European Bronze Medalist Grisha Minashkin!

Estonia’s Grisha Minashkin is the bronze medalist of the -100kg category from the 2016 European Championships. In the Europeans he won both the Olympic finalists from Rio. We met him at the Olympic Training Camp in Malaga and asked him a few questions.

Firstly we would like to ask about the system in Estonia, are you a full time athlete and if so, how?

Yes, I am a full time athlete, but before this year I didn’t have a salary. Only after the succes in the European Championships I received a salary from the national olympic commitee. Now I feel like a professional sportsman.

And they pay your training camps?

Yes, they pay me 1400€ a month for travelling plus my salary

What is the level you have to reach to receive this salary?

You have to be a medallist from a title competition, Europeans or the Worlds.

Can you tell us how much you train abroad and how much in Estonia?

I try to travel as much as I can. In Estonia I have no training partners. In the olympic year I was in Estonia maybe 3 or 4 months.

How do you train in Estonia then? Strength, fitness?

Usually in the morning, I do gym training and in the evening judo

Is it technique, randori?

Technique. Randori we have only one time a week. So more technique

How about gym training?

To be honest I don’t have a special system. I just do what I feel I should do. Usually I do more specific exercise for judo. Pulls and pushups and something like that.

Do you have any example of your strength results, bench or squat?

No no, I am not very good at those.

Is there anyone else than Juhan Mettis that you can train with in Estonia?

Juhan lives in another city, so we don’t train together. But sometimes some retired guys come to help me train. The system in Estonia is not professional, honestly. It’s really hard. I had support, because we have not had anyone with big results after Martin Padar, but other people, need to pay by themselves. So it’s hard.

How do you think you managed to become so good in Estonia, even though you did not have much support before?

I don’t know, I got medals from every age, since cadets. So I think I had a good coach from the beginning. He got the fundamentals right for me, which helped me a lot in the future. And of course it may be a little bit easier to fight in a heavyweight category than in middle or lightweights. I have been quite big since cadets. But I think for the last four years -100 was one of the strongest categories. In the Europeans I won future Olympic Champion and silver medallist.

How did you feel in the Olympics when you saw those two guys Krpalek and Gasimov in the final?

I wasn’t disappointed because I am realistic. For four years those guys were at the top in every competition and I only had this one good result. It doesn’t mean that I could be Olympic Champion this time.

What’s next for you?

Tokyo Grand Slam and preparing for the new year.

Will you be competing for a spot at the Tokyo Olympics?

I will try, I hope.

EM-pronssimitalisti Grisha Minashkin!

Viron Grisha Minaskin voitti pronssia vuoden 2016 euroopanmestaruuskilpailuissa alle 100kg sarjassa. Matkalla pronssimitalille Minaskin kukisti molemmat vuoden 2016 Rion olympialaisten finalistit. Hansokun toimitus tapasi Minaskinin Malagan OTC-leirillä ja esitti miehelle muutaman kysymyksen.

Ensimmäiseksi haluaisimme kysyä Viron harjoittelusysteemistä. Oletko amattiurheilija?

Kyllä olen, mutta minulle on maksettu palkkaa vasta tämän vuoden. Nousin olympiakomitean palkkalistalle vasta euroopanmestaruuskilpailuissa saavuttamani menestyksen ansiosta. Nyt tunnen itseni ammattiurheilijaksi.

Ja olympiakomitea kustantaa harjoittelumatkasi?

Kyllä, he maksavat minulle 1400€ harjoittelu ja kilpailukulujani varten, sekä tähän päälle palkkani,

Mikä taso urheilijan tulee Virossa saavuttaa tämän palkan saamiseksi?

Mitali tittelikilpailuista, kuten EM tai MM kilpailuista.

Osaatko arvioida kuinka paljon harjoittelet Virossa ja kuinka paljon ulkomailla?

Yritän matkustaa harjoittelemassa niin paljon kuin vain mahdollista, sillä Virossa minulla ei ole harjoituspareja. Olympialaisia edeltävänä vuotena olin Virossa harjoittelemassa vain noin 3-4kk.

Miten harjoittelet ollessasi Virossa? Voimaa, kestävyyttä?

Yleensä aamusin harjoittelen salilla ja iltaisin harjoittelen judoa

Millaista judoharjoittelu on? Randoria, tekniikkaa?

Enimmäkseen tekniikkaa. Randoria harjoittelemme vain kerran viikossa

Entä voimaharjoittelusi? Suomessa tuntuu, että kaikilla on omia systeemeitään, mutta minkäänlaista yhtenäistä ohjelmaa meillä ei ole.

Rehellisesti sanoen minullakaan ei ole mitään erityistä ohjelmaa. Teen sitä, mitä minusta tuntuu että tarvitsen. Yleensä teen puntilla judospesifisiä voimaharjoitteita, kuten vetoja ja punnerruksia.

Onko sinulla mitään esimerkkejä voimatuloksistasi, penkkiä, kyykkyä?

Ei, ei. En ole kovin hyvä niissä liikkeissä

Onko Virossa ketään muita kuin Juhan Mettis (+100kg) joiden kanssa voit harjoitella?

Asumme Juhanin kanssa eri kaupungeissa, joten emme harjoittele yhdessä. Joskus saan jo lopettaneita judokoita auttamaan minua harjoitteluni kanssa, mutta rehellisesti sanottuna Viron järjestelmä ei ole ammattimainen. Ammattimainen harjoittelu Virossa on erittäin vaikeaa. Minulla oli tukea, sillä Martin Padarin lopettamisen jälkeen kenelläkään Virossa ei ole ollut isoja tuloksia, mutta muille se on vaikeampaa. He joutuvat maksamaan kaiken itse.

Kuinka uskot että sinusta kehittyi niin hyvä Virossa, vaikket aikaisemmin saanutkaan paljoa tukea?

En tiedä. Olen voittanut mitaleita joka ikäluokassa kadeteista lähtien. Alusta asti minulla oli hyvä valmentaja, joka loi perustan osaltani kuntoon. Tästä on ollut paljon hyötyä myöhemmin. Isommissa painoluokissa on myös ehkä helpompi pärjätä kuin keski - tai kevyissä sarjoissa. Kadeteista asti olen ollut painavassa painoluokassa. Viimeisen neljän vuoden osalta en voi kuitenkaan sanoa, että alle -100kg sarja olisi ollut muita helpompi. Mielestäni se on ollut yksi vahvimmista sarjoista. Euroopanmestaruuskilpailuissa voitin molemmat Rion olympialaisten finalistit.

Miltä sinusta tuntui olympialaisissa ku näit nämä kaksi, Krpalekin ja Gasimovin finaalissa?

En ollut pettynyt, sillä olen realisti. Heillä oli kärkisijoituksia neljän vuoden ajan kaikista kilpailuista ja minulla vain tämä yksi hyvä tulos. Se ei tarkoita, että minusta olisi vielä voinut tulla olympiavoittajaa.

Mitä seuraavaksi?

Tokion Grand Slam ja valmistautumista seuraavaan vuoteen.

Näemmekö sinut vuoden 2020 Tokion olympialaisissa?

Yritän olla siellä, joten toivottavasti!

Hansokun kanssa yhteistyössä kamppailutarvikeliike:

http://www.penado.fi/

https://www.facebook.com/groups/429732163808972/?fref=ts

Hansokun kanssa yhteistyössä pientukijana:

Tiilaa uheiluteipit, kylmägeelit yms. alennuskupongilla “hansoku”. Saat 10% alennusta ja samalla jokainen alennuskupongilla tilattu tuote tukee Hansokun toimintaa!

www.urheiluteippi.fi

Hansokun kanssa yhteistyössä:

10% alennus normaalihintaisista tuotteista aktivointikoodilla "hansoku" www.aminoporssi.fi

Judoäiti

Kovinkin karpaasi ammentaa ensimmäiset bulkkikuurinsa äidinmaidosta, useimmilla äiti jatkaa tukena ja turvana vielä pitkälti imeväisajan jälkeenkin. Niinpä päätimme selvittää mitä neljän kilpajudokan äidit ajattelevat lastensa judoharrastuksesta. (Haastateltujen äitien lapset olivat 17-23 vuotiaita kilpajudokoita.)

Jännittääkö tai peräti pelottaako kun oma lapsi ottelee? Mitä asioita jännität lapsesi otellessa?

Kyllä jännittää niin paljon, että taju melkein lähtee. Pelkään putoavani katsomosta. Pelkään, että lapsi loukkaantuu ottelussa. Jännitän sitä, kuka voittaa. Jännitän jokaista otetta ja jokaista sekuntia. Harvinaisen pitkiä minuutteja elämässä.

Ei pelota. Jännittää, tuleeko voitto. Judossa tappio tarkoittaa useimmiten otteluiden loppumista. Omalle lapselle toivoo tietenkin pelkästään voittoa. Niin jaloksi ihmiseksi ei ole kasvanut, että toivosi vastustajan voittavan. Okei, nykyään varoitukset ottelussa ”pelottavat”. Niitä tulee välillä oudoista tilanteista ja helposti. Se pelottaa, että varotustili täyttyy ja ottelu loppuu ”kesken”. Ottelun toivoisi aina loppuvan ottelemalla eikä varoituksilla ratkaisemalla.

Kyllä minua jännittää silloin, kun lapseni ottelee. On kisajännitystä siitä, miten ottelussa käy.  Myös pienenä pelkona tai ainakin toiveena on, ettei ottelussa tapahtuisi loukkaantumista.

Eniten jännittää ja joskus jopa pelottaa tapaturmat. Varsinkin nuorena ulkomaan kisoissa saattoi koko erot olla huomattavia punnituksesta huolimatta.

Miten lapsesi judoharrastus sai alkunsa?

Isäkin oli judoka ja vei lapsen jo ammoin tatameille.

Pikkumies (4 v) jäi lippa vinossa huumaantuneena messuilla tuijottamaan judonäytöksen lennokkaita heittoja. Sen jälkeen ilmoitti aloittavansa judoharrastuksen. Perheessä tai suvussa kukaan ei ole lajia harrastanut eikä siitä ollut mitään tietoa. Itse olin nähnyt kotipaikkakunnallani outoja valkokaapuisia, mystisiä tyyppejä hiipivän urheilutalolla yhteen huoneeseen, jonka ovessa luki ”judo”. Telkkarista tuli joskus seurattua omituista kähnäämistä, jossa ottelijoilla oli huonosti päälläpysyvät puvut.

Tuo judonäytös oli ratkaiseva. Oma käsitys lajista muuttui nopeasti, kun oma lapsi aloitti harrastuksen. Ensimmäinen 130-senttinen judogi on edelleen tallessa :)

Asuimme ulkomailla silloin kuin lapseni oli alle kouluikäinen. Hän piti paljon liikkumisesta jo silloin. Hän tarvitsi jonkun urheiluharrastuksen. Vieraassa maassa ja vieraan kielen keskellä arkailin viedä häntä urheiluharrastukseen. Kaksi lapseni päiväkotikaveria (veljeksiä) harrastivat muksujudoa.  Lapseni päiväkotikavereiden ja heidän äitinsä kanssa oli helpompaa aloitta urheiluharrastus sekä lapselleni että minulle.

Poika ilmoitti, että hän haluaa aloittaa judon. Minulle ei koskaan selvinnyt mistä hän sen keksi kuusi vuotiaana. Judokoita suvussa tai tutuissa ei ole.

Millaista roolia judo näyttelee kotona?

Judosta puhutaan, puhutaan ja puhutaan. Ruokavalioita on mietitty ja harrastettu. Pannukakkuja ei voi juurikaan paistella, ettei kilpailijan paino nouse. Ja pannukakku on niin hyvää. Kilpailut rytmittävät vuoden viikonloppuja.

Junnuikäisenä kisoja oli enemmän ja reissattiin paljon mukana, harrastettiin judoturismia. Judosta, harjottelusta, kavereista ja kisoista on puhuttu paljon. Harjotteluhallille ei ole koskaan kuskailtu eikä siellä hengailtu, se on ollut judokan ja valmentajan aluetta. Myös perheen isä joutui judon peruskurssille, kun lapsi/nuori sai suoritettua mustan vyön. Se perustui vanhaan lupaukseen, joka oli lapselle annettu, jos hän saavuttaisi mustan vyön. Isä suoritti keltaisen vyön ja nyt on äidilläkin turvallisempi fiilis kaupungilla kulkiessa :) Myös pikkuveli työnnettiin judosalin ovesta sisään isoveljen perässä ja judosta tuli hänellekin hyvä harrastus.    

Judolla on keskeinen rooli perheessämme. On paljon pyykkiä, harjoituksiin ja kisoihin kuskaamista, ruoanlaittoa ja rahan menoa. Puhumme myös esim. ruokapöydässä usein judosta.

Judolla on suuri rooli meidän perheessä. Koko perheen aikataulut, ruokailut ja joskus lomatkin menevät judon ehdoilla.

Mistä asioista olet judoon liittyen ollut iloinen?

Urheilu on tuonut lapsen elämään ryhtiä ja pitänyt melko kaidalla tiellä. Lapsen kunto on tietysti judon myötä hyvä. Eikös se niin mene, että terve sielu terveessä ruumiissa.

Judo ja kilpaileminen siinä on tuonut judokalle laajan kaveriverkoston. Hyvä, urheilullinen harrastus täytti mukavasti nuoruusajan ja piti terveiden ja urheilullisten asioiden parissa. Lapsen ilot ovat olleet myös äidin ilo. Kovan, tunnollisen harjoittelun tulokset, kehittyminen lajissa, voitot, mitalit, onnistumiset, edustuspaikat. Niistä on iloittu yhdessä. Myös pettymysten kohtaaminen yhdessä on hitsannut meitä yhteen. Ehkä jopa enemmän.  

Olen monesta asiasta judoon liittyen iloinen. Osa ilonaiheista on lueteltu kysymyksen ” Miten judo on harrastuksena mielestäsi vaikuttanut lapsesi elämään” kohdassa. Mutta myös minulle äitinä judo on antanut lisää mielekkyyttä, iloa ja ystäviä elämään. Iloinen olen ollut myös siitä tuesta, jota lapseni on saanut kasvuunsa judo-ohjaajien, valmentajien ja erityisesti oman valmentajan kautta

Judon kautta olen saanut hyviä ystäviä muista judoäideistä ja poika pysyy ruodussa kun treenejä on paljon ja vapaa-aikaa jää vähän.

Mitkä asiat harmittavat mitä olet judoon liittyen nähnyt?

Loukkaantumiset tietysti ovat kurjia. Jos kilpailuissa tuomari tuntuu puolueelliselta tai näyttää antavan vääriä tuomioita, se harmittaa. Jos toiminta ei ole reilua ja tasapuolista se harmittaa kovasti, koska reilun pelin ja tasapuolisuuden pitäisi kuulua urheiluun aivan erityisesti. Seurojen ja liiton toiminnassa pitäisi kuunnella urheilijoita paremmin.

Tosissaan kilpailevalle judokalle valinnat edustuskisoihin ovat joskus olleet epäoikeudenmukaisia. Näyttökriteerien pitäisi olla selkeämmät. Tuntuu, että Suomen judossa edustuspaikat semontoituvat. Edustusjudokoiden nimet niitataan judoliiton sivuille ja haastajien on vaikea päästä kiilaamaan porukkaan. En ole koskaan ymmärtänyt miksei esim. judokoiden keskinäisellä ottelulla kotimaassa ole mitään merkitystä, vain ulkomailta hankitut näytöt ratkaisevat. Edustuspaikat pitäisi jakaa päivän kunnon mukaan, ei sen mukaan, mitä on tapahtunut vuosi sitten. Olen itse selkeiden karsintakisojen kannalla. Raaka systeemi, mutta judo on raaka laji

Minua harmittavat loukkaantumiset ja tatamin reunalta tuomareille asiattomat huutelut.  Ehkä myös se, että ihmisenä oleminen on niin haastavaa, että harvoin pystymme ratkaisemaan ristiriidat puhumalla. Tapahtuu harmittavia irtiottoja

Toisten epäonnistumiset ovat joillekin ilon ja panettelun aiheita.

Mitä mieltä luulet oman lapsesi olevan judon ymmärtämisestäsi?

Luulen, että lapseni luulee, etten ymmärrä judosta juurikaan mitään (erehdys).

Olen kelvannut juttukaveriksi judoasioissa(kin). Asioista on juteltu paljon, joten olen kai lapsenkin mielestä riittävän perillä asioista.  

Luulen, että meillä on yhtenevä käsitys siitä mitä asioita ymmärrän judosta ja mitä taasen en. Kts. seuraava kysymys.

Mutsi ei ymmärrä mitään judosta. Onneksi osaa huoltaa judogit oikein.

Mitä mieltä itse olet siitä, paljonko judosta ymmärrät?

Uskoisin noin suurin piirtein ymmärtäväni, mitä tatamilla tapahtuu. Tosin erilaiset puntteihin tarttumissäännöt/kiellot sun muut jäävät kyllä tilanteissa huomaamatta.

Paljon :) Tosinaan ihmetyttää katsomossa, miten joku on voinut seurata kisoja jo vuosia, eikä siltikään osaa täyttää ranskalaista kaaviota :).  ”Tunnen” ja tunnistan hyvin Suomen nykyjudokat, koska olen istunut judokatsomoissa noin kymmenen vuotta. Kotona on keskusteltu paljon judon ympärillä tapahtuvista asioista ja ihmisistä. Itse en ole judogia pukenut päälleni, mutta teoriassa olen aika hyvin perillä Suomen judosta. Judoheittojen nimiä en muista enkä tunnista uchi mataa lukuun ottamatta :) Okei, muutaman muunkin tunnistan. En ole judotekniikan tuntija, enemmänkin judokulttuurin.

En ymmärrä, miten mikäkin judoliike rakentuu ja mitä ne ovat nimeltään. Ymmärrän yhä enenevässä määrin, mikä piste mistäkin heitosta yms. tulee. Näen myös esim. sellaiset asiat, jos ote ei ole kunnollinen tai ei ole riittävää horjutusta jne

Oman pojan ottelemisesta tiedän mitä virheitä/liikkeitä hänen tulisi välttää. Kisoissa jaan sujuvasti katsomossa pisteitä

Miten judo on harrastuksena mielestäsi vaikuttanut lapsesi elämään?

On se tuonut rikkautta ja sisältöä elämään. Ja tuonut mukavia kavereita. Ruumiinkunto on hyvä, mutta pelkään hiukan, että kovasta harjoittelusta saattaa seurata jotain vaivoja vanhempana.

Judon myötä lapsi on matkustanut ja leireillyt jo nuoresta asti ja se on tuonut rohkeutta ja itsevarmuutta siitä, että pärjää itsenäisesti. Se on tuonut laajan ystäväpiirin, hyvän fyysisen kunnon ja urheilullisen, terveen elämäntavan.  Judo on varmasti kehittänyt keskittymiskykyä, asioiden ja ajan organisointia sekä tuonut pitkäjänteisyyttä.  Kilpaileva judoka oppii myös sietämään pettymyksiä.  Judo on vahvistanut itsetuntoa ja tuonut rohkeutta.  Näin uskon, en ole nähnyt vaihtoehtoista reittiä.

Judo on antanut lapselleni liikunnan ja elämän iloa, tuonut elämään sisältöä ja merkitystä, ystäviä ja kurinalaisuutta. Hän on saanut myös opetella ihmissuhdetaitoja. Fyysinen kunto ja kroppa ovat myös kohdallaan. Judomenestys on vahvistanut itsetuntoa.

Positiivinen vaikutus on suuri. On tullut hyviä ystäviä. Ajankäyttö on pitänyt opetella, että voi yhdistää judon, koulun ja kaverien tapaamisen. Tulevaisuudessa hyvä oppi kun ajattelee opiskelua ja muuta elämää. Toki hyvä kunto tulee judon myötä.

Mitä sanoisit pienen lapsen vanhemmille, jotka miettivät laittavatko jälkikasvunsa kokeilemaan judoa?

Että ilman muuta mukaan vaan.

Hyvä valinta!

Jos ajattelet, että lapsesi voisi tykätä yksilö ja –kamppailulajeista, niin rohkeasti mukaan kokeilemaan.

Ehdottomasti kannattaa kokeilla! Judo on myös monipuolista liikuntaa jossa oppii kehon hallintaa.

Minkälainen kuva sinulla on judokoista?

Judokat ovat mukavia ja kohteliaita. Moni on päässyt ja pääsee pitkälle elämässään. Ovat siis selviäviä ja fiksuja. Hiukan sisäänpäin lämpiävä porukka kyllä on. Mutta niinhän ne ovat muutkin harrastusryhmät.

En näe heitä yhtenä joukkona. Jokainen on oma mielenkiintoinen yksilönsä. Yleisesti ottaen judokat itse ovat rentoja ja huumorintajuisia eivätkä suhtaudu kisaamiseen yhtä ryppyotsaisesti ja verenhimoisesti kun mitä saattaa tapahtua katsomon puolella. Pahimmat skitsot koetaan katsomon puolella ja suomi24lla :)

Kaikki ne judokat, jotka tunnen lapseni kautta, ovat miellyttäviä, hyväkäytöksisiä ja fiksuja nuoria.

Judokat ovat leppoisia.

Vapaa sana.

Äidin osa

Kun lapseni pienenä harjoitteli judoa sormet verillä laastarit sormissa, niin minä ompelin natsoja vöihin sormet verillä.

Koen olevani sen verran veteraani-judoäiti, että uskaltaudun antaman muutaman neuvon kisakatsomoon:

1. jätä valmennus valmentajan huoleksi

2.     opettele täyttämään erilaiset judokaaviot

3.     älä juo kahvia juuri ennen ”oman” painoluokan alkua

4.     selvitä lyhin reitti vessaan ja kahvioon ajoissa

5.     varaa tarpeeksi mustekyniä laukkuun, niitä lainaavat vierustoveritkin

6.     ÄLÄ KOSKAAN asetu istumaan lapsesi painoluokan vanhempien viereen, voit silti lähettää heille joulukortin

7. seuraa myös muita painoluokkia, joku heistä on pian lapsesi painoluokassa

huuda ja kannusta. Judokatsomoissa on liian vähän ääntä ja väkeä.  

Meillä luetaan kovasti  Hansoku-nettilehteä. Se on hyvä lehti, esim. analyysit olympiakisoista oli taidollisesti tehty.

Hansokun kanssa yhteistyössä kamppailutarvikeliike:

http://www.penado.fi/

https://www.facebook.com/groups/429732163808972/?fref=ts

Hansokun kanssa yhteistyössä pientukijana:

Tiilaa uheiluteipit, kylmägeelit yms. alennuskupongilla “hansoku”. Saat 10% alennusta ja samalla jokainen alennuskupongilla tilattu tuote tukee Hansokun toimintaa!

www.urheiluteippi.fi

Hansokun kanssa yhteistyössä:

10% alennus normaalihintaisista tuotteista aktivointikoodilla "hansoku" www.aminoporssi.fi

Osa 2. Sarjakuva & judokan tarina

Terve, olen herra X. Judoharrastukseni alkoi 10-vuotiaana kesällä osallistuessani sporttileirille kokeilemaan lajia. Innostuin samoin tein, ja meninkin sitten peruskurssille seuraavana syksynä. Peruskurssini ryhmä koko oli melko suuri, aloittajia oli noin viisikymmentä. Lajissa minua kiehtoi samointein jo pienenä tekniikkaharjoittelu, vyö- (ja tällöin natsa)systeemi ja tietenkin eläimellinen randorin ottaminen. Näihin aikoihin en vakavissaan muuta harrastanutkaan (enkä myöhemminkään). Menin keltavöisenä ensimmäisiin kisoihini joissa hävisin 2 ottelua. Tästä eteenpäin kilpailin erittäin aktiivisesti virallisen kilpaurani loppuun asti. Parhaiten kuitenkin ensimmäisistä kisoistani jäi alueeni mestaruuskisojen voittaminen. 12-vuotiaana olin suhteellisen isokokoinen ja oranssivöisenä siirryinkin aikuisten harjoitusten puolelle (mainittakoon että junioreille oli vihreään vyöhön asti treenejä ennen aikuisten treeneihin siirtymistä).

Ensimmäinen judollinen mentorini oli neljä vuotta vanhempi herrasmies, josta sanoisin tänäkin päivänä että hän koulasi minusta miehen ja istutti äärimmäisen kilpailuvietin mikä on kantanut nykypäivään asti. Hänen kanssaan harjoittelimme parina enimmäkseen, ja hän antoi minulle jälkikäteen ajateltuna aika helkkarin kovaa runtua, jopa siihen asti että vanhempani ihmetteli todella suurta mustelmien määrää jossain kohtaa. Kovimpana muistona ehkä jäi mieleen kun treenien jälkeen otettiin telinesalissa vapaaottelua, päättyen siihen että sain kierrepotkun päähän. Jatkoani ajatellen pidän em. touhua kyllä tarpeellisena ja olen kiitollinen kovista vuosista näinkin nuorena.

15-vuotiaana näkisin virallisen tavoitteelisen harjoittelun ja kilpaurani alkaneen. Näihin aikoihin liityin seurani valmennusryhmään, jossa oli kaksi herraa vastuussa. Toinen heistä on melko tunnettu entinen ottelija, toinen myös omalla tavallaan hyvinkin tunnettu judoyhteisössä ja hän onkin melkoinen mattospesialisti. Otin ensimmäisen nuorten SM-mitalin (hopean) B-junioreissa ensimmäisenä vuotenani, johon en ehkä itsekkään olisi ennakkoon uskonut. Mieleeni jäi kun yllätin ennakkoon kovemman vastustajan hidari-haraigoshilla (olen migiottelija ja tämä kyseinen heitto voi olla jopa ainoa onnistunut hidaripommi kilpailuissa koskaan). Toisena B-junioreiden vuotenani voitinkin ensimmäisen SM-kultani, mikä lienee kaikista painuvin muistoni judouralta loppupeleissä. Mainittakoon, että finaali oli äärimmäisen tiukka ”arkkivihollistani” vastaan, jota vastaan otin juniorivuosina enemmän otteluita kuin ketään myöhemminkään.  Voitto tuli vasta hanteista tiukasti lipuin 2-1. B-juniorivuosista jäi mieleen myös ensimmäiset ulkomaanmatkat, joita perinteisesti oli osaltani siihen aikaan Öxelösund, PM-kisat ja Hollannissa tuli käytyä pari kertaa. Näillä reissuilla tutustuin mm. erääseen etelän jätkään, joka tänä päivänäkin jatkaa uraansa melkoisella tuloksella. Matkoilla meno oli melko hurja, eikä se tosiaan tarkoita itse kisoja. Parhaiten mieleen jäänyt ulkomaan (kilpailutulokseltaan) reissu oli eräs Aalborgin reissu Tanskassa, jossa tulin hopealle voittaen erään Ruotsin nykypäiväisen kärkiryhmän kävijän joka oli jo silloin kova nimi. Samaisella Aalborgin reissulla tutustuin toiseen etelän poikaan, jonka moni minut tietävä yhdisti niinä aikoina aisaparikseni jonka kanssa tuli jouduttua muutamilla leirillä kujiin kun skipattiin aamulenkkejä. Muistan turhankin hyvin suoran lainauksen ”Ei susta tuu EM-mestaria vaikka kävisitkin aamulenkeillä” minkä perusteella jatkettiin unia. Siitäpä hetki ja B-junnujen valmentaja olikin jo ovella herättämässä poikia.

Tämän jälkeen siirtyessäni A-junioreihin menin ”vasta” ensimmäistä kertaa edustusvalmennettavien leirille, missä meininki siihen aikaan oli äärimmäisen villi. Näkemäni ja kuulemani mukaan (ehkä onneksi) nykypäivän meno junioreilla leireillä ei aivan sentään yllä ”vanhoihin aikoihin”. Pelokkaana poikana menin isompien jätkien mukaan, ja tasoero oli melkoinen. Tosiaan siihen aikaan vielä uudet tulokkaat EV-leireille oli tapana kastaa erikoisella tavalla, josta huhupuheita liikkunee vielä tänäkin päivänä. Ihme kyllä itse onnekseni vältin kyseisen kohtalon, mutta olen todistanut muutamaa tapausta vierestä. Leireillä oli jätkillä aivan järkyttävän kova ego ja nokkimisjärjestys. Nykyjunioreilla meininki näyttäisi olevan paljon suvaitsevampaa ja positiivista, kun taas meidän aikoihin meno oli melko lailla rajumpaa ja keskenään kilpailevaa. Näinä aikoina välini myös menivät jokseenkin poikki kahteen edellä mainittuun valmentajiin, joka melko lailla joissain kohtaa hankaloitti uraani nuorena. Kuitenkin treenasin heidän allaan, mutta seurani ei näistä ajoista eteenpäin tukenut kilpareissujani (tai muutakaan) millään muotoa. Onnekseni sain hankittua melko hyvän sponsoritiimin, joiden kautta kilpareissuni kustannukset onnistuivat. Vanhempani joutuivat kuitenkin myös osaltaan laittamaan melko paljon rahaa kiinni, ja kiitos siitä. Mainittakoon vielä että toinen valmentajani oli loppuaikoinakin ainoa realistinen randoriparini treeneissä, ja paremmuudesta ei edes viimeiseen päivään asti tullut selvyyttä. Olimme jopa saman kokoisia, ja yksi suurimmista haaveistani oli kohdata (ja tietty voittaa) kyseinen henkilö SM-kisoissa. Toinen valmentajani taas oli paras vastustajani mattotreeneissä.

Noh, kaksi ensimmäistä A-juniorivuotta menivät ihan kohtuullisesti. SM-mitalit tuli molempien vuosien SM-kisoista, mutta ulkomailta tai muualtakaan sen ihmeempiä meriittejä tullut. Viimeinen A-juniorivuoteni sen sijaan oli parhaani, ja todennäköisesti olin koko urani väkevimmässä kunnossa ainakin fyysisesti. Voimaa, kestävyyttä ja erityisesti tahtoa löytyi, mutta tekniikkani pystyssä ja ottelutyylini oli melko omantakeinen ja riskialtis. Tässä kohtaa mattotaitoni alkoivat olla dominoiva osa-alueeni, jopa siihen asti että lopulta en oikeastaan hävinnyt mattorandoreita juuri kenellekkään. Voitin tällöin A-junioreiden SM-kullan, PM-kullan ja Swedish Openin. A-turnauksista tuli otteluvoittoja, ja ehkä urani mieleenpainuvin otteluvoitto viimeisillä sekunneilla sarjani kärkimiehestä miehissä miesten SM-kisoissa. Lisättäköön että nämä ajat olivat rankimpia elämässäni työlastin suhteen, sillä kävin samaan aikaan lukiota ja treenasin kaksi kertaa päivittäin. Yöuneni rajoittuvat 6-7 tuntiin, ja olin hyvinkin väsynyt ja stressaantunut jatkuvasti.

Miehiin siirtyessäni menin armeijaan, mutten kuitenkaan urheilukouluun. (Alunperin olisin halunnut mutta ihmeekseni sain kielteisen vastauksen, ja jotkut tietävätkin mistä tämä kenties johtui.) 3 viikkoa ennen intin alkua kuitenkin tuli soitto että tulisinko kuitenkin urheilukouluun, mutten enää siinä kohtaa alkanut muuttamaan suunnitelmiani. Ensimmäisenä miesten vuotena voitin miehissä ensimmäisen SM-mitalini, sitten tuli ensimmäinen kunnon takapakki (loukkaannuin leikkaushoitoa vaativasti) ja taukoa tuli noin puoli vuotta. En oikeastaan koskaan palautunut fyysisesti yhtä hyvään kuntoon kuin A-junioreiden viimeisenä vuotena. Pari vuotta kilpailin vielä miehissä ja kiertelin lähinnä Ecup-kilpailuja, kehnolla menestyksellä. Otteluvoittoja tuli vain yksittäisiä, ja virallinen kilpaurani päättyikin muutama vuosi myöhemmin toiseen loukkaantumiseen. Otin kilpauran päättymisen melko raskaasti sen tullessa niin yllättäen,  pitäen jopa välivuoden koulusta. Pysyin täysin erossa judosta muutaman vuoden, palaten piireihin tänä vuonna erinäisissä merkeissä.

Loppusanoina olen suhteellisen tyytyväinen judouraani. Sain erittäin paljon irti ja se määrittelee pitkälti minua todella isosti ihmisenä. Laji integroitui aikatauluihini ja elämään erittäin vahvasti, sen ollen vuosia jopa ensimmäinen prioriteetti ja koulu sen ohella. Lajin äkillisen loppumisen jälkeen tunsin olevani melko lailla hukassa, mutta niin se aika sai asiat kuitenkin tasapainoon. Nykyisin on melko mukava olla mukana judotoiminnassa, vaikkei enää todellinen kilpailu olekaan mahdollista osaltani. Kiitokset vielä Hansokun toimitukselle mielenkiinnosta tarinaan judourastani!

Hansokun kanssa yhteistyössä kamppailutarvikeliike:

http://www.penado.fi/

https://www.facebook.com/groups/429732163808972/?fref=ts

Hansokun kanssa yhteistyössä pientukijana:

Tiilaa uheiluteipit, kylmägeelit yms. alennuskupongilla “hansoku”. Saat 10% alennusta ja samalla jokainen alennuskupongilla tilattu tuote tukee Hansokun toimintaa!

www.urheiluteippi.fi

Hansokun kanssa yhteistyössä:

10% alennus normaalihintaisista tuotteista aktivointikoodilla "hansoku" www.aminoporssi.fi