Kirjoittaja on entinen kadettien suomenmestari, joka nykyään opiskelee psykologiaa Jyväskylän Yliopistossa. http://www.judoinside.com/judoka/60160/Santeri_Lepisto/judo-results
Judo on jokaisen laji, koska judokana olemiselle
ei ole yhtä ainoata muottia. Kaikkia judokoita yhdistää se, että kenenkään ei
tarvitse olla samanlainen kuin toisen. Hokeman mukaan elämässä rohkeutta on
olla oma itsensä, judossa se on oikeastaan myös vaatimus. Olisi kummallista
rakentaa judoaan tavalla, joka ei tuntuisi oman persoonan ja fysiikan kannalta
luontevalta. Pärjätäkseen tatamilla jokainen kehittää tyylinsä omien
vahvuuksiensa ympärille. Toki heikkouksiakin pitää parantaa, mutta tehokkaan ottelemisen
näkökulmasta ne eivät voi toimia judon kulmakivenä. Tatami on paikka paremmalle
itseymmärrykselle. Oman luonteen jahkailevaisuus tai äkkipikaisuus näkyy
räikeästi matolla. Oppi itsestä tapahtuu usein kantapään kautta.
Judo laajentaa mielenkiintoisella tavalla kilpaurheilijana kehittymistä
henkiseen kasvuun. Käsitys siitä kuka on, avartuu, kun tatamilla onnistuu
ylittämään itsensä. Sanotaan, että on hyvä oppia tunnistamaan omien kykyjensä
rajat. Toisaalta on syytä muistaa, että rajat eivät milloinkaan ole lopullisia.
Vastoinkäymiset ovat väliaikaisia. Harva on oikeasti niin kaukoviisas, että
osaisi ennustaa niin sanotut lopulliset rajansa. Pinnan alla kytee aina lisää
potentiaalia. Judo on laji, jossa kehittyäkseen pitää ylittää itsensä
jatkuvasti. Lajissa konkretisoituu se, kuinka eilisen mahdottomuudesta tulee
tämän päivän rutiini.
Vaikka allekirjoittaneelle ei ulkomaan kisareissuilta tuntunut
junnuvuosina jäävän muuta käteen kuin uusi akkreditointi-kortti, on mieli asian
suhteen jälkeenpäin muuttunut. Tuolloin ei osannut pysähtyä ymmärtämään sitä,
kuinka judo oli itseä henkisesti muovannut. Tarkemmin ajateltuna judo ei
kylläkään ollut muovannut mitään, mutta se tarjosi pelikentän, jossa omalla
ponnistelullaan onnistui muovaamaan itseä. Judo tarjoaa henkiselle kasvulle
turvallisen ympäristön, pehmeän tien. Kilpaurheilun maailmasta on vaikea kadota
ilman, etteikö mukaan matkalta tarttuisi vähintäänkin piirun verran tervettä
henkistä lujuutta.
Judossa tappio on myös fyysinen nöyrtyminen. Häviäminen ei näy
ainoastaan numeroina taulussa, se tuntuu selässä ja rintakehässä, kun lojuu
vastustajan runttaamana kiinni tatamissa. Toisinaan tappio otetaan sielun
syövereitä myöten vastaan pureskellen pitkään ja hartaasti ennen nielemistä.
Silti häviön jälkeen noustaan seisomaan takaisin jaloilleen – kirjaimellisesti.
Vain jaloillaan on taas mahdollisuus yrittää uudestaan. Mielestäni judossa
hienoa on se, että tatamilla seisotaan omana itsenä, vain sellaisena kun on,
paljain jaloin ilman apuvälineitä. Siitä ponnistaminen uuteen aloitukseen on
rohkeutta, jolle turtuu sokeaksi kuin kuluneille hokemille.
Hansokun kanssa yhteistyössä:
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti