tiistai 8. marraskuuta 2016

Judoäiti

Kovinkin karpaasi ammentaa ensimmäiset bulkkikuurinsa äidinmaidosta, useimmilla äiti jatkaa tukena ja turvana vielä pitkälti imeväisajan jälkeenkin. Niinpä päätimme selvittää mitä neljän kilpajudokan äidit ajattelevat lastensa judoharrastuksesta. (Haastateltujen äitien lapset olivat 17-23 vuotiaita kilpajudokoita.)

Jännittääkö tai peräti pelottaako kun oma lapsi ottelee? Mitä asioita jännität lapsesi otellessa?
Kyllä jännittää niin paljon, että taju melkein lähtee. Pelkään putoavani katsomosta. Pelkään, että lapsi loukkaantuu ottelussa. Jännitän sitä, kuka voittaa. Jännitän jokaista otetta ja jokaista sekuntia. Harvinaisen pitkiä minuutteja elämässä.
Ei pelota. Jännittää, tuleeko voitto. Judossa tappio tarkoittaa useimmiten otteluiden loppumista. Omalle lapselle toivoo tietenkin pelkästään voittoa. Niin jaloksi ihmiseksi ei ole kasvanut, että toivosi vastustajan voittavan. Okei, nykyään varoitukset ottelussa ”pelottavat”. Niitä tulee välillä oudoista tilanteista ja helposti. Se pelottaa, että varotustili täyttyy ja ottelu loppuu ”kesken”. Ottelun toivoisi aina loppuvan ottelemalla eikä varoituksilla ratkaisemalla.
Kyllä minua jännittää silloin, kun lapseni ottelee. On kisajännitystä siitä, miten ottelussa käy.  Myös pienenä pelkona tai ainakin toiveena on, ettei ottelussa tapahtuisi loukkaantumista.
Eniten jännittää ja joskus jopa pelottaa tapaturmat. Varsinkin nuorena ulkomaan kisoissa saattoi koko erot olla huomattavia punnituksesta huolimatta.

Miten lapsesi judoharrastus sai alkunsa?
Isäkin oli judoka ja vei lapsen jo ammoin tatameille.
Pikkumies (4 v) jäi lippa vinossa huumaantuneena messuilla tuijottamaan judonäytöksen lennokkaita heittoja. Sen jälkeen ilmoitti aloittavansa judoharrastuksen. Perheessä tai suvussa kukaan ei ole lajia harrastanut eikä siitä ollut mitään tietoa. Itse olin nähnyt kotipaikkakunnallani outoja valkokaapuisia, mystisiä tyyppejä hiipivän urheilutalolla yhteen huoneeseen, jonka ovessa luki ”judo”. Telkkarista tuli joskus seurattua omituista kähnäämistä, jossa ottelijoilla oli huonosti päälläpysyvät puvut.
Tuo judonäytös oli ratkaiseva. Oma käsitys lajista muuttui nopeasti, kun oma lapsi aloitti harrastuksen. Ensimmäinen 130-senttinen judogi on edelleen tallessa :)
Asuimme ulkomailla silloin kuin lapseni oli alle kouluikäinen. Hän piti paljon liikkumisesta jo silloin. Hän tarvitsi jonkun urheiluharrastuksen. Vieraassa maassa ja vieraan kielen keskellä arkailin viedä häntä urheiluharrastukseen. Kaksi lapseni päiväkotikaveria (veljeksiä) harrastivat muksujudoa.  Lapseni päiväkotikavereiden ja heidän äitinsä kanssa oli helpompaa aloitta urheiluharrastus sekä lapselleni että minulle.
Poika ilmoitti, että hän haluaa aloittaa judon. Minulle ei koskaan selvinnyt mistä hän sen keksi kuusi vuotiaana. Judokoita suvussa tai tutuissa ei ole.

Millaista roolia judo näyttelee kotona?
Judosta puhutaan, puhutaan ja puhutaan. Ruokavalioita on mietitty ja harrastettu. Pannukakkuja ei voi juurikaan paistella, ettei kilpailijan paino nouse. Ja pannukakku on niin hyvää. Kilpailut rytmittävät vuoden viikonloppuja.
Junnuikäisenä kisoja oli enemmän ja reissattiin paljon mukana, harrastettiin judoturismia. Judosta, harjottelusta, kavereista ja kisoista on puhuttu paljon. Harjotteluhallille ei ole koskaan kuskailtu eikä siellä hengailtu, se on ollut judokan ja valmentajan aluetta. Myös perheen isä joutui judon peruskurssille, kun lapsi/nuori sai suoritettua mustan vyön. Se perustui vanhaan lupaukseen, joka oli lapselle annettu, jos hän saavuttaisi mustan vyön. Isä suoritti keltaisen vyön ja nyt on äidilläkin turvallisempi fiilis kaupungilla kulkiessa :) Myös pikkuveli työnnettiin judosalin ovesta sisään isoveljen perässä ja judosta tuli hänellekin hyvä harrastus.    
Judolla on keskeinen rooli perheessämme. On paljon pyykkiä, harjoituksiin ja kisoihin kuskaamista, ruoanlaittoa ja rahan menoa. Puhumme myös esim. ruokapöydässä usein judosta.
Judolla on suuri rooli meidän perheessä. Koko perheen aikataulut, ruokailut ja joskus lomatkin menevät judon ehdoilla.

Mistä asioista olet judoon liittyen ollut iloinen?
Urheilu on tuonut lapsen elämään ryhtiä ja pitänyt melko kaidalla tiellä. Lapsen kunto on tietysti judon myötä hyvä. Eikös se niin mene, että terve sielu terveessä ruumiissa.
Judo ja kilpaileminen siinä on tuonut judokalle laajan kaveriverkoston. Hyvä, urheilullinen harrastus täytti mukavasti nuoruusajan ja piti terveiden ja urheilullisten asioiden parissa. Lapsen ilot ovat olleet myös äidin ilo. Kovan, tunnollisen harjoittelun tulokset, kehittyminen lajissa, voitot, mitalit, onnistumiset, edustuspaikat. Niistä on iloittu yhdessä. Myös pettymysten kohtaaminen yhdessä on hitsannut meitä yhteen. Ehkä jopa enemmän.  
Olen monesta asiasta judoon liittyen iloinen. Osa ilonaiheista on lueteltu kysymyksen ” Miten judo on harrastuksena mielestäsi vaikuttanut lapsesi elämään” kohdassa. Mutta myös minulle äitinä judo on antanut lisää mielekkyyttä, iloa ja ystäviä elämään. Iloinen olen ollut myös siitä tuesta, jota lapseni on saanut kasvuunsa judo-ohjaajien, valmentajien ja erityisesti oman valmentajan kautta
Judon kautta olen saanut hyviä ystäviä muista judoäideistä ja poika pysyy ruodussa kun treenejä on paljon ja vapaa-aikaa jää vähän.

Mitkä asiat harmittavat mitä olet judoon liittyen nähnyt?
Loukkaantumiset tietysti ovat kurjia. Jos kilpailuissa tuomari tuntuu puolueelliselta tai näyttää antavan vääriä tuomioita, se harmittaa. Jos toiminta ei ole reilua ja tasapuolista se harmittaa kovasti, koska reilun pelin ja tasapuolisuuden pitäisi kuulua urheiluun aivan erityisesti. Seurojen ja liiton toiminnassa pitäisi kuunnella urheilijoita paremmin.
Tosissaan kilpailevalle judokalle valinnat edustuskisoihin ovat joskus olleet epäoikeudenmukaisia. Näyttökriteerien pitäisi olla selkeämmät. Tuntuu, että Suomen judossa edustuspaikat semontoituvat. Edustusjudokoiden nimet niitataan judoliiton sivuille ja haastajien on vaikea päästä kiilaamaan porukkaan. En ole koskaan ymmärtänyt miksei esim. judokoiden keskinäisellä ottelulla kotimaassa ole mitään merkitystä, vain ulkomailta hankitut näytöt ratkaisevat. Edustuspaikat pitäisi jakaa päivän kunnon mukaan, ei sen mukaan, mitä on tapahtunut vuosi sitten. Olen itse selkeiden karsintakisojen kannalla. Raaka systeemi, mutta judo on raaka laji
Minua harmittavat loukkaantumiset ja tatamin reunalta tuomareille asiattomat huutelut.  Ehkä myös se, että ihmisenä oleminen on niin haastavaa, että harvoin pystymme ratkaisemaan ristiriidat puhumalla. Tapahtuu harmittavia irtiottoja
Toisten epäonnistumiset ovat joillekin ilon ja panettelun aiheita.

Mitä mieltä luulet oman lapsesi olevan judon ymmärtämisestäsi?
Luulen, että lapseni luulee, etten ymmärrä judosta juurikaan mitään (erehdys).
Olen kelvannut juttukaveriksi judoasioissa(kin). Asioista on juteltu paljon, joten olen kai lapsenkin mielestä riittävän perillä asioista.  
Luulen, että meillä on yhtenevä käsitys siitä mitä asioita ymmärrän judosta ja mitä taasen en. Kts. seuraava kysymys.
Mutsi ei ymmärrä mitään judosta. Onneksi osaa huoltaa judogit oikein.

Mitä mieltä itse olet siitä, paljonko judosta ymmärrät?
Uskoisin noin suurin piirtein ymmärtäväni, mitä tatamilla tapahtuu. Tosin erilaiset puntteihin tarttumissäännöt/kiellot sun muut jäävät kyllä tilanteissa huomaamatta.
Paljon :) Tosinaan ihmetyttää katsomossa, miten joku on voinut seurata kisoja jo vuosia, eikä siltikään osaa täyttää ranskalaista kaaviota :).  ”Tunnen” ja tunnistan hyvin Suomen nykyjudokat, koska olen istunut judokatsomoissa noin kymmenen vuotta. Kotona on keskusteltu paljon judon ympärillä tapahtuvista asioista ja ihmisistä. Itse en ole judogia pukenut päälleni, mutta teoriassa olen aika hyvin perillä Suomen judosta. Judoheittojen nimiä en muista enkä tunnista uchi mataa lukuun ottamatta :) Okei, muutaman muunkin tunnistan. En ole judotekniikan tuntija, enemmänkin judokulttuurin.
En ymmärrä, miten mikäkin judoliike rakentuu ja mitä ne ovat nimeltään. Ymmärrän yhä enenevässä määrin, mikä piste mistäkin heitosta yms. tulee. Näen myös esim. sellaiset asiat, jos ote ei ole kunnollinen tai ei ole riittävää horjutusta jne
Oman pojan ottelemisesta tiedän mitä virheitä/liikkeitä hänen tulisi välttää. Kisoissa jaan sujuvasti katsomossa pisteitä

Miten judo on harrastuksena mielestäsi vaikuttanut lapsesi elämään?
On se tuonut rikkautta ja sisältöä elämään. Ja tuonut mukavia kavereita. Ruumiinkunto on hyvä, mutta pelkään hiukan, että kovasta harjoittelusta saattaa seurata jotain vaivoja vanhempana.
Judon myötä lapsi on matkustanut ja leireillyt jo nuoresta asti ja se on tuonut rohkeutta ja itsevarmuutta siitä, että pärjää itsenäisesti. Se on tuonut laajan ystäväpiirin, hyvän fyysisen kunnon ja urheilullisen, terveen elämäntavan.  Judo on varmasti kehittänyt keskittymiskykyä, asioiden ja ajan organisointia sekä tuonut pitkäjänteisyyttä.  Kilpaileva judoka oppii myös sietämään pettymyksiä.  Judo on vahvistanut itsetuntoa ja tuonut rohkeutta.  Näin uskon, en ole nähnyt vaihtoehtoista reittiä.
Judo on antanut lapselleni liikunnan ja elämän iloa, tuonut elämään sisältöä ja merkitystä, ystäviä ja kurinalaisuutta. Hän on saanut myös opetella ihmissuhdetaitoja. Fyysinen kunto ja kroppa ovat myös kohdallaan. Judomenestys on vahvistanut itsetuntoa.
Positiivinen vaikutus on suuri. On tullut hyviä ystäviä. Ajankäyttö on pitänyt opetella, että voi yhdistää judon, koulun ja kaverien tapaamisen. Tulevaisuudessa hyvä oppi kun ajattelee opiskelua ja muuta elämää. Toki hyvä kunto tulee judon myötä.

Mitä sanoisit pienen lapsen vanhemmille, jotka miettivät laittavatko jälkikasvunsa kokeilemaan judoa?
Että ilman muuta mukaan vaan.
Hyvä valinta!
Jos ajattelet, että lapsesi voisi tykätä yksilö ja –kamppailulajeista, niin rohkeasti mukaan kokeilemaan.
Ehdottomasti kannattaa kokeilla! Judo on myös monipuolista liikuntaa jossa oppii kehon hallintaa.

Minkälainen kuva sinulla on judokoista?
Judokat ovat mukavia ja kohteliaita. Moni on päässyt ja pääsee pitkälle elämässään. Ovat siis selviäviä ja fiksuja. Hiukan sisäänpäin lämpiävä porukka kyllä on. Mutta niinhän ne ovat muutkin harrastusryhmät.
En näe heitä yhtenä joukkona. Jokainen on oma mielenkiintoinen yksilönsä. Yleisesti ottaen judokat itse ovat rentoja ja huumorintajuisia eivätkä suhtaudu kisaamiseen yhtä ryppyotsaisesti ja verenhimoisesti kun mitä saattaa tapahtua katsomon puolella. Pahimmat skitsot koetaan katsomon puolella ja suomi24lla :)
Kaikki ne judokat, jotka tunnen lapseni kautta, ovat miellyttäviä, hyväkäytöksisiä ja fiksuja nuoria.
Judokat ovat leppoisia.

Vapaa sana.
Äidin osa
Kun lapseni pienenä harjoitteli judoa sormet verillä laastarit sormissa, niin minä ompelin natsoja vöihin sormet verillä.
Koen olevani sen verran veteraani-judoäiti, että uskaltaudun antaman muutaman neuvon kisakatsomoon:
1. jätä valmennus valmentajan huoleksi
2.     opettele täyttämään erilaiset judokaaviot
3.     älä juo kahvia juuri ennen ”oman” painoluokan alkua
4.     selvitä lyhin reitti vessaan ja kahvioon ajoissa
5.     varaa tarpeeksi mustekyniä laukkuun, niitä lainaavat vierustoveritkin
6.     ÄLÄ KOSKAAN asetu istumaan lapsesi painoluokan vanhempien viereen, voit silti lähettää heille joulukortin
7. seuraa myös muita painoluokkia, joku heistä on pian lapsesi painoluokassa
huuda ja kannusta. Judokatsomoissa on liian vähän ääntä ja väkeä.  
Meillä luetaan kovasti  Hansoku-nettilehteä. Se on hyvä lehti, esim. analyysit olympiakisoista oli taidollisesti tehty.

Hansokun kanssa yhteistyössä kamppailutarvikeliike:

Hansokun kanssa yhteistyössä pientukijana:
Tiilaa uheiluteipit, kylmägeelit yms. alennuskupongilla “hansoku”. Saat 10% alennusta ja samalla jokainen alennuskupongilla tilattu tuote tukee Hansokun toimintaa!

Hansokun kanssa yhteistyössä:
10% alennus normaalihintaisista tuotteista aktivointikoodilla "hansoku" www.aminoporssi.fi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti