tiistai 19. joulukuuta 2017

Harri Honkanen


SM-kilpailut 2013


Tällä kertaa haastattelemme 45-vuotiasta Harri Honkasta, seitsemänkertaista suomenmestaria, jonka nykykunto on yhä kova.

Kerro itsestäsi. 
Teen myynti-insinöörin hommia energia-ja voimalaitostekniikan alalla. Erilaisten liikuntaharrastusten lisäksi näpertelen vapaa-ajalla vanhojen brittimoottoripyörien ja autojen kanssa. Olen myös perustanut Harrison Bikes yrityksen, joka on valmistanut maailman tyylikkäimmät sähköpolkupyörät.. Perheeseen kuuluu vaimo ja 12 sekä 16 vuotiaat tytöt.

Varsinaisen kilpaurasi teit sarjassa -86kg, jossa saavutit mm. suomenmestaruuden ja neljä SM-hopeaa. Miten pärjäsit ulkomailla? Mitkä olivat kovimmat otteluvoittosi?
Ulkomailla ei tullut aikuisten sarjoissa mitaleita tai mainittavaa menestystä PM-kisoja lukuun ottamatta. Muutama 7. sija kv-turnauksissa ja pari otteluvoittoa MM-kisoissa. Kovimmat voitetut ulkomaiset vastustajat ovat ehkä Ranskan Demontfaucon (MM 1 ja olympia 3), Moldovan Florescu (MM 2) ja Espanjan González (mm. 2 kertaa Pariisin avointen finaalissa). EM ja Aasian kisojen mitalisteja on myös muutama tullut voitettua. Joukkuekisoissa otin tasapelin Usan olympiakakkosen Jason Morriksen kanssa. Silloin se tuntui tappiolta koska mielestäni olin parempi mutta nyt jälkeenpäin on tuokin oikein kiva muisto. Arvostan korkealle myös voittoja nuorena ihailemistani kotimaisista judolegendoista (vaikka he olivatkin aktiiviuransa tuolloin lopettaneet): Juha Salonen, Seppo Myllylä ja Jukka-Pekka Metsola.
 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Hansokun kanssa yhteistyössä:
www.penado.fi   (alekoodi "hansoku" -10% Ei koske tuoteryhmää matot ja tatamit)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Mikä mielestäsi teki eron sinun ja maailman ehdottoman kärjen välillä?
Olin huonompi kyllä kaikilla osa-alueilla koska en ollut harjoitellut riittävästi. Fyysisen voiman puute oli ehkä suurin ongelma. Kilpaura loppui liian aikaisin sillä loukkaantumiset ja rahapula vaivasivat jatkuvasti. Lisäksi en osannut hoitaa opiskelua yliopistossa urheilun ohella ja kursseja jäi liikaa suorittamatta. Kait siinä lopuksi vähän pääkin hajosi kun ei tullut menestystä. Neljä perättäistä tappiota SM-finaalissa oli myös kova pala vaikka näin jälkeenpäin tuntuu ihan hyvältä saavutukselta sekin.

Oliko normaalipainosi paljon yli painoluokkasi ylärajan -86kg? Millaiset punttitulokset sinulla oli otellessasi tässä sarjassa?
Voimaa ei oikein koskaan tullut riittävästi. Aloitin voimaharjoittelun vasta joskus 16 vuotiaana. Sitä ennen virittelin mopoa ja söin pullaa. Myöhemminkin olisi pitänyt syödä terveellisemmin ja levätä paremmin jotta voima olisi tarttunut. Raaka rinnalleveto oli 110kg, kyykky 150kg ja penkki 130kg. Leukoja vedin 18 kpl ja cooperin testissa juoksin 2950 m. Oma paino oli tuolloin 88-90kg.

Mitkä olivat tokuiwazasi ja miten harjoittelit niitä?
Pystyssä uchimata ja ipponseoinage, matossa jujigatame. Tein nuorena paljon pelkkiä tekniikkatreenejä kahdestaan jonkun kaverin kanssa. Uchimataa harjoittelin normaalien uchikomi ja heittoharjoitteiden lisäksi myös aika paljon erilaisilla apuliikkeillä punttisalilla. Matossa treenasin jujia uchikomina eri tilanteista. Randorissa pyrin välillä tietoisesti käyttämään väkisin lempitekniikoita vaikka uke olisikin ollut menossa eri suuntaan. VHS-videot olivat tärkeä lähde tuohon aikaan tekniikan opiskeluun. Monesti katsoin jotain yhtä liikettä kymmeniä kertoja hidastettuna ymmärtääkseni mistä siinä on kyse. Joskus katsoin videoita peilin kautta jos tekniikka oli väärälle puolelle. Videoiden katseluun meni varmasti ainakin pari tuntia joka päivä. Lisäksi kuvasin myös aika ajoin omia liikkeitä videolle jotta näkisin mitä niissä on parannettavaa.
Siirryttyäni isompiin painoluokkiin jujigatame on vaihtunut vähemmän akrobatiaa vaativiin tynnyrinpyöritysliikkeisiin. Ipponseoinage on myös jäänyt pois kun polvet eivät enää kestä.

SM-kilpailut 2013

SM-kilpailut 2013


Millaista harjoittelusi oli kokonaisuudessaan kilpaurasi aikana?
Asuin nuorena Heinolassa ja siellä oli aika heikot treenimahdollisuudet. Hollolassa oli hyvä seura jossa myös urheilukoulun judokat kävivät treenaamassa. Lähtö oli Heinolan linja-autoasemalta kolmen aikoihin ja paluu illalla kymmenen jälkeen. Tuohon aikaan kaikki maajoukkueleirit pidettiin Vierumäen urheiluopistolla ja se oli minulle todellinen onnenpotku. Selvitin Hollolan Arttu Laitiselta milloin niitä pidettiin ja menin paikalle vaikka ei kutsuttukaan. Vihreävöisenä kukkakeppinä olin siis miesten maajoukkueleirillä. Minut olisi varmasti heitetty ulos leiriltä mutta naisten moninkertainen EM-mitalisti Anne Åkerblom tarvitsi vastusta ja sain jäädä. Parhaimmillaan kävin siis kaikki B-nuorten, A-nuorten ja miesten edustusvalmennusleirit. Myöhemmin leirit siirrettiin Varalaan ja samanaikaisiksi kaikkien ikäryhmien kesken, jolloin lajiharjoitusten määrä väheni. Samoin urheilukoulussa tuli harjoiteltua paljon normaalia vähemmän koska sotilaskoulutusta oli niin paljon ja lepoa vähän. Kävin tietysti myös kaikki kotimaan kesäleirit jotka olivat tuohon aikaan Turku, Pieksämäki ja Heinävesi.
Lajitreeniä oli normaalisti 6-8 kertaa viikossa, leirien aikana tietysti enemmän. Punttia oli ehkä 3-4 kertaa ja joku juoksulenkki päälle.

Vuosina 1999, 2004, 2006, 2011, 2013 ja 2014 otit kuusi suomenmestaruutta otellen alle ja yli 100kg sarjoissa. Harjoittelitko näihin aikoihin vielä kovaa vai tulivatko mestaruudet ns. vanhoilla pohjilla?
Harjoittelu oli aktiiviuran jälkeen aika kausiluontoista. Joskus innostuin harjoittelemaan enemmänkin mutta pääasiassa se on ollut harrastelua. Yleensä olen loukannut itseni ja siinä polvea tai olkapäätä kuntouttaessa sitten innostunut hiukan treenaamaan muutenkin. Fyysiset ominaisuudet eivät tietysti ole muiden tasolla mutta tekniikkaa olen yrittänyt kehittää edelleen koska se kiinnostaa. Menestys SM-kisoissa jäähdyttelijänä ei kyllä kuvaa omaa tasoani urheilijana vaan osa mestaruuksista tuli aika onnekkaasti, yksi jopa kumartamalla.



Huhujen mukaan korostat tekniikkaharjoittelun tärkeyttä ehkä jopa ylitse randorin ja fysiikkaharjoittelun, miksi näin?
Oikea tekniikka on yleensä edellytys näyttäviin heittoihin joista yleisökin nauttii. Olen aina ihaillut japanilaisten kaunista perustekniikkaa. Tekniikan opiskelu on lisäksi mielenkiintoista vaikka ei tähtäisi kilpailuihin ja siksi haluaisin että seuroissa judoa pääasiassa OPETETTAISIIN eikä valmennettaisi. Urheiluvalmennusta tarvitaan vasta huippukilpailijoiden kohdalla. Uskon että nimenomaan JUDOTAITOJEN oppiminen on se, mikä houkuttelee uusia harrastajia lajin pariin. Eikä laadukkaammasta tekniikan osaamisesta haittaa ole kilpailijoillekaan.
Väärin opittu tekniikka on ensin poisopittava ja siksi on turhauttavaa ja kiusallista nähdä huonoa tekniikan opetusta.

Niin kuin alussa mainitsimme, olet yhä Suomen olosuhteissa kovassa iskussa. Jos Max Jensen Memoriam järjestettäisiin tänä vuonna, huhujen mukaan saattaisit jopa voittaa sen, onko tässä mitään perää?
Hah! 45-vuotias ylipainoinen toimistotyöläinen ei voi tietenkään edes haaveilla tasaväkisestä kamppailusta nuoren huippu-urheilijan kanssa. Vanheneminen on kamalaa kun harjoittelulla ei ole enää samaa vaikutusta kuin nuorempana. Ennen harjoittelusta seurasi kehitystä, nyt vain väsymystä ja vammoja. Luulenpa että edes kamppailu-urheilussa vaadittavaa peruskestävyyttä ei voi enää pitää yllä tässä iässä. Muista ominaisuuksista puhumattakaan. Ennen kilpaileminen jännitti mutta nyt pelottaa pelkkä ajatus.


Kuinka paljon painat nykyisin?
Vähän toista sataa kiloa. Tällä osa-alueella olen kehittynyt eniten aktiiviuran jälkeen.

Mihin asioihin Suomen judossa kaipaisit muutosta tai mikä mielestäsi olisi oleellista, jos yhteinen tavoite Suomessa on kansainvälinen kilpailumenestys?
Valitettavasti en tunne nykyisten kilpailijoiden harjoittelua niin hyvin että osaisin siitä sanoa jotain älykästä. Eikä minulla ole valmennuksellista koulutusta tai osaamista muutenkaan niin paljon että voisin väittää tietäväni miten kansainvälinen menestys saavutetaan. Mutta jos jotain saa silti sanoa, niin minusta oikea tekniikka pitäisi opetella heti nuorena, eli parhaat opettajat alkeiskursseja vetämään. Näille valmentajille pitäisi myös saada aikaiseksi korvaus työstään, jotta voisimme valita hommaan taitavimmat tarjolla olevat opettajat. Henkilökohtainen valmentaja on liikaa luksusta Suomen oloissa. Yksi ja sama ammattivalmentaja voi hoitaa useita urheilijoita ja harrastajia jos vain saa siitä asiaankuuluvan palkan.
Tekniikkaharjoittelussa palaisin vanhaan japanilaisten käyttämään tyyliin eli uchikomit ja heitot paikaltaan (tai muutamasta askeleesta) eikä vapaasta randorimaisesta liikkeestä. Vapaasta liikkeestä tehdyt pylläytykset eivät vahvista heiton tärkeitä osa-alueita (horjutusta ja sisääntuloa) vaan ovat pelkkää liikkeen tuntemuksen opiskelua. Jälkimmäinen pitäisi hoitaa randorissa jos sitä otetaan oikein ja riittävästi. Randoriminuutteja pitäisi saada ainakin 45-60 min päivässä jos haluaa kehittyä. Mutta ensin tietysti perustekniikka ja ukemi kuntoon, muuten homma menee päkittämiseksi kun pelottaa.

Kaikesta huolimatta voidaan kai kuitenkin sanoa, että olet judourasi ehtoopuolella. Jos voisit muuttaa menneisyyttä, niin lähtisitkö uudestaan tälle judokan tielle vai neuvoisitko nuorta itseäsi tekemään intohimolla kenties jotain muuta?
Jokainen valitkoon tien jonka kokee omakseen. Minulle judo on edelleen maailman hienoin urheilulaji enkä ole löytänyt vastaavaa tunnetta mistään muusta harrastuksesta. Haluaisin yleensäkin kannustaa jokaista tekemään jotain intohimoisesti ja omistautuneesti. Nykyään tuntuu että monet juoksevat elämysten tai hetken mielihyvän perässä. Monella harrastus vaihtuu heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen kun todellinen oppiminen olisi vasta alkanut. Itsekin luovutin aktiiviuran liian aikaisin ja siksi varmaan roikun edelleen mukana.


Vapaa sana.
Kiitos haastattelusta. Hansoku on tehnyt hienoja juttuja ja oli suuri kunnia päästä mukaan. Pahoittelut pitkistä vastauksista, judo saa aina innostumaan.


Judon nykynuorisolle terveisiä?
Positiivinen asenne ja pieni leikkimielisyys on syytä pitää aina mukana. Oppiminen on silloin myös tutkitusti tehokkaampaa. Koska judokat eivät saa palkkaa, on harjoittelusta osattava nauttia. Kovistakin treeneistä tulee hyvä olo kun niissä on oikea henki. Treenikavereita pitää kannustaa ja tsempata, sillä itsekin kehittyy sitä enemmän mitä kovemmassa seurassa treenaa.
Menestys kilpailuissa tulee pitkäjänteisen työnteon tuloksena sitten ajallaan. Judossa ei ole oikotietä eikä menestystä pitäisi odottaa liian nopeasti.



Ja viimeiseksi, kerro jokin hauska judotarina vanhoilta ajoilta.
Ihan parhaita tarinoita ei voi tässä valitettavasti kertoa mutta eräs Valko-Venäjän kisamatka tulee mieleen 90-luvulta: Kämppäkaverini oli palaamassa illalla kisabanketista hotellille, mutta joutuikin paikallisten sissien kidnappaamaksi. Yön aikana tämä nimeltä mainitsematon ystäväni joutui myös osalliseksi ihmishenkiä vaatineeseen tulitaisteluun. Aamuyön tunteina hän onnistui lopulta pakenemaan sissejä judotaitojensa avulla ja palasi uupuneena kämpille. Syntyi tietysti hirveä selkkaus ja yön tapahtumia selvitettiin aamupäivän aikana pitkään ja hartaasti. Lopuksi paikalle kutsuttiin miliisi jolle asia selvitettiin tulkin välityksellä. Kansainväliseltä selkkaukselta vältyttiin vasta kun kämppäkaverini myönsi nukahtaneensa matkalle ja nähneensä unta.
Seuraavana yönä eräs joukkueemme naispuolinen urheilija tuli herättämään meidät. Hän oli aivan vakuuttunut että läheisessä puussa vaaniva mies aikoi hypätä hänen 5. kerroksessa sijaitsevan hotellihuoneen parvekkeelle.
En tänäkään päivänä tiedä mistä näiden muuten erittäin selväpäisten urheilijoiden hallusinaatiot johtuivat. Muistaakseni meille ei banketissa tarjottu mitään epäilyttävää. Paikallinen vodkamerkkikin on päässyt unohtumaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti