tiistai 27. maaliskuuta 2018

Euroopanmestari Jorma Korhosen haastattelu


Tällä kertaa Hansoku sai kunnian haastatella Jorma Korhosta. Miestä, jolla on EM-kilpailuista värisuora; kulta, hopea ja pronssi. Näiden lisäksi MM-kilpailujen sijat 5. ja 7.  sekä kolme viidettä sijaa EM-kilpailuista, komeilevat meriittilistalla. Aloitetaan haastattelu.

Kerro itsestäsi. 
Naimisissa- Vaimo Mira Männistö, lapset Roope ja Sinimaria. Toimin hallimestarina Kajaanin jäähallilla. Harrastukset: metsästys, kiekkoammunta ja metsästysaseiden keräily.

Kuka toimi valmentajanasi kilpaurallasi?
1980-82 Seppo Kontio
1983-99 Harry Halttu


Jorma Korhonen. Kuva: Judoliiton nettisivut




Koska videomateriaalia toimitus on saanut vain finaalista, olisi mielenkiintoista kuulla selostustasi otteluistasi legendaarisena vuonna 1989?
Ensimmäisen kierroksen pääsin vapaalla.Toisella kierroksella Jugoslavian  Miroslavia vastaan tuli voitto hanteilla. Seuraavassa ottelussa puolan Kaminski jäi käsilukkoon. Ensimmäinen päivä oli siinä. Semifinaaliin tulisi vastaan edellisen vuoden euroopanmestari Espanjan Ruiz, jolla oli todella vahva ashi-barai.

Yksi lepopäivä kuitenkin välissä joka käytettiin Kakon Esan kanssa taktiikan harjoitteluun espanjalaista vastaan. Se onnistui todella hyvin. Itse ottelussa sain yukon polvi seoi-nagella. Finaalissa vastaan tuli vuoden -86 euroopanmestari unkarin Hajtos, josta  sain polvi seoi-nagella yukon.  No kyllähän Hajtos pääsee siitä pyörähtämään polvilleen, en tiedä mistä kulmasta tuomari sen tilanteen katsoi. Hajtos pääsi hetken päästä rajalla tekemään osoto-garin, josta hänelle yuko. Loppupuolella ottelua sain itse ahdistettua unkarilaisen rajalle, jossa seoi-nage hämäys vaihtui kouchi-gariin. Mielestäni tästä heitosta olisi voinut antaa paremmatkin pisteet mutta kokalla siitä palkittiin. Viimeinen minuutti varmoja yrityksiä josta jatkot mattoon.Ottelun loputtua oli tarkoitus tehdä taaksepäin voltti, mutta paukut ei riittäneet kun puolikkaaseen.




Mikä mielestäsi mahdollista sinun (-71kg), Jaana Ronkaisen (-52kg)  ja Juha Salosen (avoin) kullat, Anne Åkerblomin (+72kg) hopean sekä Marjo Vilholan (-48kg) pronssin kotikisoissa?
Vuosien kova työ, hyvät valmentajat, huoltajat, hierojat, fyssarit ja lääkärit. Kaikki toimi!
Todella hyvä joukkuehenki ja jokainen sitoutui tehtävään.

Sarjasi alle 71kg oli myös legendaarisen Toshihiko Kogan sarja. Kohtasitko Kogaa ikinä kilpailuissa tai leireillä?
Kilpailussa emme kohdanneet mutta muutamalla leirillä olen ottanut randoria hänen kanssa.


Mitkä olivat suosikkiheittosi ja miten harjoittelit niitä?
Polvi morote-seoi-nage, kouchi-makikomi, ouchi-gari, morote-gari.
Uchi-komit/voima uchi-komit, erillaiset tilanne –ja heittoharjoitukset, sekä vetokumit/köysi.


Sinut tunnettiin perimätiedon mukaan kovana mattomiehenä. Panostitko tähän osa-alueeseen erityisesti vai omaksuitko vain jostain syystä mattotekniikat helposti?
Tekniikka/tilanne harjoittelua samalla tapaa kun pystyssäkin. Randorit ottelun omaisesti eli  mattoon jatkot aina kun se on mahdollista.Kyllä mattojudo on ollut aina lähellä sydäntä..


Millaista judoharjoittelusi oli? Mikä oli esimerkiksi randorin ja tekniikan suhde? Mitä muita asioita tatamilla harjoiteltiin?
Riippuu tietysti kaudesta mutta mitä lähemmäksi kilpailukautta mennään niin max.tehojen
tuottaminen tokui-wazaan pystyssä/matossa. Randorin ja tekniikan suhde peruskuntokaudella 60/40 ja kilpailukaudella 40/60


---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
                                             Ilmoitus. Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen.




 ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Montako varteenotettavaa randorivastusta sinulla Suomessa oli?
Kyllä kymmenistä voi puhua. Oman sarjan kaverit ja - 65kg ja -78kg


Entä tatamin ulkopuolinen aika. Kuinka paljon punttia yms?
Peruskuntokaudella n.40 % kokonaisharjoittelusta, kilpailuun valmistavalla kaudella n.20%,
kilpailukaudella n.10%. Hypyt, loikat, juoksulenkit,uinti, sekä permanto -ja telinevoimistelu.

Olit euroopanmestari vuonna 1989 ja MM viides vielä 1997. Kuinka onnistuit pysymään huipulla näin kauan? Koitko matkan varrella esteitä, kuten loukkaantumisia, ja miten selvisit näistä?
Palava halu tehdä judoa! Harrylle suuri kiitos henkilökohtaisena valmentajana.Kirurgi Lasse Malinen, ortopedit Sakari Orava ja Heikki Jaroma sekä neurokirurgi Matti Heiskari, teidän ansiosta tätä hommaa pystyin näinkin pitkään tekemään. Ei pidä unohtaa myöskään liittovalmentajia Jorma Kivistä Seppo Myllylää ja Juha Salosta. Kyllä mua parsittiin matkan varrella yhdeksän kertaa leikkauspöydän kautta takas matolle.Vaikein hetki uralla oli varmaan kaularangan operointi 1995, koska leikkaava kirurgi ei antanut toiveita judon jatkamisen suhteen kilpatasolla, mutta kuntoutus onnistui hyvin.Tosin vasen kyynärpää ei kestänyt enää menoa. Se joudutiin leikkaamaan -99 jo viidennen kerran. Ensimmäisen kerran mieleen hiipi sellainen ajatus että tämä ei ole enää sen ARVOISTA.

Niin kuin edellä jo mainitsimme, olit maailman luokan judoka 1989-1997. Jäit silti hopealle SM-kilpailuissa vuosina 1991 ja 1994. Myös hieman huippuvuosiesi ulkopuolella, vuosina 1988 ja 1998, jouduit tyytymään himmeämpiin SM-mitaleihin. Oliko judon taso Suomessa tuohon aikaan niin korkea, että näin saattoi käydä vai miten kommentoisit tätä?
Hyvä taso meillä Suomessa oli ja jos tappio tulee niin silloin kaveri on ollut parempi.

Minkälaista oli siviilielämäsi urheilu-urasi aikana? Opiskelitko esimerkiksi urheilu-uran ohella?
Ammattikoulu jäi kesken kolmannen vuoden jälkeen.Toimin uinninvalvojana 2,5 vuotta Kainuun
prikaatissa, joka mahdollisti harjoittelun jopa työaikana. -88 aloitin asepalveluksen urheilukoulussa Lahdessa. Sieltä kotiuduttiin -89 keväällä. Helsingin EM-kilpailujen jälkeen sain viran Kjaanin kaupungilta ja se mahdollisti taas jatkoa ajatellen täysipainoisen harjoittelun myös työaikana.


Punttitulokset?

Penkkipunnerrus    107,5 kg
Jalkakyykky           147.5 kg
Rinnalleveto raaka 102.5 kg
Tempasu raaka         87.5 kg
                          
Coopper?
3275m



Tekisitkö nyt jotain eritavalla kuin mitä aikoinaan teit?
Ohjatun voimistelun olisin aloittanut jo nuorempana.

Poikasi Roopen mukana olet seurannut varmaankin tarkasti myös nykyjudoa. Miten judo on mielestäsi muuttunut parissa vuosikymmennessä?
Pystyjudo on muuttunut aika tavalla kun käsin ei enää saa mennä jalkoihin. Uskallan myös väittää että monta hyvää heittoa jäi pois tämän sääntöuudistuksen myötä. Onneksi hantei tuomioita ei enää ole


Yhteenvetona: Mitkä ovat keskeisimpiä asioita matkalla huipulle?
Järkkymätön usko siihen omaan tekemiseen. Määrätietoinen harjoittelu, terveet elämäntavat.
Harjoittelun koveneminen asteittain. Judoa ei opi kuin tekemällä judoa taitavien valmentajien ja harjoitusvastustajien kanssa.

Millaisia terveisiä tai neuvoja haluaisit lähettää nuorille suomalaisille judokoille?
Jos sinulla ei ole vielä henkilökohtaista valmentajaa niin suosittelen sellaisen etsimistä. Suunnitelkaa tuleva kausi ja pidemmällä aikavälillä nelivuotissuunnitelma ”olympiadi”. Tavoitteet tarpeeksi korkealle!

UNELMIA PITÄÄ OLLA  JA SITTEN  TOTEUTTAMAAN NIITÄ!!!

Hyvä lukija: Jos haluat, että juttumme ja uutisemme tavoittaa sinut jatkossakin, niin muista laittaa Hansoku seurantaan Facebookissa!
-----------Hansokun kanssa yhteistyössä:
www.penado.fi   (alekoodi "hansoku" -10% Ei koske tuoteryhmää matot ja tatamit)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------