maanantai 4. joulukuuta 2017

Elias Körkkö raportoi Japanista

Useampi suomalainen matkasi äskettäin Japaniin asti harjoittelemaan judoa. Hansoku käytti tilaisuutensa hyväksi ja pyysi vuoden 2016 suomenmestaria Elias Körkköä kirjoittamaan raporttia reissusta.

Elias Körkön facebookin fanisivuille pääsee klikkaamalla TÄSTÄ, laittakaahan seurantaan!

Elias kertoo reissustaan näin:



Koko marraskuun ajan harjoittelimme n. 60 km päässä Tokiosta sijaitsevalla Tokain yliopistolla. Suomesta meitä lähti matkaan allekirjoittanut, Otto Koponen, Jaakko Alli, Samuli Viitanen ja Klaus Verlin sekä valmentajana oli mukana ensimmäiset 2 viikkoa Markus Pekkola.

                                                 
Tokain yliopistosta
Kokonaisuudessaan noin 30 000 opiskelijan Tokain yliopisto koostuu useammasta eri kampuksesta mutta googlesta selvitettynä kampus, jossa treenasimme, oli nimeltään Shonan kampus, jossa on vuosikymmenten aikana harjoitellut useita judon maailmanmestaria ja olympiamitalistia, kuten esimerkiksi Kosei Inoue. Reissun aikana treeneissä pyöri paljon myös 2010-luvun menestyjiä, kuten -73kg hallitseva MM 1. Soichi Hashimoto, alle 100kg vuoden 2015 MM 1. ja Rion olympia 3. Ryonosuke Haga sekä Rion -90kg olympiavoittaja Mashui Baker.  Näiden mestareiden lisäksi treeneissä kävi useampia vierailevia arvokisamenestyjiä muilta Japanin yliopistoilta.  Judon lisäksi Tokain yliopistolla oli paljon myös muita lajeja, (mm. yleisurheilu, rugby ja lacrosse näin vain muutama mainitakseni) ja yleisesti kaikkien lajijen suorituspaikat olivat huippuluokkaa ja olosuhteet muutenkin viimesen päälle.
Koska kampuksella sijaitseva majoitus oli jo täynnä, meidän porukka majottui n. 10km päässä, Iseharassa sijaitsevassa Green Palace-hotellissa, joten treenimatka taittui ensin kahden pysäkin verran junalla sekä loput pari kilometriä reippaasti ylämäkeen kävelleen.
Ruokailu koostui pääasiassa friteeratusta kanasta ja riisistä erilaisilla variaationa tarjoiltuna. Yleensä pyrittiin syömään yliopiston ruokalassa aina kun siihen oli mahdollisuus. Päivällinen syötiinkin lähes poikkeuksetta yliopiston ruokalassa judotreenin jälkeen, muut ruoat syötiin joko Iseharassa ravintolassa tai sitten haettiin kaupan lämmintiskiltä. Ruoka-annoksen hinta oli perusravintoloissakin vain n. 4-6€ ja yliopistolla reilut 2-4€ per annos.


Treeneistä
Aamuisin tehtiin porukalla yleensä hotellin läheisellä sorakentällä joko vain kevyt verryttely, nopeusharjoitus tai sitten mentiin Tokain yliopiston punttisalille tekemään voimatreeni. Ekana parina viikkona toimittiin punttitreenin suhteen niin, että mentiin aamulla yliopistolle tekemään ensin voimaharjoitus, jonka jälkeen odoteltiin useampi tunti judotreenien alkua ja tultiin vasta judotreenien loputtua klo 20-21 aikaan takaisin hotellille, sillä hotellille palaaminen puntin ja judotreenin välillä tuntui aluksi turhalta. Parin kerran jälkeen kuitenkin todettiin yliopistolla vietetyn väliajan olevan todella puuduttavaa ja raastavaa, jolloin tultiin koko porukalla siihen tulokseen, että on parempi palata hotellille treenien väliseksi ajaksi, jolloin oli huomattavasti virkeämpi judotreenien alkaessa.
Punttisaleja oli kaksi, toinen judosalin alakerrassa ja isompi sali sitten vähän eri paikassa. Tähän isommalle salille piti sopia erikseen aika ja siellä oli kaikki, mitä voiman hankkimiseen saattoi vain tarvita; parikymmentä nostolavaa, penkkejä, kyykkytelineitä, taljoja.. yms. Judosalin alakerran sali oli sitten reippaasti riisutumpi versio mutta sieltäkin löytyi lähes kaikki tarpeellinen.


Kuvaa isommasta punttisalista osa 1…

…ja osa 2


Judosalin alakerran punttis oli sitten vähän riisutumpi malli

ja niistä judotreeneistä..
Judotreenit olivat ohjelmassa iltaisin ma-pe sekä lauantai-aamuisin, sunnuntait pidettiin lepona. Judotreenit alkoi kevyellä jumpalla (taisolla) aina siten, että fyssari tuli tatamille ja laittoi kaiuttimista aina saman, erilaisista hittibiiseistä koostetun mash-upin, jolloin porukka nousi pystyyn ja alkoi hölkkäilemään/ kävelemään tatamia ympäri. Musiikin soidessa fyssarilta tuli ohjeita eri lämmittelyliikkeistä; pyöriteltiin jalat ja kädet, heitettiin muutamat kuperkeikat jne. Tämän jälkeen otettiin kumarrukset, tehtiin uchikomit, heitot ja sitten alotettiin randorit.
Randoriosio meni yleensä siten, että ensimmäiseksi ulkomaiset vierailijat (meidän lisäksi mm. Moldova, Tsekki ja Kanada) saivat oman vyönsä lisäksi päällensä vihreät vyöt, jonka jälkeen kyseiset sankarit komennettiin tatamin keskelle riviin. Kaikki vihreän vyön omistavat aloitti ensimmäiset 8x5min randoria putkeen keskellä, jonka jälkeen vyöt vaihdettiin eri henkilöille ja keskellä aloitti uusi porukka toiset 8x5min.
Neljän randorin jälkeen oli 3min tauko, muita taukoja ei ollut vaan reunalta tuli aina uus mies raastamaan edellisen randorin loputtua. Kun oli ottanut 8 randoria putkeen keskellä, pääsi reunalle huilimaan ja haastamaan uusia keskellä olevia.
Randorien jälkeen ennen loppukumarrusta tehtiin parit heitot sekä muutamat lyhyet venytykset. Joinakin päivinä otettiin pystyrandorien jälkeen vielä 30 sekunnin mattotilanteita muutama kappale ja kerran 15 minuuttia kestävä ipponista vaihtuva mattorandoripätkä. Iltaisin judo alkoi klo 17 ja kesti yleensä vähän reilu 2h.
Lauantai-aamun treenit poikkesivat siten, että treeni alkoivat klo 9 ja kestivät Samuli Viitasta lainaten ”leikkaamattoman Taru Sormusten Herrasta-trilogian mittaisesti” eli oikeasti noin kolmisen tuntia. Ensimmäisen tunnin aikana Tokain yliopiston judokat jakautuivat vuosikurssien mukaisesti ryhmiin, joissa sitten opeteltiin tekniikkaa (tämä ilmeisesti kuului heidän koulutöihinsä), johon mekin saatiin liittyä mukaan. Tekniikkaosion jälkeen lopputreeni meni perinteisen kaavan mukaan uchikomeineen ja randoreineen. Lauantain treenin jälkeen alkoi sitten viikonlopun kestävä lepo, jolloin yleensä palauteltiin paikallisessa kylpylässä sekä tankattiin lihaa läheisessä Yakiniku-ravintolassa. Maanantaina sitten kyseinen show alkoi taas alusta.

Ennen ja jälkeen treenien paikalliset judokat lakaisi tatamit puhtaaksi


Treeneissä riitti porukkaa joka sarjaan

Mielipiteeni paikasta ja miten itse koin harjoittelun / miten meni noin niinku omasta mielestä?
Kuten alussa mainittiin, Tokain salilla harjoitteli paljon nykyisiä Japanin maajoukkuejudokoita mutta myös yleisesti ottaen kaikki judokat olivat erittäin taitavia sekä myös fyysisesti vahvoja, eli mitään helppoja randoreita ei oikeastaan ollut. Ainakin itse koin tason juuri sopivaksi judossa kehittymiseen ja uuden oppimiseen. Treeneissä meininki oli hyvä ja randoreissa tuli paljon erilaisia tilanteita vastaan. Erilaisia treenivastustajia myös riitti, eikä samassa treenissä tarvinnut ottaa saman parin kanssa kahta kertaa. Aluksi, varsinkin aikaerosta toipuessa treenit tuntuivat tosi raskaalta mutta treenit alkoivat kulkea koko ajan paremmin ja viimeiset 2 viikkoa judotreeneissä alkoi jo kulkea oikein mukavasti, ainakin allekirjoittaneen osalta.


Marraskuun treeniohjelma


-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hansokun kanssa yhteistyössä:
www.penado.fi   (alekoodi "hansoku" -10% Ei koske tuoteryhmää matot ja tatamit)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti