voimme kotimaassa kehittää ne aivan huippujen tasolle.
Suuri randorimäärä ei itsessään ole aina riittävä, sillä illasta toiseen samalla tavalla otetut randorit eivät välttämättä kehitä taitoa riittävästi. Niihin on saatava vaihtelua ja erilaisia ärsykkeitä. Lisäksi tiettyjä lajikohtaisia ominaisuuksia on tehokkaampaa kehittää erilaisissa erikoisharjoitteissa. Olen kyllä toimituksen kanssa samaa mieltä siitä, että randoria pitää ottaa paljon, em. asiat huomioiden.
Toimitus kritisoi kohteliaasti myös kolmea asiaa, jotka ovat olleet olemassa niin kauan kuin toimitus muistaa.

1. Maajoukkueleireillä on usein neljä treeniä päivässä; aamulenkki, judo, judo ja palauttava harjoitus. Onko tarkoituksenmukaista treenata näin monta kertaa päivässä? KV-leireillä on kaksi randoriharjoitusta päivässä ja muu aika lepoa. Toimituksesta tuntuukin, että palautuminen on KV-leireillä parempaa. Myöhään tapahtuva viimeinen harjoitus ja aikainen herätys eivät tunnu loogisilta parhaan mahdollisen palautumisen saavuttamiseksi.
Tavoitteena leireillä on yleensä, hieman kaudesta riippuen, treenata kaksi kohtuullisen kovaa harjoitusta päivässä. Jos tavoite on treenata kovaa jo aamulla klo 09.00, on herättävä riittävän aikaisin, jotta siihen ollaan valmiita. Herääminen on varmistettu pienellä aamureippailulla ja jumpalla, joka samalla verryttää lihaksia edellisen päivän treeneistä. Tämä aamulenkkihän ei nyt ole mikään tehoharjoitus joka oikeasti rasittaisi hyväkuntoista urheilijaa. Joskus kun aamujumppaa ei ole tehty on aamutreeniin ilmestynyt urheilijoita lähes suoraan peiton alta ja silloin ei kyllä lähtö kovempaan treeniin ole paras mahdollinen. Kyllähän aamuherättelyt tehdään kv-leireilläkin ja niin tekevät yleensä muutkin maat.
Iltatreeninhän ei tule olla rasittava vaan se on nimenomaan palauttava harjoitus. Esim. venyttelyitähän ei kannata tehdä heti kovan treenin jälkeen vaan myöhemmin. Usein harjoitus on ollut jopa vain sauna, uinti ja venyttelyt. Tarkoitus on siis huoltaa kehoa ja palauttaa sitä seuraavan päivän koitoksia varten. Tällaisen huollonhan tulisi kuulua lähes automaationa jokaisen urheilijan ohjelmaan kovien harjoitusten jälkeen. Leiriolosuhteissa se vaan varmistetaan tekemällä se yhdessä.
Eli ehkä toimituksen pettymykseksi näitä herättäviä ja huoltavia harjoituksia tullaan tekemään tulevaisuudessakin ainakin niin kauan kuin minä olen valmentajana. Samaa mieltä toimituksen kanssa olen kyllä siitä, että uni on tärkeää ja sitä on saatava riittävästi eli vähennetään vaikka sitä some-aikaa ja käytetään sekin lepoon.

2. Kotimaassakin saataisiin hyödynnetettyä porukan yhteenkokoaminen parhaiten ottamalla lähes pelkkää randoria. Olet itse puhunut kymmenestä kovasta randorista joka ilta, minkä takia lyhyillä parin päivän leireillä ei siis keskistytä vain randoriin vaan tehdään harjoituksia jotka voisi hyvin hoitaa kotisaleilla?
Tähän vastaus tuli jo varmaankin tuolla aiemmin eli joitain asioita voidaan treenata tehokkaammin joillain muilla harjoitteilla ja valitettavasti kaikki eivät niitä kotisaleillaan tee/pysty tekemään. Varmasti olette huomanneet, että randorimääriä leireillä on lisätty, mutta niidenkään ei tule olla aina samanlaisia ja siksi niihin on lisätty erilaisia tehtäviä ja tilanteita.

3. Miksi leirit järjestetään aina Tampereella tai Pajulahdessa ja yhteisharjoituksista vain osa Helsingissä? Eikö olisi hyvä, että pääkaupunkimme ja sen lähiseudun urheilijat saisivat myös nauttia enemmän kotikenttäedusta?
Aikuisten ja U21 ryhmän valmennuskeskukseksi on valittu Varala ja leirien pitäisi pääsääntöisesti olla siellä. Pajulahteen olemme joutuneet tukeutumaan silloin kun emme ole jostain syystä Varalaan mahtuneet. Toiminnan keskittämisen yhteen paikkaan mahdollistaa sen, että ko. paikka myös satsaa meihin ja pyrkii järjestämään meille mahdollisimman hyvät harjoitteluolosuhteet. Missään pääkaupunkiseudulla emme valitettavasti saa käyttöömme yhtä isoa tatamia, sen yhteydessä olevaa majoitusta ruokailuineen ja testaus- ym. oheistoimintoja. Mikäli jatkossa kyseiset fasiliteetit löytyvät myös pääkaupunkiseudulta ei mikään estä meitä vaihtamasta leiritystämme vaikka sinne.
Vapaa sana
Toivotan Hansokulle onnea kiihkeän mediamaailman myllerryksessä. Tällaiselle foorumille on varmasti tarvetta. Pitäkää faktat faktoina ja tarinat tarinoina huumoria unohtamatta!

Hansokun kanssa yhteistyössä kamppailutarvikeliike:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti