Hansokun oman tulkinnan mukaan Stevens harjoitteli paljon tekniikkaa (=muuta judoa kuin randoria) kotimaassaan, koska varteenotettavia randoripareja oli vähän. Erityyppisiä vastustajia vastaan piti tietysti luoda jollain keinolla vahvat ottelutavat ja valitsemalla kovia, erityyppisiä randoripareja, se ei ollut mahdollista. Toki oteasioiden harjoittelu ”sopupelinä” mahdollistaa myös suuret toistomäärät, koska harjoitus on paljon randoria kevyempää.
Mielestämme hyvien ottelutapojen kehittämistä voidaan lähestyä kumpaakin kautta, sekä randorin että tekniikan. Ottelutavalla tarkoitamme tässä tekstissä kaikkea sitä mitä urheilija ottelussa tekee ja mihin hän pyrkii. Yksinkertainen esimerkki ottelutavasta tiettyä vastustajaa vastaan: Tori ja uke ovat molemmat migejä ja uken tiedetään tekevän vaarallista migi uchimataa. Tori pyrkii irroittamaan uken oikean käden omasta kauluksestaan ja pitämään sitä omana hihakätenään. Näin ukelta on viety mahdollisuus suorittaa uchimata. Ollaan siis päästy tilanteeseen, jossa torilla on nyt huomattavasti parempi mahdollisuus voittaa ottelu.
Tässä tilanteessa sinisen (uken) on todella vaikea suorittaa migi uchimataansa.
Kun ottelutapoja harjoitellaan randorissa, saadaan vastustajilta aitoja reaktioita ja huomataan nopeasti mikä toimii ja mikä ei. Randorin ottaminen toisaalta on kuluttavaa, eikä sitä voi tehdä yhtä suurissa määrin kuin tekniikkaa. Pienissä judomaissa yksi ongelmista on rajallinen määrä erityyppisiä harjoitusvastustajia; Jos urheilijalle erikoisen ongelmallisia vastustajia ovat vahvat hidarikahva-ottelijat, voi mennä useampi harjoitus ohi ennen kuin hän pääsee ottamaan 1-2 randoria tällaisen vaikean ottelijatyypin kanssa. Kehitys näitä ottelijoita vastaan on siis armottoman hidasta. Ensin pitäisi löytää oikeat ottelutavat ja sitten vielä saada toistoja näillä ottelutavoilla. Toinen, paljon pienempi ongelma, on tuttujen vastustajien mukautuminen urheilijan tyyliin, joka voi johtaa siihen ettei urheilija enää luota tokuiwazoihinsa ulkomaankilpailuissakaan. Toisaalta vastustajien mukautuminen pakottaa kehittämään uutta tai hiomaan samaa tekemistä vielä vahvemmaksi.
Ottelutapojen harjoittelu tekniikassa vaatii kuitenkin vielä todella paljon enemmän ajatustyötä kuin niiden harjoittelu randorissa. On todella vaikeaa tietää reagoisiko vastustaja juuri noin kun teen tämän, tai onnistuisiko tämä tositilanteessa. Hansoku painottaa, että monimutkaisempien asioiden harjoittelu sopupelinä vaatii todella paljon ukelta, torilta ja mahdollisesti vieressä neuvovalta valmentajalta. Myös mahdollisuus käyttää aikaa urheiluun Suomessa on rajallinen ja 2 harjoitusta päivässä on useimmille suomalaisille ehdoton maksimi. Uskomme (siis uskomme, ilman varsinaisia perusteluja), että randori ajatuksella on harjoitukseen käytettyyn aikaan suhteutettuna tehokkain tapa kehittyä judossa. Siksi suosisimme lopulta randoripainotteista harjoittelua.
Hansokun mielestä Stevensin suurin pointti oli siinä, että harjoittelussa on ajatus mukana, panostetaan niihin asioihin, joissa etu on helpoimmin saavutettavissa ja harjoituksen/harjoitteen tarkoitus lähes jokaisessa harjoituksessa on absoluuttisen selkeä, palvellen jotain tiettyä päämäärää. Hansoku korostaa vielä, että kaikki yllä oleva on siis täysin meidän omaa spekulaatiotamme Stevensin mielipiteistä, yhdistettynä omaan käsitykseemme siitä miten judoa pitäisi ajatella.
-----------Hansokun kanssa yhteistyössä:
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti