lauantai 10. elokuuta 2019

Travis Stevens ja Hansokun tulkinta

Travis Stevensin vierailu Suomessa kirvoitti paljon keskustelua Suomen judopiireissä ympäri sosiaalisen median kenttää. Hansokukin lopulta halusi tehdä oman tulkintansa olympialaisten hopeamitalistin sanomisista. Judolehden mielenkiintoisen ja hyvän jutun Stevensistä voit lukea tästä linkistä: https://www.judolehti.fi/ihmiset/travis-stevens-usa-suomalaiset-harjoittelevat-liian-vahan-menestyakseen-kansainvalisesti/

Hansokun oman tulkinnan mukaan Stevens harjoitteli paljon tekniikkaa (=muuta judoa kuin randoria) kotimaassaan, koska varteenotettavia randoripareja oli vähän. Erityyppisiä vastustajia vastaan piti tietysti luoda jollain keinolla vahvat ottelutavat ja valitsemalla kovia, erityyppisiä randoripareja, se ei ollut mahdollista. Toki oteasioiden harjoittelu ”sopupelinä” mahdollistaa myös suuret toistomäärät, koska harjoitus on paljon randoria kevyempää.

Mielestämme hyvien ottelutapojen kehittämistä voidaan lähestyä kumpaakin kautta, sekä randorin että tekniikan. Ottelutavalla tarkoitamme tässä tekstissä kaikkea sitä mitä urheilija ottelussa tekee ja mihin hän pyrkii. Yksinkertainen esimerkki ottelutavasta tiettyä vastustajaa vastaan: Tori ja uke ovat molemmat migejä ja uken tiedetään tekevän vaarallista migi uchimataa. Tori pyrkii irroittamaan uken oikean käden omasta kauluksestaan ja pitämään sitä omana hihakätenään. Näin ukelta on viety mahdollisuus suorittaa uchimata. Ollaan siis päästy tilanteeseen, jossa torilla on nyt huomattavasti parempi mahdollisuus voittaa ottelu.


Tässä tilanteessa sinisen (uken) on todella vaikea suorittaa migi uchimataansa.


Kun ottelutapoja harjoitellaan randorissa, saadaan  vastustajilta aitoja reaktioita ja huomataan nopeasti mikä toimii ja mikä ei. Randorin ottaminen toisaalta on kuluttavaa, eikä sitä voi tehdä yhtä suurissa määrin kuin tekniikkaa. Pienissä judomaissa yksi ongelmista on rajallinen määrä erityyppisiä harjoitusvastustajia; Jos urheilijalle erikoisen ongelmallisia vastustajia ovat vahvat hidarikahva-ottelijat, voi mennä useampi harjoitus ohi ennen kuin hän pääsee ottamaan 1-2 randoria tällaisen vaikean ottelijatyypin kanssa. Kehitys näitä ottelijoita vastaan on siis armottoman hidasta. Ensin pitäisi löytää oikeat ottelutavat ja sitten vielä saada toistoja näillä ottelutavoilla. Toinen, paljon pienempi ongelma, on tuttujen vastustajien mukautuminen urheilijan tyyliin, joka voi johtaa siihen ettei urheilija enää luota tokuiwazoihinsa ulkomaankilpailuissakaan. Toisaalta vastustajien mukautuminen pakottaa kehittämään uutta tai hiomaan samaa tekemistä vielä vahvemmaksi.

Ottelutapojen harjoittelu tekniikassa vaatii kuitenkin vielä todella paljon enemmän ajatustyötä kuin niiden harjoittelu randorissa. On todella vaikeaa tietää reagoisiko vastustaja juuri noin kun teen tämän, tai onnistuisiko tämä tositilanteessa. Hansoku painottaa, että monimutkaisempien asioiden harjoittelu sopupelinä vaatii todella paljon ukelta, torilta ja mahdollisesti vieressä neuvovalta valmentajalta. Myös mahdollisuus käyttää aikaa urheiluun Suomessa on rajallinen ja 2 harjoitusta päivässä on useimmille suomalaisille ehdoton maksimi. Uskomme (siis uskomme, ilman varsinaisia perusteluja), että randori ajatuksella on harjoitukseen käytettyyn aikaan suhteutettuna tehokkain tapa kehittyä judossa. Siksi suosisimme lopulta randoripainotteista harjoittelua.

Hansokun mielestä Stevensin suurin pointti oli siinä, että harjoittelussa on ajatus mukana, panostetaan niihin asioihin, joissa etu on helpoimmin saavutettavissa ja harjoituksen/harjoitteen tarkoitus lähes jokaisessa harjoituksessa on absoluuttisen selkeä, palvellen jotain tiettyä päämäärää. Hansoku korostaa vielä, että kaikki yllä oleva on siis täysin meidän omaa spekulaatiotamme Stevensin mielipiteistä, yhdistettynä omaan käsitykseemme siitä miten judoa pitäisi ajatella.


-----------Hansokun kanssa yhteistyössä:

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Judon Harjoittelu Brasiliassa

Kuten moni varmasti tietääkin, vietti toimituksen laihempi osapuoli viimeisen vuoden Brasilian São Paulossa. Huonosta onnesta, loukkaantumisesta ja brasilialaisesta systeemistä johtuen lajiharjoittelu jäi hieman vähäiseksi, mutta tuli sitä lopulta tarpeaksi, että jonkunlaisen jutun pystyy rääpimään kasaan. Jutun lopussa myös pieni pätkä BJJ:n harjoittelusta Brasiliassa, sillä sinne pääseminen osoittautua judoa huomattavasti helpommaksi.


Brasiliasta

Ensin hieman yleistä asiaa Brasiliasta. Brasilia on maana kertakaikkisen mahtava. Sao Paulon kokoisesta kaupungista löytyy tekemistä helposti yli yhden ihmisen eliniäksi, ja koko maa on täynnä aivan upeita matkakohteita. Ruoka on hyvää ja suurin osa ihmisistä erittäin avuliaita ja mukavia. Sao Paulo on myös monien start-upien ja pienyritysten kehto. Esimerkiksi kaupunkipyörän voi vuokrata hintaan 0,25€/15min ja sen voi jättää minne tahansa keskustan alueelle. Lähes kaikki tuotteet lääkkeistä ruokaan voi myös halutessaan tilata helposti toimitettuna kotiovelle. Myös uberin käyttö on todella helppoa ja halpaa. Monella tapaa arkielämän askareet hoituvat Brasiliassa paljon Suomea helpommin.

Mediassa Brasiliasta maalataan monesti kuvaa erittäin väkivaltaisena ja vaarallisena, lähes kehittymättömänä maana. Suurimalle osalle ihmisistä, varsinkaan Sao Paulossa, tämä ei kuitenkaan ole totta. Vaikka tarkkana tulee toki olla aivan eri tavalla kun Suomessa, tapahtuu suurin osa rikollisuudesta kuitenkin rikollisjärjestöjen välillä. Toki mihinkään favelaan ei kannata lähteä vaeltamaan, eikä pimeällä ole hyvä liikkua yksin.

Ongelmiakin Brasiliassa toki voi kohdata. Esimerkiksi Sao Paulon 12 miljoonan ihmisen aiheuttamat liikenneruuhkat eivät aina ole helpoimmasta päästä, ja lähes minne tahansa liikkumiseen kannattaakin varata hyvin aikaa. Toisekseen, maassa on hyvin vaikea pärjätä osaamatta portugalia, sillä englantia ei Brasiliassa kovin moni osaa, varsinkaan hyvin. Turistikohteissa ja paremissa ravintoloissa englantia saatetaan puhua, mutta tavallisessa ruoka – tai tarvikekaupassa todennäköisesti ei.

Alla vielä muutama kuva siitä, miksi Brasilia on aivan jokaiselle suositeltava matkakohde, lähtipä sinne harjoittelemaan judoa tai ei.
Ubatuba

Arrail do Cabo

Sao Paulo


Rio De Janeiro


Judon harjoittelu Brasiliassa


Ensimmäiseksi varoituksen sana. Harjoittelupaikan löytäminen Brasiliassa voi olla erittäin hankalaa, sillä judoyhteisö on hyvin sulkeutunut. Suurimalla osalla seuroista ei ole minkäänlaisia yhteystietoja internetissä, ja nekään joilla on, harvemmin vastaavat sähköposteihin. Varsinkin Sao Paulossa, korkeatasoinen judoharjoittelu keskittyy monilajiseuroihin, joihin pääseminen on käytännössä toivotonta, jos ei ole valmiita kontakteja. (Ja kuten toimitus sai huomata, se voi olla hyvin hankalaa, vaikka olisikin kontakti).

Harjoittelupaikkoja löytyi lopulta kuitenkin kaksi, joista molemmat olivat täysin eri päässä Brasilian judoharjoittelun spektrumia: Judo Kimura Butanta, sekä Esporte Clube Pinheiros.

 Judo Kimura Butanta


Judo Kimura oli paikalliseen asuinalueen liikuntakeskuksessa toimiva seura, jossa harjoittelu oli ilmaista. Kyseessä on siis samanlainen liikuntakeskus kuin Suomessa kunnan ylläpitämät yleisurheilukentät, johon voi vapaasti tulla pelaamaan esimerkiksi jalkapalloa. Brasiliassa näissä keskuksissa voi harrastaa ilmeisesti myös judoa. Tämä harjoittelupaikka löytyi, kun toimittajan kukkakaalikorvat huomannut mies tuli tiedustelemaan lajitaustaa ruokakaupan lihatiskillä (tätä tapahtuu Brasiliassa muuten viikoittain, sillä kamppailulajeja pidetään todella suuressa arvossa). Selvisi, että noin kymmenen minuutin päästä kotoa löytyi judoseura, jossa olisi ainakin jonkinlaista judoa tarjolla, joten eikun kokeilemaan.

    Koska paikka on ilmainen, ja vielä naapuruston huomattavasti köyhemmällä alueella, eivät puitteet olleet mitenkään ensiluokkaiset. Suihkutiloja ei ollut olemassa, ja se että oliko paikallisesta tatamista liikaa hyöytyä verrattuna esimerkiksi puulattiaan ei oikeastaan koskaan selvinnyt. Kuten ehkä voi olettaa, seura keskittyi enemmän lasten harrastustoimintaan kuin kilpajudoon, mutta kahdet aikuisten harjoitukset viikossa oli kuitenkin tarjolla. Lasten harjoituksissa osallistujia näytti olevan noin 50 ja kaikki vyöarvot harjoittelivat yhdessä. Ohjaajia oli paikalla yleensä 4-5, joista kaikilla musta vyö, ja osalla myös kilpailutaustaa.

    Aikuisten harjoituksissa osallistujien määrä vaihteli 10 ja 20 välillä. Suurin osa harjoittelijoista oli kuy-arvoisia harrastajia, mutta joukkoon mahtui yleensä myös se 5-6 tummempaa vyötä, joista osa oli ex-kilpailijoita, muutama jopa aikanaan maajoukketasoisia. Harjoitukset noudattivat yleensä kaavaa, jossa ensin hölkkäiltiin noin 5 minuuttia, sen jälkeen muutama koordinaatioliike, ja sitten japanilaisen mallin mukaan uchikomia sensein huutaessa tahtia. Uchikomien jälkeen oli yleensä vuorossa päivän tekniikkapläjäyksen vuoro. Tekniikat olivat itseasiassa todella hyviä, eikä toimitukselle yleensä jäänyt demonstraatiosta mitään valittamisen sanaa. Jos ohjauksen taso on sama myös muissa tällaisissa keskuksissa, ei ole ihme, että Brasiliassa nousee judokoita mailman huipulle myös kaikkein köyhimmistä oloista (Kuten alle 57kg:n olympiavoittaja Rafaela Silva, joka aloitti judoharjoittelunsa pahamaineissessa Cidade de Deusin favelassa, Rio de Janeirossa).

    Tekniikkaosuuden, joka kesti yleensä noin 30min, jälkeen vuorossa oli pystyrandoria, yleensä 4-6 kappaletta 3-5 minuuttisia, riippuen osallistujien määrästä. Jos osallistujia oli paljon, oli tekniikkaosuus yleensä lyhyempi ja randoriosuus pidempi. Randorin jälkeen vuorossa oli joskus venyttelyä, joskus vielä hetki ipponista vaihto mattorandoria. Harjoitusten kokonaiskesto oli yleensä noin 90min.



Tunnelmia ensimmäisestä harjoituspaikasta


Esporte Clube Pinheiros


Toinen seuroista olikin sitten täysin eri päästä Brasilian judo spektriä. Esporte Clube Pinheiros on Etelä-Amerikan suurin monilajiseura. Seuran alue on yhden korttelin kokoinen, ja sen sisällä sijaitsee muun muassa jalkapallostadion, velodromi, uimahalli, yleisurheilukenttä ja ravintola, johon asianomainenkin onnistui kerran soluttautumaan syömään. Ravintolassa on muuten oma kokki joka kokkaa ala-carte listalta valittuja annoksia ja Coca Cola Co:n limuja saa hanasta vapaasti.

                      Mahdollisuus ECP:ssä harjoitteluun löytyi lopulta jujutsu-treenien kautta, sillä jujutsu-seuran päävetäjä, Wagner Mota (joka on muuten vapaaottelija Demian Maian päävalmentaja), tunsi ECP:n pääjehun Sensei Sumion. Tätä ennen audienssia kyseiseen seuraan oli turhaan haettu jo parin kuukauden ajan, mutta ilman oikeita kontakteja (ja kontakteja seuraan oli, ne eivät vain olleet oikeita) ei homma Brasiliassa luista. Pinheirosiin on myös turha yrittää vain kävellä ja mennä kyselemään, että mihin aikaan harjoitellaan, sillä portilla skannataan ensin sormenjäljet, sen jälkeen silmä ja sitten aletaan selvittelemään passista, että onko seuran alueelle oikeutta päästä sisään. Aidan yli ei kannata yrittää kiivetä - vartijoilla on aseet.

                      Judoharjoittelu Pinheirosissa oli raakaa. Seura on ainakin miehissä Brasilian menestynein ja taso on todella kova. Seuran ykkösmiehistöön kuuluvat muun muassa Eric Takabatake, Pelim Phelipe, Charles Chibana, Marcelo Contini, Leandro Guilhero, Eduardo Yudy Santos sekä vähän isompana sokerina pohjalla Rafael ’Baby’ Silva. Aivan ykköstähtiä naisten puolelta löytyi vain yksi, +78kg:n Maria Suelen Altheman, sekä tänä vuonna hyvää tulosta tehnyt Larissa Pimenta. Nimimiehistön lisäksi seurasta löytyy myös roppakaupalla junioreiden MM-mitalisteja, sekä vanhoja partoja (joilla monilla on useita Grand Slam ja GP mitaleita), jotka kävivät edelleen rääkkäämässä nuorempia tatamilla. Väkimäärä harjoituksissa vaihteli noin 40 ja 70 judokan välillä.

                      Osallistujien lisäksi myös harjoitukset olivat kovia. Harjoittelu alkoi noin 5-10 minuutin hälläväliä hölkkäjumpalla ja paikkojen pyörittelyllä, jota oikein kukaan ei jaksanut ottaa tosissaan ehkä valmentajia lukuun ottamatta. Tämän jälkeen alkoi noin 10-15 minuutin uchikomirääkki, joka tehtiin aina todella kovalla tempolla. Uchikomit saattoivat olla vaikka 20x20 sensein laskun mukaan, mutta useammin kyseessä oli kuitenkin liikkeestä uchikomia lyhyissä todella kovissa sarjoissa ilman lepoa. Uchikomin jälkeen seurasi harjoitusten ainoa varsinainen tauko, eli 2 minuutin vesibreikki. Vesibreikillä voi onneksi kuitenkin napata kylmää Gatoradea suoraa hanasta, sillä Gatorade sattuu olemaan yksi ECP:n sponsoreita.

                      Tämän jälkeen vuorossa oli randori. Kaudesta riippuen randorit vaihtelivat ryhmissä otetuista 2+2 minuuttia keskellä, kuusiminuuttisiin. Yleisimmin randorit olivat kuitenkin 4 minuuttisia ja niitä otettiin rytmityksellä kaksi putkeen, yksi huilia, yleensä noin 12 kierrosta. Väliin mahtui myös erilaisia hardcore vetoja, kuten allekirjoittaneen viimeinen harjoitus, jossa otettiin 16x4min randoria siten, että 4 randoria otettiin putkeen, jonka jälkeen seurasi 5 minuutin yhteinen paussi. Yhtäkään randoria ei ollut lupa huilata ja laidalla hengailijoille etsittiin pari vaikka väkisin.

                      Randoria brassit ottavat todella kovalla tempolla ja hyvällä liikkeellä. Vaikka judo onkin tavallaan pehmeää ja teknistä, ei se ole lähellekään niin laiskaa kuin vaikka Japanissa. Toisaalta se ei myöskään ole ranskalaista kahvalla päähän hakkaamista. Tempo on kova, liikettä on paljon ja tilanteet viedään loppuun. Turha puristelu randorista kuitenkin puuttuu. Brasilialaiset otetaistelevat myös paljon, ja lähes jokaisella on kadehdittavan hyvä tekniikka ja ajoitus.

                      Yllämainitun tapaiset harjoitukset pyörivät Pinheirosissa jokaisena arkipäivänä, jollei toisin ole sovittu. Joskus randoria otetaan myös lauantaisin. Allekirjoittaneen keskimääräinen randorimäärä viikossa oli noin 35x4min niillä viikoilla, joilla kaikkiin harjoituksiin pystyi osallistumaan. Ongelmiakin toki ilmeni, sillä brasilialaiseen tyyliin harjoitusten alkamisaika saattoi muuttua kahdella ja puolella tunnilla, eikä muutoksesta ilmoitettu kuin whatsapp viestillä.

                      Kaiken kaikkiaan ECP:llä harjoitteleminen oli todella hyvä ja opettavainen kokemus. Myös vastaanotto seurassa oli erittäin hyvä. Brasilialaiset ottavat vieraat hyvin vastaan, vaikkeivat välttämättä aina pidäkään täysin kiinni omista aikatauluistaan.

Pinheirosissa oli myös mahdollisuus seurata sitä, miten todellinen ammattijudoseura toimii. Sen mukaan, mitä sain selville, parhaat urheilijat harjoittelevat ja käyttävät seuran palveluita ilmaiseksi. Tämän lisäksi seuraan pääsee myös maksamalla kausimaksun (joka on todennäköisesti todella kallis) tai suhteilla. Puitteet ovat kunnossa kaikilla osa-alueilla, sillä seuran sponsoreita ovat edellä jo mainitun Gatoraden lisäksi myös Colgate ja BIC. Esimerkiksi judogeiden pesu hoitui siten, että urheilijat saattoivat vain jättää takkinsa harjoitusten jälkeen pestäviksi, ja henkilökunta huolehti ne puhtaiksi seuraavaksi päiväksi. Myös urheilutestaus, fysioterapia ja lääkäripalvelut löytyivät omasta takaa. Brasiliassa urheiluun laitetaan rahaa ja se myös näkyy.


Esporte Clube Pinheiros


BJJ


Toisin kuin judoharjoitusten, BJJ harjoitusten löytäminen ei ollut vaikeaa, sillä laji on erittäin suosittu ja kaupallistettu Brasiliassa. Harjoittelupaikaksi valikoitui täysin sattumalta googlettelemalla BJJ LAB Sao Paulo, koska sivuilta löytyi edes jotain tekstiä englanniksi. Harjoituksissa muutamaa ohjaajaa lukuunottamatta englantia ei kuitenkaan liikaa puhuttu. BJJ Labin pääohjaajana toimi Wagner Mota, joka tunnetaan muunmuassa vaapaottelija Demian Maian päävalmentajana. Tämän lisäksi harjoituksissa vilahteli usein joitain BJJ maailman tähtiä, kuten Marcus Buchecha ja Michelle Nicolini, sekä tietysti itse Demian Maia.

Jäsenmäärältään seura ei ollut kovin suuri, mutta harjoitusvastusta löytyi silti enemmän kuin tarpeeksi. Arkipäivisin harjoituksia oli tarjolla 5-6 kertaa päivässä, joista pystyi valitsemaan itselleen mieleisimmät. Itse harjoittelin iltaisin yleensä kuudesta noin kahdeksaan tai yhdeksään ottaen yleensä putkeen kahdet treenit. Tämä oli mahdollista, sillä arkitreenit koostuivat yleensä noin puolen tunnin tekniikaosiosta ennen puolen tunnin sparriosiota. Näin ollen aktiivista sparria tuli illassa maksimissaan puolitoista tuntia, mikä on matossa vielä aivan siedettävä määrä.

Vaikka harjoituksista noin puolet käytettiin tekniikan opetteluun, ei tempo kuitenkaan ollut
Mikään laiska tekniikkaa tehdessäkään, vaan tekniikkaharjoittelukin toteutettiin monesti kelloa vasten. Vaikka seurassa pystyi toki vain harrastamaan jujutsua, oli selkeä tavoite luoda harjoittelijoista mahdollisimman hyviä kilpailijoita, eikä pelkästään harrastelijoita. Myös tekniikan opetus seurassa oli erittäin hyvä tasoista, sillä Wagner Motan lisäksi toinen pääohjaajista, Leon Amancio, on kaksinkertainen mustavöisten maailmanmestari.

Arkiharjoitusten lisäksi seurassa järjestettiin myös juhlapyhinä, sekä lauantaisin Open Mat harjoitukset, jonne olivat tervetulleita myös muiden seurojen jäsenet. Näissä harjoituksissa vastusta riittii yleensä noin kolmenkymmenen parin verran valkovöisistä aina mustavöisiin ja kello pyöri niin kauan kun halukkaita riittii. Normaalimäärä sparreja vaihteli noin 12 - 15 x 6min väliltä.

Kaikenkaikkiaan jujutsu oli kuitenkin suomalaiselle judoa huomattavasti suurempi kulttuurishokki, sillä judoharjoitusten kurinalaisuuden puuttuessa oli salietiketti välillä mielenkiintoista. Ohjaaja saattoi esimerkiksi syödä ruokaa tatamilla kesken harjoitusten ja harjoitukset alkoivat keskimäärin noin viisitoista minuuttia myöhässä, saattoivat loppua viisitoista minuuttia ajoissa, tai toisaalta puoli tuntia myöhässä. Tämä aikataulujen sekavuus ja kulttuuri jossa siinä ei tuntunut olevan mitään erikoista aiheuttivat välillä ärtymystä, varsinkin kun julkisen liikenteen takia harjoituksiin matkaaminen saattoi kestää joskus helposti yli tunnin.

Näistä pienistä puutteista huolimatta BJJ Lab oli kuitenkin hieno paikka harjoitella ja vastaanotto seurassa oli kaikinpuolin hyvä. Seura oli kuin yhtä isoa perhettä ja kävi monesti viettämässä aikaa yhdessä ulkona. Kuten Pinheirosissakin, oli BJJ Labin rakentamiseen laitettu kiinni rahaa, ja salilta löytyi myös extratoimintaa jujutsun lisäksi. Esimerkiksi muutamakin UFC- kortti katsottiin salin oleskelutilassa, josta seuran jäsenet saivat halpaan hintaan ostaa virvokkeita ja purtavaa.

BJJ LAB Sao Paulo



-----------Hansokun kanssa yhteistyössä:

www.penado.fi   (alekoodi "hansoku" -10% Ei koske tuoteryhmää matot ja tatamit)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------


tiistai 4. kesäkuuta 2019

Hansokun Kirja-Arvostelu: Seppo Myllylä: Hillitöntä Menoa - Judoa ja Lastensuojelua





Hansoku tekee tänään uuden aluevaltauksen ja astuu kirja-arvostelujen jännittävään maailmaan. Arvosteltavana kirjana ei ole enempää eikä vähempää, kuin yhden Suomen judohistorian merkittävimmän hahmon, Seppo Myllylän, omaelämänkerta. Seppo on Suomen ensimmäinen aikuisten EM-mitalisti. Hänen päävalmentajakautensa on myös menestyksekkäin aika Suomen judon historiassa.

Kirjan titteli, Hillitöntä Menoa, kuvaa hyvin sen sisältöä. Se on rehellinen ja avoin kertomus, jossa vauhdilta ja vaarallisilta tilanteilta ei vältytä. Teos ei ole kuitenkaan pelkkä judokirja, vaan nimenomaan Sepon omaelämänkerta. Vaikka judo onkin kantava voima läpi teoksen, kuten myös läpi Sepon elämän, käsitellään kirjassa tarkasti myös lastensuojelua ja perhe-elämää, sekä myös vaikeita aiheita, kuten Sepon alkoholismia ja raitistumista.

Kirja voidaan jakaa karkeasti neljään osaan: Sepon kilpauraan, valmennus, lastensuojelu, sekä alkoholismi ja AA.

Kuten kaikki hyvät kirjat, Seponkin tarina alkaa lapsuudesta, pienestä Siitaman kylästä, josta matkat judoharjoituksiin Tampereelle saattoivat kestää yhteensä kymmenenkin tuntia. Tämä omistautuneisuus onkin kantava voima kirjan läpi. Kun Seppo kilpaili, oli maailma erilainen kuin nykyään ja monet tämän päivän kilpailijatkin voivatkin pohtia olisivatko he itse lähtenet 17-vuotiaina junalla Neuvostoliiton läpi Japaniin harjoittelemaan itse ansaitsemillaan rahoilla. Sepon kilpauraa kuvaileviin lukuihin mahtuu niin onnistumisia, kuin pettymyksiäkin, mutta ennenkaikkea materiaali on viihdyttävää. Myös monet nykypäivän junioreillekkin asti periytyneet legendat, kuten Esa Kakon judogi päällä nukkuminen Tokain yliopistolla ovat päätyneet kirjaan.

Kilpailu-uran jälkeen Sepon ura jatkui valmentajana, ensin junioreissa ja sen jälkeen aikuisten maajoukkueen päävalmentajana. Kirkkaimpana valmennussaavutuksena voidaan varmasti pitää vuoden 89 kotikisojen jättipottia, jolloin Suomi voitti kolme kultaa, yhden hopean, sekä yhden pronssin. Kirja tekee todella hienoa työtä kuvaillessaan prosessia joka johti ensin menestykseen junioreissa, ja tämän jälkeen suurmenestykseen täpötäydessä Helsingin Jäähallissa. Vaikka ajat ovat muuttuneet, löytyy kirjan tästä osiosta oppia lähes kaikille jotka judon parissa nykyäänkin toimivat.

Sepon pesti valmentajana loppui vuoden 1992 Barcelonan olympialaisiin, ja tämän jälkeen hän hyppäsikin täysin uusiin kuvioihin lastensuojelun pariin. Kirjan kolmas osio kuvaa Sepon ja tämän vaimon Dessien matkaa perhekodin pitämisestä useita yksiköitä käsittävän lastensuojeluyrityksen hoitamiseen asti. Kokemattomien yrittäjien matkaan mahtuu mutkia ja vaarallisia tilanteita, mukaanlukien vakava yhtiöriitakin, mutta kuten muualtakin kirjasta, paistaa sitkeyden ja kovan työn merkitys läpi tässäkin luvussa. Myös Sepon omat ajatukset lastensuojelusta, judon roolista kasvatusmetodina, ja työntekijöiden koulutuksesta ovat mielenkiintoista luettavaa.

Kirjan neljäs osa on ehkä henkilökohtaisin ja perehtyy Sepon alkoholismiin ja raitistumiseen. Kuten Seppo itse kirjoittaa, on inventaarion tekeminen omasta tekemästä AA-kerhon neljäs askel, ja tässä kirjassa tämä askel otetaan rohkeasti ja kiertelemättä. Se on rehellinen kuvaus sairaudesta, sen vaikutuksista, sekä siitä parantumisesta.

Kaikenkaikkiaan kirja on viihdyttäävä lukukokemus alusta loppuun asti. Yksi hienoimmista asioista, jonka kirjasta voi huomata, on se, että se ei ole pelkästään tarina Seposta. Monia Suomen judon henkilöitä kulkee mukana Sepon matkan eri vaiheissa, niin vaikeina kuin hyvinäkin aikoina. Tämä puoli korostaa judoperheen olemassaolon merkitystä ja sitä, että judon kautta luodaan merkityksellisiä ihmissuhteita, jotka kestävät koko elämän.

-----------Hansokun kanssa yhteistyössä:


www.penado.fi   (alekoodi "hansoku" -10% Ei koske tuoteryhmää matot ja tatamit)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------




sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Mitalisadetta Sarajevossa!

Bosnian lähes kuvankauniissa pääkaupungissa Sarajevossa käytiin aikuisten Eurooppa Cupin kilpailu 4-5.5. Vaikka Hansoku on pitkään ollut naftaliinissa, innoitti suomalaisten menestys, jopa meitä ottamaan sulkakynän jälleen kauniiseen käteen. Jottei talvikankeuden jälkeen kuitenkaan rasitettaisi toimitusta liikaa, annetaan itse työmiesten kertoa päivistään.

LA 4.5


Ensimmäisenä vuorossa Jaakko Alli, joka taisteli itsensä aina finaaliin alle 100kg:n sarjassa.

Jaakko: Eilisestä sen verran, että aamupäivällä otteleminen tuntui ”helpolta”. Kaikki kolme matsia oli aika lyhyitä ja tekniikat toimi hyvin molempiin suuntiin. Eritoten semarissa voitto Ukrainan Hutsolista parilla wazarilla minuutissa kertoo siitä, että oma judo toimii kovempiinkin karpaaseihin. Finaalissa Savitskyn kanssa oli ongelmia otteissa, mutta mentiin tasaluvuin puoleen väliin saakka. Sen jälkeen sylitilanteessa jäin lopulta alimmaiseksi. Joka tapauksessa varsin onnistunut comeback.


Jaakon hienoa hopeamitalia täydensivät Erkka Kari (+100kg) seitsemännellä sijallaan, sekä Aku Laakkonen (-81kg) yhdenksännellä tilallaan.

Su 5.5 

Sunnuntaina olivat vuorossa kevyemmät painoluokat, ja alle 66kg:n sarjassa olikin suomalaisittain tuplasti jännitettävää, kun Elias Körkkö ja Henri Määttä raivasivat tiensä pronssiotteluihin. Kumpikaan ei tuottanut pettymystä, ja näin suomalaisille sarjasta kaksi mitalia!



Henri: Aamupäivästä matsit oli tukkosia ja olin kaks ekaa matsia ihan unessa. Mut sitten ku lensin Tsekille niin heräsin ja sain taistelun tahtoo ja loput matsit menikin sil mun omalla taistelu tyylillä ihan tyytyväinen ainakin kolmee vikaan matsiin jaksoin hyvin vääntää jatko-ajalle jossa tunnen olevani nykyään vahvimmillani. Seuraavaks Celje jossa vähän kovempi kisa mut nousujohteisesti tässä mennäänki eteenpäin pikkuhiljaa.

Elias: Ajattelin ennen kisoja että nyt pitää vaan alkaa otella rohkeasti koska kunto on ollu tosi hyvä koko kevään mutta oon otellu silti aika arasti. Sitte toinen mihin tähtäsin oli että laitan aina mattotilanteisiin kaikki peliin koska tiedän että siellä voin hoitaa kaikki täällä sarjassa olleet äijät- Sitte matseista semmonen yhteenveto: Ottelin mielestäni järkevästi, rauhallisesti ja ennakkoluulottomasti. Matto oli varmaa niiku olin ajatellutkin ja löysin pystyykin sen jonku aikaa kadoksissa olleen "draivin".  Eniten mieleen jäi viimeisen keräilyn sode + juji ja pronssimatsin ratkassu painiheitto (vedin kaverin puolikkaalla). En oo ikinä yrittäny kyseistä heittoa kisoissa ennen ja nyt näköjään kannatti. Loppujen lopuksi tuntu tosi hyvältä saada mitali päivän päätteeksi 2017-2018 loukkaantumisentäyteisen jakson jälkeen. Teki itseluottamukselle erittäin hyvää!

Myös Eetu Laamanen sekä Marianne Kosonen ylisivät otteluvoittoihin sunnuntaina! 


-----------Hansokun kanssa yhteistyössä:
www.penado.fi   (alekoodi "hansoku" -10% Ei koske tuoteryhmää matot ja tatamit)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------