tiistai 12. joulukuuta 2017

Judoharjoittelu Eri Maissa


Vuosien varrella toimitus&ystävät on vieraillut monissa eri maissa harjoittelemassa. Koska muiden maiden harjoitustavat varmasti kiinnostavat myös Suomessa, kokosimme alle tietoja siitä miten judoa eri maissa harjoitellaan. Suurimmasta osasta paikkoja on koottu tiedot vain iltaharjoittelusta, sillä aamuharjoituksiin suomalaiset eivät ole paikallisten kanssa yhdessä osallistuneet tai harjoitukset ovat olleet vain fysiikkaharjoituksia.

UNKARI (Dunavarsanyn Olympic Center).
Keskuksessa harjoittelee IJF:n rahoittamana monia Afrikan ja Etelä-Amerikan maiden urheilijoita. Tasoltaan he ovat European cup/Open mitalisteja. Myös eurooppalaisia joukkueita vierailee toisinaan keskuksessa
Toimituksen saama raportti keskuksesta: Keskuksessa harjoitellaan kahdesti päivässä aamuisin aina tekniikkaa ja iltaisin joko tunti tekniikkaa ja puntti tai tunti tekniikkaa ja randoria. Yleensä tiistai ja torstai ilta on randoria Unkarin maajoukkueen kanssa Budapestissa.. Treeneissä on yleensä aika kova tempo ja tekniikkaa tehdään paljon aikaa vastaan. Centerissä käy myös välillä vierailemassa IJFn akatemiasta valmistuvia valmentajia jotka näyttävät omia tekniikoitaan, mm.  Mark Huizinga.

UNKARI (Budapest)

Budapestissa harjoittelee useita junioreiden EM-mitalisteja, joista osa ottelee nykyään jo aikuisten sarjoissa. 
LÄMMITTELY: Pitkä lämmittely, jossa tehdään paikallaan paljon liikkeitä valmentajan esimerkin mukaan/valmentajan merkistä.
LAJI: Oma tekniikka, jossa paljon uchikomeja ja heittoja. Yleensä sarjoissa pidetään yllä kovaa tempoa. Lopuksi otetaan normaalia randoria.  

SAKSA (Potsdam)


Postdam on perustasoinen saksalaisten harjoituskeskus. Paikallinen joukkue UKJC Potsdam ottelee 1. Bundesliigassa, muttei taistele kärkisijoista. Tuottaa vahvoja European Cup tason ottelijoita.
LÄMMITTELY: Lämmittelyksi otetaan yleensä yleiskunto ja ketteryysliikkeitä, joita seuraa uchikomia paikallaan ja liikkeestä.
LAJI: Yleensä noin 10x5min pystyrandoria. Juniorit ottavat aamuisin myös tekniikkaa, mutta ainakin toimituksen vieraillessa Postdamissa, aikuisia ei näissä tekniikkaharjoituksissa näkynyt, vaan he tulivat vain iltaisin ottamaan randoria.

USA (Pedro’s Judo Center, Boston)
Legendaarisen Jimmy Pedron ja tämän isän Pedro Sr harjoituskeskus. Treeneissä esiintyy monia jenkkien tähtiurheilijoita, kuten Travis Stevens.
Toimituksen saama raportti: Paljon oli mattoa ja keskityttiin mattotekniikoihin. Näiden päälle mattotilanne randoreita noin 30sek-1min. Treeneissä oli yleisesti kova tempo. Patjalle tehtiin paljon heittelyä ja randoria oli aikalailla samoja määriä kuin Suomessa. Lähes joka aamu oli juoksuja treenien jälkeen joilla luotiin pohjaa jenkkien kovalle kunnolle. Tosi hyvä tiimihenki ja kaikki otti kaikkien kans oikeestaan. Starat ei pitäny mitää roolia, vaan teki paljon töitä ja auttoivat muita. Puntit tehtiin omalla ajalla.

SAKSA (Judo Club Randori, Berlin)
Perus saksalainen judoseura, hyvää perustasoa, muttei maailmantähtiä. Tältä vuodelta seuralta löytyy silti alle 21 vuotiaiden MM viitonen Daniel Zorn.
LÄMMITTELY 5min päästä päähän hölkkäilyä ja päädyssä aina 10 punnerusta ja toisessa päässä 10 vatsaa - erilaisia lämmittelyliikkeitä kaverin kanssa kuten kantamista, kottikärryt, itsensä vetäminen eteenpäin niin että kaveri seisoo ja ite vatsallaan - uchikomeja ja heittoja. Kokonaiskesto noin 25min.
LAJI: 4x5min mattorandoria ja 7x5min pystyrandoria - kaikki putkeen

VENÄJÄ (Pietari)
Pietarin harjoituksissa treenaa Venäjän junnukilpailuiden seitsemän parhaan joukkoon sijoittuneita miehiä, sekä joitain kovempiakin, kuten alle 21 vuotiaiden euroopanmestari Pavel Patokov.
Toimituksen saama raportti
Pietarissa on viikossa kaks randoritreeniä - tiistai ja torstai iltaisin ja siellä on paljon porukkaa paikalla, myös sellaisia jotka ei muuten ole viikolla treeneissä paikalla (Kuten Suomessa esim. Chikara). Muuten iltaisin on ollut tekniikkatreenit (kerran viikossa ne waza teemana), etenkin erilaisten tilanteiden harjoittelua. Perustreenin sisältö on ollut: juoksua aluksi, sitten akrobatiaa, uchi komia. Sitten valmentajat kerää porukan keskelle katsomaan tietynlaista tilannetta mitä treenataan: esimerkiksi uke hakee migi kahvaa, miten haetaan oma ote ja siihen heitto. Treenit noin 2h ja lopussa vielä pieni fysiikka osuus. Aamuisin on tekniikkaa, vähän erilaisella treenin pohjalla ja loppuun köyden kiipeämistä.

JAPANI (International Budo University, Katsuura)
Katsuura on keskitasoinen Japanilainen yliopisto. Näitä miehiä ei koskaan todennäköisesti tulla Japanin maajoukkueessa näkemään, mutta tullessaan kevyempiin Eurooppalaisiin kilpailuihin, esim Matsumae-cuppiin, voittavat IBUn miehet lähes joka sarjan. Varsinkin pienissä painoluokissa Katsuuralaiset ovat vahvoja.
LÄMMITTELY: Noin viidentoista minuutin ‘taiso’ eli hyvin väsynyt paikkojen pyörittely, jonka jälkeen noin 15 minuuttia uchikomia paikaltaan ja päästä päähän.
LAJI: 12-21 kierrosta 5-6 minuuttisia pystyrandoreita. Randorien välissä ei ole palautusta, mutta yleensä harjoitukset pyörivät joko kiertosysteemillä niin, että kaksi randoria putkeen, ja yksi huilia. Joskus randoria otetaan myös niin, että sama henkilö on keskellä esimerkiksi 8 kierrosta putkeen. Randoreissa tempo ei yleensä ole kovin kova, sillä sama setti tehdään kuutena päivänä viikossa. Enimmäkseen seistään hyvässä asennossa ja paikasta yritetään heittää. Pystyrandoreiden perään saattaa seurata muutama mattorandori, tai sitten ei.

JAPANI (Tokai University)
Tokai on mahdollisesti maailman kovin paikka harjoitella judoa. Vanhoihin mestareihin lukeutuvat muun muassa Yamashita ja Inoue, nykyisiin Takato, Hashimoto, ja Haga.
LÄMMITTELY: Noin viidentoista minuutin ‘taiso’ eli hyvin väsynyt paikkojen pyörittely, jonka jälkeen noin 15 minuuttia uchikomia paikaltaan ja päästä päähän.
LAJI: Osa harjoittelijoista merkitään vöillä ottamaan keskellä 8x5 minuuttia pystrandoria ilman palautuksia. Laidalla olijat käyvät sitten haastamassa näitä henkilöitä. Tämän jälkeen vaihdetaan vöitä pitäviä henkilöitä, ja sama setti otetaan uudestaan. Randori on kovaa, ja Katsuuraan verrattuna Japanilaiset ottavat erittäin tarkasti, eivätkä anna ‘länkkäreiden’ missään nimessä heittää.

ISRAEL (Wingate)
Wingate on Israelin maajoukkueen harjoituskeskus, joten harjoituksissa esiintyvät kaikki Israelin judon tähdet, mukaan lukien Sagi Muki ja Or Sasson.
Aamuisin paikallisilla on voimaharjoitus.
LÄMMITTELY: Noin 5 minuutin hölkkä, sekä muutama ketteryysliike. Tämän jälkeen noin kymmenen minuuttia omia uchikomeja ja heittoja.
LAJI: Peruskuntokaudella: Noin tunti 4 minuuttisia pystyrandoreita.
Kilpailukaudella: Randoreiden lisäksi otetaan taktisia tilanteita, joista tehdään heittoja ja otetaan lyhyitä kamppailutilanteita.

RANSKA (Institut du Judo, Pariisi)
Pariisin judoinstituutissa harjoittelevat kaikki Pariisin alueen judokat Ranskan ykkösmaajoukkuetta lukuunottamatta maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin. Myös ykkösmaajoukkue osallistuu usein harjoituksiin, jollei harjoituskeskus INSEPissä ole aamulla randoriharjoituksia.
LÄMMITTELY: Noin 15 minuuttia uchikomia päästä päähän tai paikaltaan , mahdollisesti muutama heitto. Joskus harjoitukset saattavat myös alkaa mattorandorilla.
LAJI: 6-10 kertaa noin 5 minuutin pystyrandoreita. Randoreiden välissä lyhyt palautus, ja aina muutaman randorin jälkeen pidempi huili. Randorit otetaan erittäin kovalla temmolla, ja periksi antamatta. Tämä ei koske vain ulkomaalaisten kanssa otettuja randoreita. Ei ole mitenkään epätavallista, että kahden ranskalaisen välillä näkyy kohtaa railakastakin kahvalla päähän lyömistä.

EJU OTC (Mittersill, Nymburk, Tata, Antalya, Rooma, Malaga, etc.)
OTC-leireille harjoittelevat lähes kaikki Euroopan huiput. Kokoonpano vaihtuu hieman leirin sijainnista riippuen.
LÄMMITTELY: 15 minuuttia omaa lämmittelyä.
LAJI: 1-4 mattorandoria, jotka lähes kaikki ottavat vielä enemmän tai vähemmän lämmittelynä. 5-8x5 minuuttia pystyrandoria. Pystyrandorit otetaan yleensä kahdessa tai kolmessa ryhmässä, joten lepoaika randoreiden välillä on 5 - 10 minuuttia.

ITALIA (Akiyama Settimo, Torino)
Akiyama on yksi Italian menestyneimpiä seuroja, ja vuoden 2017 Italian joukkuemestari niin miehissä kuin naisissakin. Junioreiden arvokisamitaleita seura tuottaa lähes joka vuosi, mutta aikuisissa menestys ei ole aivan niin yleistä. Toisaalta, tämä on myös Rion olympiavoittaja Fabio Basilen seura.
Kolmena aamuna viikossa Akiyaman judokat kokoontuvat ensin punttisalille, jossa tehdään jokaisen oman ohjelman mukainen voimaharjoitus. Tämän jälkeen judosalissa tehdään kovalla temmolla tehtävä kuntopiiri joka kestää noin 15-30 minuuttia. Kuntopiiri toteutettiin ainakin toimituksen vierailun aikana tekemällä lyhyitä kovatempoisia sarjoja eri liikkeitä (juoksu, vetokumit, etc) ilman palautusta liikkeiden välillä.
LÄMMITTELY: Noin 5-15 minuuttia juoksua/kuntoharjoitteita kovalla temmolla, mahdollisesti vielä lajilämmittelyä nopeusuchikomin ja kuntoliikkeiden yhdistelmillä.
LAJI: 30-45min tekniikkaosio, jossa valmentaja näyttää tekniikan tai tilanteen ja siitä tehdään kovalla temmolla toistoja. Kesken tekniikkaosio saatetaan ottaa lyhyitä randoreita, tai tilannetaisteluita harjoituksen teemana olevasta tilanteesta. Tempo on koko ajan erittäin korkea ja lepotaukoja ei ole. Tekniikkaosuuden jälkeen viimeinen 30-45min käytetään perinteisiin pystyrandoreihin.  

VIRO&LATVIA (Baltian Maiden Yhteisleirit)
Baltian maiden judokoita laidasta laitaan, EM-mitalisteista Baltic Sea mitalisteihin.
LÄMMITTELY: 15min omaa lämmittelyä.
LAJI: 1-3x5min mattorandoria + 5-7x5min pystyrandoria. 

-----------Hansokun kanssa yhteistyössä:
www.penado.fi   (alekoodi "hansoku" -10% Ei koske tuoteryhmää matot ja tatamit)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti