lauantai 10. syyskuuta 2016

European Open Tallinna Päivä 1

Tallinnan Eurooppa Openin ensimäisenä päivänä 10.9.2016 matolla nähtiin 12 suomalaisottelijaa.

-48kg
Alle 48kg sarjassa Taina Kaiponen kohtasi Saksan Ulrichin. Saksalainen todettiin vahvaksi mattonaiseksi jo ensimmäisen minuutin kuluttua, kun Taina joutui hetkeksi sidontaan. Kaiponen taisteli itsensä kuitenkin vapaaksi sidonnasta. Hetkeä myöhemmin saksalainen kuitenkin onnistui sumigaeshissa wazarin arvoisesti ja jatkoi suoraa tateshihogatameen, josta tällä kertaa ei ollut pakotietä.

Sarjan toinen ottelija, Marianne Kosonen, aloitti pirteästi Valko-Venäjän Kaypayevaa vastaan. Nopea polviseoinageyritys ottelun alussa tuotti lähes tulosta. Tämän jälkeen Kapayeva iski kuitenkin vastaan yukon arvoisella tomoenagella. Mariannen kiristä huolimatta tämä yukon arvoinen johto riitti valko-venäläiselle. Näin Kososen ottelut jatkuisivat keräilyssä.

Keräilyssä Mariannea vastaan asettui Puolan Stankiewicz. Ottelu eteni tasaisissa merkeissä, ilman pistesuorituksia. Valitettavasti puolalaisen aktiivisuus oli kuitenkin Mariannelle liikaa ja ottelu ratkesikin passiivisuusvaroitusten turvin.

-60kg
Alle 60kg sarjan ainoalle edustajalle Otto Koposelle arpa toi vastaan Hollannin Bas Koffijbergin. Kansainvälisiltä leireiltä tuttu Bas tunnetaan kovana jäkittäjänä, ja ottelu olikin tiukkaa puristelua äärimmäisessä migi vastaan migi asennossa. Valitettavasti hollantilainen oli kyseisessä “jousipyssy” asennossa puristellut hieman Koposta enemmän ja onnistuikin kääntämään suomalaisen sotomakikomilla wazarin arvoisesti. Koposen avatessa peliä ja hyökätessä polvisodella, rulli hollantilainen vielä toisen wazarin.

-66kg
Jyri “Jykä” Rajaniemelle arpa toi ensimmäiseen otteluun heti sarjan ykkösijoitetun Belgian Thomas Lissensin. Vasta juniori-ikäinen Rajaniemi aloitti ottelun kuitenkin ennakoluulottamasti hyökäten polvisodella. Huolimattomuus heittoa seuranneessa mattotilanteessa kuitenkin kostautui ja belgialainen käänsi Jyrin sidontaan ns. “Fallonin käännöllä”. Raivoisasta kamppailusta huolimatta sidonta pysyi ja Rajaniemen kilpailut loppuivat tällä kertaa lyhyeen.

Joonas Tapio kohtasi ensimmäisessä ottelussa Liettuan Martynas Lukoseviciuksen. “Tapsa” aloitti ottelun hyvin, ajaen liettualaiselle passiivisuusvaroituksen alle minuutin ottelun jälkeen. Tästä sisuuntuneena Lukosevicius aloitti kuitenkin takaa-ajon, joka johti kahteen varoitukseen suomalaiselle. Otteluajan lähestyessä loppua Tapio lähti vielä rohkeasti yrittämään nostoa, mutta  liettualainen iski vastapalloon ouchilla wazarin arvoisesti. Hetkeä myöhemmin Joonaksen uhkarohkea ouchiyritys kostautui ja liettualainen pääsi lopettamaan ottelun ipponin arvoisella vastaheitolla.

Sarjan viimeinen toivo jäi siis Tapion seurakaverin Jere Jussilan leveille harteille. Valitettavasti tasaisesti alkaneen ottelun edetessä kävi selväksi, että myös Puolan Michal Bartuskin hartiat olivat vähintäänkin riittävän leveät. Puolalainen pääsi iskemään kahdesti seoinagella, ensin polviltaan wazarin arvoisesti ja toisen kerran pystystä ipponilla, päättäen näin Jeren ottelut.

-63kg
Alle 63kg sarjan kahdesta suomalaisesta ensimmäisenä oli vuorossa Alexandra Barton. Hollannin Iweman kahva osoittautui “Allulle” kuitenkin hankalaksi. Heti ottelun alussa hollantilainen sai kiinni vahvan hidari kahvansa ja pääsi kuittaamaan wazarin jalkakoukulla Näin ollen Allu joutui heti alussa takaa-ajo asemaan. Takaa-ajo tyssäsi kuitenkin mattotilanteeseen ottelun puolessa välissä, kun hollantilaisen tehokas selältään tehty jujigatame pakotti Bartonin antautumaan.

Seuraavana alle 63kg naisista oli vuorossa Laura Jauhiainen vastassaan Saksan Zander. Heti ottelun alussa saksalaisen vahva hihaote tuotti “Latelle” hankaluuksia. Ongelmat jatkuivat siihen malliin, että hieman ennen ottelun puoltaväliä saksalainen pääsi rankaisemaan Lauraa ipponin arvoisella hidari lonkkaheitolla.

-73kg
Ville Kiljanderilla oli revanssin paikka kahden vuoden takaisesta Viron EOpenista, kun ensimmäisen kierroksen vastustajaksi arvottiin Viron Tevol Tamm. Ottelussa Kiljanderin vahvat otteet hyydyttivät virolaisen täysin ja antoivat Villelle edun varoitusten turvin. Viimeisellä minuutilla Kiljander torppasi varman oloisesti virolaisen epätoivoisen uhrautumisheittoyrityksen ja päätti ottelun ipponin arvoiseen sidontaan.

Toiseen otteluun vastus koveni, kun vastaan asettui sarjan ykkössijoitettu Tommy Macias (SWE). VIlle aloitti ottelun kuitenkin hyvin ja hetken aikaa ruotsalainen oli hädässä Villen kuristuksessa. Kuristus ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja ottelu eteni tasaisena pystyssä aina ottelun puoleen väliin asti, kunnes Macias iski Ipponin arvoisesti sumigaeshia muistuttaneella hyrrällä.

Arttu Määtän ensimmäinen ottelu Liettuan Vitkauskasia vastaan alkoi lupaavasti, kun heti alussa liettualaista varoitettiin pistooliotteesta. Johtoasema ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun lievä huolimattomuus rajan tuntumassa olleessa mattotilanteessa kostautui ja liettualainen rullasi Artun ipponin arvoiseen sidontaan

Alle 73kg sarjassa viimeisenä vuorossa oli Eetu Laamanen. Ensimmäinen ottelu oli lähes paikalliskamppailu, kun vastaan asettui Helsingissä harjoitteleva ja asuva Oscar Pertelson (EST). Eetu hoiti kamppailun tyylikkäästi nimiinsä deashibarai ja sumigaeshi yukoilla.

Viro näyttää kuitenkin olevan paikka, jossa Laamanen tykkää villitä yleisöä uskomattomilla otteluilla. Ja uskomaton ottelu olikin luvassa Liettuan Tigran Galstiania vastaan. Jo ottelun alusta saattaa nähdä, että nyt ei ole kyseessä mikä tahansa ottelu, kun liettualainen lähtee heittämään painityyppistä ristivyötä. Eetu kuitenkin laskeutuu mahalleen, joten ei pisteitä. Hetkeä myöhemmin Galstianin ouchi puree ja tuloksena on ippon. Ei, ei sittenkään, tuomari korjaa heiton wazariksi. Vain hetkeä myöhemmin Laamanen iskee ogoshilla, ja liettualainen lentää ilman halki komeassa kaaressa. Heitto pyörähtää kuitenkin yli ja tuloksena on vain yuko. Laamanen aloittaa raivoisan kirin, jossa turhautumista aiheuttaa muun muassa liettualaisen alituisesti aukeava takki, joka estää Laamasta tehokkaasti käyttämästä vaarallisia lonkkaheittojaan. Kun Galstian vielä parikymmentä sekuntia ennen loppua kuittaa yukon uranagella näyttää peli olevan selvä. Eetu ei kuitenkaan luovuta. Viimeiseen aloitukseen lähdettäessä kellossa on aikaa kuusi sekuntia ja Laamanen hyökkää portsarilla. Heitto näyttää jo epäonnistuvan, kun Eetu kaatu itse maata kohden, mutta niin kaatuu myös liettualainen. Jollain ihmeen kaupalla, jo maassa oleva Laamanen onnistuu runnomaan Galstianin selälleen ja tuloksena on wazari. Ottelu etenee jatkoajalle. Jatkoajan ensimmäinen aloitus vanhenee vain viisi sekuntia, kun Eetu iskee sumigaeshilla yukon arvoisesti päättäen ottelun.

Paikasta semifinaalissa Eetu kamppailisi Italian Emmanuel Brunon kanssa. Eetun sumigaeshi osoittautuu tässäkin ottelussa toimivaksi ja suomalainen siirtyy yukon johtoon. Bruno iskee kuitenkin nopeasti takaisin wazarin arvoisella osotogarilla. Tämän jälkeen italialainen käyttääkin lopun ottelusta pakoilemiseen. Italiassa nämä taktiikat kuitenkin osataan ja Bruno paikoilee juuri niin paljon kuin voi. Italialainen kerää kolme varoitusta, mutta se ei Laamaselle riitä ja näin Eetun ottelut jatkuvat keräilyssä.

Keräilyottelussa Eetun vastustajaksi asettuu Israelin Dmytro Raskin. Ottelu ei vanhene kauaa, kun suomalainen hyökkää portsarilla. Israeli on kuitenkin valmiina, ja onnistuu kääntämään tilanteesta ouchilla yukon. Hetkeä myöhemmin Raskin iskee toisesta kamppailutilanteesta ipponin arvoisella lonkalla päättäen ottelun. Näin ollen Eetun kilpailut päättyvät 7.sijaan.

-52kg
Alle 52kg sarjan ainoa ottelija Katri Kakko sai ensimmäisessä ottelussa vastaansa Valko-Venäjän Danilovichin. Ottelu oli erittäin tasaväkinen, mutta lopulta Katri onnistui raastamaan itsensä shidon johtoon ottelun jälkimmäisellä puoliskolla. Tämä johto piti loppuun asti ja Kakko eteni poolifinaaliin.

Katrin poolifinaali Saksan Sonja Wirthiä vastaan noudatti kutakuinkin samaa kaavaa kuin ensimmäinen ottelu. Ottelun loppupuolella otettu rytminvaihdos tiputti saksalaisen kyydistä ja antoi suomalaiselle edun varoituksen turvin. Tämän jälkeen tyylikäs jujigatame viimeistely ottelun loppusekuneilla varmisti Katrille paikan semifinaalissa.

Semifinaalissa Kakkoa vastaan asettui Saksan Nieke Nordmeyer, jolle Katri koki tappio aikaisemmin kuluvana vuonna Kroatiassa. Historia toisti valitettavasti itseään myös Tallinnassa ja saksalaisen osotogarin ja haraigoshin yhdistelmä tuotti tulosta wazarin arvoisesti ottelun puolen välin paikkeilla. Kovasta kiristä huolimatta Katri ei kyennyt tekemään saksalaisesta pisteitä ja näin ollen Nordmeyer finaaliin ja Katri pronssiotteluun.

Pronssiottelu Valko-Venäjän Rassanavaa vastaan oli täydellistä Kakon dominointia. Heittotekniikat pronssiotteluun säästänyt suomalainen aloitti terävästi heti ensimäisestä aloituksesta yukon arvoisella tomoenagella. Seuraavan minuutin ajan Katri ahdisti valko-venäläistä pystyssä ja matossa. Valko-Venäjän tytön tuska päättyi lopulta reilun minuutin ottelun jälkeen, kun Katrin tomoenage puri jälleen, tällä kertaa ipponin arvoisesti. Näin Katrille ansaittu pronssimitali. Toimitus onnittelee!

Toimitus tavoitti tuoreen pronssimitalistin kommentoimaan päiväänsä: "Olen tosi iloinen tästä mitalista. Se on ensimmäinen European Open-tason mitalini. Päivän alku oli jäykkää, varmaankin osin siksi, että viimeisin kv-tason matsini oli huhtikuulta EM-kisoista. Onneksi se siitä sitten rentoutui ja sain kaivettua esiin oman aktiivisen tyylini. Ei ollut paras päiväni, mutta täytyy olla tyytyväinen"


Myös valmennusjohto näytti nauttivan arvonnasta
Huomenna suomalaisista tulessa ovat Matias Holopainen(81kg), Klaus Verlin(81), Petteri Sulander(81), Aatu Laamanen(90), Samuli Viitanen(90), Jaakko Alli (-100), Mikko Niemi (+100) ja Elina Lehtonen (+78)





Hansokun kanssa yhteistyössä kamppailutarvikeliike:



Kuvat;
European Judo Union / Photographer: Martin Kraus



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti