keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Suomalaisnelikon Fiilikset Junioreiden MM-Kisojen Alla

Junioreiden MM-kilpailuit pyörähtivät käyntiin keskiviikkona 18.10. Suomen nelihenkinen joukkue aloittaa urakkansa torstaina 19.10. Alla suomalaisten mietteet näin kilpailuiden alla.
Live-Stream: www.ippon.tv 
Live-Tulokset: www.ippon.org 
Ottelut alkavat: Joka päivä klo 11.00 Suomen aikaa 

Aku Laakkonen -73 kg (Ottelee torstaina 19.10)

Millä fiiliksillä kisoihin?
Hieno lähtee MM kisoihi ekaa kertaa. Hyvällä fiiliksellä kauden vikaan ja tärkeimpään kisaan.
Mitkä ovat odotuksesi kilpailuiden suhteen?
Olla otteluissa mukana vielä iltapäivällä eli vähintään 7 parhaan joukossa sen jälkee katotaa uudestaa.
EM-kilpailuissa jäit tuloksellisesti kauas mitaleista, vaikka otteleminen näytti hyvälle niin joukkue kuin yksilökilpailussakin. Kertaa meille vähän EM-kilpailusta jääneitä turtemuksia, ja kerro miten MM-kilpailuihin on hoidettu huippukunto sellaiseksi että se näkyy myös kaaviossa?
Em yksilökisasta jäi huono fiilis, koska mahikset jatkoon siinä kyl oli. Joukkuekisa meni kuitenki hyvin siinä 2 voittoo kuitenki ranskan ja saksan ykkösistä samalla tuli vähän itseluottamusta MM kisoja varten. Huippukuntoa varten on vaa hiottu omia vahvuuksia. Ja helsingissä on ollut myös hyviä randori pareja lähes joka ilta se on auttanut myös valmistautumiseen.

Emilia Kanerva -63kg (Ottelee perjantaina 20.10)

Millä fiiliksillä kisoihin?
Hyvillä fiiliksillä kisoihin. Erityisen mukavaa on, että meitä on yllättävän iso joukkue, jonka uskon kasvattavan ryhmähenkeä. Ainakin itselläni tämä nostattaa aina fiiliksiä, kun tietää kisoissa mukana olevan hyvä ja itseäni tukeva joukkue.
Mitkä ovat odotuksesi kilpailuiden suhteen?
Kisoista tavoitteena on tottakai mitali, mutta omalla kohdallani olisin tyytyväinen jo pistesijaan. Jokaista ottelua lähdetään aina kuitenkin voittamaan, koska muutenhan ei olisi järkeä edes lähteä kisoihin.
EM-kilpailut sujuivat osaltasi erinomaisesti, onnittelut vielä kerran. Kertaa hieman fiiliksiäsi kilpailuiden jälkeen, ja kerro kuinka MM-kilpailuissa kirkastetaan vielä mitalin väriä?
Kiitos! Fiilikset olivat aivan katossa, koska tiesin olevani hyvässä kunnossa ja mitalin olevan mahdollinen. Mitään varmuutta ja täyttä luottamusta asiaan ei kuitenkaan ollut, joten tuomarin nostaessa käden minun suuntaani voittajan julkistamisessa fiilis oli aika epäuskoinen. Oli vaikea kuvitella, että oikeasti voitin. Matolta poistuessani olin kuitenkin erittäin onnellinen ja tyytyväinen, varsinkin kun näin Pekkiksen tuulettelemassa ja tullessa halaamaan. Pekkistä kun tunnetusti näkee harvoin niin iloisena, ainakaan omalla kohdallani. Uskoa itseeni tästä mitalista kuitenkin tuli, että olen oikeasti sarjani kärkinimiä. Tällä luotolla omaan itseeni ja tyhmien virheiden välittämisellä hoidetaan MM-kilpailuista mitali kotiin ja vielä jopa kirkkaampi!

Henri Hannula -90kg (Ottelee perjantaina 20.10)

Millä fiiliksillä kisoihin?
Luottavaisin mielin lähden kisoihin
Mitkä ovat odotuksesi kilpailuiden suhteen?
Tavotteena saada itsestäni paras tulos ja lähtee voittamaan jokainen ottelu.
EM-kilpailuissa arpa ei suosinut sinua, vaan sait vastaasi tulevan euroopanmestarin. Joukkuekisassa esitit kuitenkin upeaa judoa niin Saksaa kuin Azerbaidzaniakin vastaan. Onko kunto nyt hiottu sellaiseksi, että vaikka Diesse tulisi vastaan uudestaan lähtee ranskalainen azerin tapaan maatakiertävälle radalle?
EM matsi ranskalaista vastaan oli tiukkaa vääntöä, täytyy vaan lähteä haastamaan vielä kovempaa ja ottaa riskejäkin
Sinut on myös valittu alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuihin. Mitkä fiilikset tästä valinnasta?
Hyvät fiilikset

Martti Puumalainen -100kg (Ottelee lauantaina 21.10)


Millä fiiliksillä kisoihin?
Hyvillä fiiliksillä kisoihin, kondis on nyt selkeästi parempi kuin mitä se oli u21 EM:issä.
Mitkä ovat odotuksesi kilpailuiden suhteen?
Maailmanmestaruutta haetaan
Yksilökilpailu EM-kisoissa oli osaltasi luonnollisesti karvas pettymys, mutta joukkuekilpailussa oiva taktinen peli toi Suomelle voiton Ranskasta. Miten EM-kisojen pettymys on käsitelty, ja kuinka MM-kilpailuihin on valmistuttu? Toimitus tietää, että tavoitteesi eivät varmasti ole missään muualla kuin podiumilla.
EM tappion sain käsiteltyä suhteellisen nopeasti, kun tiesin että en ole kunnossa. Tällä viikolla on vedetty kovaa circuittia ja ensi viikolla aletaan herkistelemään.
Sinut on myös valittu alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuihin. Mitkä fiilikset tästä valinnasta?  
Hienoa saada toiden mahdollisuus EM-mitaliin tänä vuonna. Ensi vuonna miesten ikäluokkaan siirtymisen kannalta myös erinomainen kisa päästä testaamaan pari vuotta vanhempia vastustajia, joista monella jo kovaa meriittiä miehistä.
Hansokun kanssa yhteistyössä:
www.penado.fi   (alekoodi "hansoku" -10% Ei koske tuoteryhmää matot ja tatamit)
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti