Hansoku tekee
tänään uuden aluevaltauksen ja astuu kirja-arvostelujen jännittävään maailmaan.
Arvosteltavana kirjana ei ole enempää eikä vähempää, kuin yhden Suomen
judohistorian merkittävimmän hahmon, Seppo Myllylän, omaelämänkerta. Seppo
on Suomen ensimmäinen aikuisten EM-mitalisti. Hänen päävalmentajakautensa on
myös menestyksekkäin aika Suomen judon historiassa.
Kirjan titteli,
Hillitöntä Menoa, kuvaa hyvin sen sisältöä. Se on rehellinen ja avoin kertomus,
jossa vauhdilta ja vaarallisilta tilanteilta ei vältytä. Teos ei ole kuitenkaan
pelkkä judokirja, vaan nimenomaan Sepon omaelämänkerta. Vaikka judo onkin
kantava voima läpi teoksen, kuten myös läpi Sepon elämän, käsitellään kirjassa
tarkasti myös lastensuojelua ja perhe-elämää, sekä myös vaikeita aiheita, kuten
Sepon alkoholismia ja raitistumista.
Kirja voidaan
jakaa karkeasti neljään osaan: Sepon kilpauraan, valmennus, lastensuojelu, sekä
alkoholismi ja AA.
Kuten kaikki
hyvät kirjat, Seponkin tarina alkaa lapsuudesta, pienestä Siitaman kylästä,
josta matkat judoharjoituksiin Tampereelle saattoivat kestää yhteensä
kymmenenkin tuntia. Tämä omistautuneisuus onkin kantava voima kirjan läpi. Kun
Seppo kilpaili, oli maailma erilainen kuin nykyään ja monet tämän päivän
kilpailijatkin voivatkin pohtia olisivatko he itse lähtenet 17-vuotiaina
junalla Neuvostoliiton läpi Japaniin harjoittelemaan itse ansaitsemillaan
rahoilla. Sepon kilpauraa kuvaileviin lukuihin mahtuu niin onnistumisia, kuin
pettymyksiäkin, mutta ennenkaikkea materiaali on viihdyttävää. Myös monet
nykypäivän junioreillekkin asti periytyneet legendat, kuten Esa Kakon judogi
päällä nukkuminen Tokain yliopistolla ovat päätyneet kirjaan.
Kilpailu-uran
jälkeen Sepon ura jatkui valmentajana, ensin junioreissa ja sen jälkeen
aikuisten maajoukkueen päävalmentajana. Kirkkaimpana valmennussaavutuksena
voidaan varmasti pitää vuoden 89 kotikisojen jättipottia, jolloin Suomi voitti
kolme kultaa, yhden hopean, sekä yhden pronssin. Kirja tekee todella hienoa
työtä kuvaillessaan prosessia joka johti ensin menestykseen junioreissa, ja
tämän jälkeen suurmenestykseen täpötäydessä Helsingin Jäähallissa. Vaikka ajat
ovat muuttuneet, löytyy kirjan tästä osiosta oppia lähes kaikille jotka judon
parissa nykyäänkin toimivat.
Sepon pesti
valmentajana loppui vuoden 1992 Barcelonan olympialaisiin, ja tämän jälkeen hän
hyppäsikin täysin uusiin kuvioihin lastensuojelun pariin. Kirjan kolmas osio
kuvaa Sepon ja tämän vaimon Dessien matkaa perhekodin pitämisestä useita
yksiköitä käsittävän lastensuojeluyrityksen hoitamiseen asti. Kokemattomien
yrittäjien matkaan mahtuu mutkia ja vaarallisia tilanteita, mukaanlukien vakava
yhtiöriitakin, mutta kuten muualtakin kirjasta, paistaa sitkeyden ja kovan työn
merkitys läpi tässäkin luvussa. Myös Sepon omat ajatukset lastensuojelusta, judon
roolista kasvatusmetodina, ja työntekijöiden koulutuksesta ovat
mielenkiintoista luettavaa.
Kirjan neljäs osa
on ehkä henkilökohtaisin ja perehtyy Sepon alkoholismiin ja raitistumiseen. Kuten
Seppo itse kirjoittaa, on inventaarion tekeminen omasta tekemästä AA-kerhon
neljäs askel, ja tässä kirjassa tämä askel otetaan rohkeasti ja kiertelemättä. Se
on rehellinen kuvaus sairaudesta, sen vaikutuksista, sekä siitä parantumisesta.
Kaikenkaikkiaan
kirja on viihdyttäävä lukukokemus alusta loppuun asti. Yksi hienoimmista
asioista, jonka kirjasta voi huomata, on se, että se ei ole pelkästään tarina
Seposta. Monia Suomen judon henkilöitä kulkee mukana Sepon matkan eri
vaiheissa, niin vaikeina kuin hyvinäkin aikoina. Tämä puoli korostaa
judoperheen olemassaolon merkitystä ja sitä, että judon kautta luodaan
merkityksellisiä ihmissuhteita, jotka kestävät koko elämän.
-----------Hansokun kanssa yhteistyössä:
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti