Mun judo?
Ei siitä kirjaa tee, mutta hyörinyt olen ehkä liiankin kanssa lajin parissa, monen mielestä. Mulla ei sit varmaan ole tarpeeks hyviä frendejä, jotka sanois et lopeta jo, täällä on ihan tarpeeks jengiä.
No asiaan. Pikkuskidinä mun aikaan stadissa oli ihan omat kuviot (Tai ainakin muistot kertoo niin). Joka tapauksessa urheiltiin joka hetki ja tietty joskus tuhmuuksiakin tehtiin. Omas himas faija oli ollut sporttinen ja nekannut nuorena, vanhempi systeri skulas fudista klubissa ja voittikin jotain Hesa cuppeja.
No mä pelasin pipolätkää ja kaikkea mitä keksittiin. Halusin sit ekaks lätkäpelaajaks ja se ura päätty siihen, ku menin Väiskin kentälle mutsin kaa ja en edes nähnyt laidan yli. Ne sano et mee himaan kasvaa ja tietty itku tuli. Olihan ne HIFK:n treenit. Sit skulasin fudista isosysterin ”jalanjäljillä” kaupunginosan jengeissä; Maunula, Kantsu jne. No siellä parhaat skulas ja muut seistiin räntäsateessa laidalla. Ei vaan napannut sekään, mut urheilla halusin.
Faijahan oli nekannut jotain 8 vuotta, niin mustahan tulis kova jätkä kulmille!!! No pyysin et faija veis mut nekkaa Stadikalle. Halusin olla kovin! Faija taas ei digannu yhtään siitä et alkaisin kneebaa. Se ku oli ite vissiin saanu kupoliin joskus (no niillä ”Everlasteilla” varmaan oli sattunutkin)
Ei faija kuitenkaan halunnut sanoa ei urheilulle, kun kulman kundeista suurin osa oli jo slurggien kans tekemisissä. Stadikalle mentiin ja faija mietti miten toimis etten mäi haluais jatkaa nyrkkeilyä. Kuningasajatus oli se, että vei mut kehään sen kanssa ja napautti pari kertaa klyyvariin niin et blode valu ja se oli siinä. ”Paska laji, en halua jatkaa” ja ikää oli kymmenen. Faija oli aloittanut judon ja osas jo ukemin eli keltanen vyö. Pyysin siltä et opettaa judoo mulle, ku pihallakin piti joskus matsaa. No faija sano et en mä voi sua opettaa, mee kursseille.
No sinne sitten suunnattiin ja hogasin et kaikilla oli valkoinen vyö eli alkuun vaan vedettiin lippoja oikeaoppisesti ja meitä opetti nätti Suomenmestari nainen. Sit saatiin keltaset ja mentiin seuraavaan ryhmään, jossa vetäjänä oli todella kliffa äijä ja heti skabat mielessä ja kaikki tekniikat hidariks. Oranssin, niin kuin keltasenkin koe oli ihan sairaan jännittävä testi. No sain ne vyöt ja sit nykyinen valmentaja sano et sinä, sinä ja sinä lähette skabaamaan Turkuun nuorten joukkue SM-kisoihin. Vau mentiin omal dösäl jonnekin böndelle matsaa ja isoon halliin. Skabat oli mun synttärinä ja sain kuuppaani ”kääpiöltä” ja kuulin myöhemmin et se oli oikeesti SM ykkönen. No tokat skabat ei ollut myöskään junnu-cupit van nuorten SM-kisat, mut onneks omas stadissa ja siel oli myös isommat junnut samaan aikaan. Himas meni tohon aikaan vähän tai aika paljonki huonosti, mut se ei matsipäivänä menoa haitannut. Faija kävi tsiigaa kai ekan matsin ja häipy sit. No olihan siel meidän jengin äijiä tsemppaamassa kai. No voitin kumminki pronssia ja sain mitskun meidän puheenjohtajalta, enkä koskaan unohda, kuinka kovaa se kättä puristi, kun sain mitskuni. Eiku himaan juosten ja kirkuen et oon Suomen 3. paras. Vaan himas ei ollu ketään koko iltana, joten skrivasin lapun et voitin pronssia ja mitsku siihen päälle ja yksin goisaa.
Pikku raggari oli saanut intoa taas ja luuli olevansa jotain, mutta se oli se omanlainen henki treeneissä ja hyvien vetäjien kautta tullu uusi into jatkaa. Omat huolet katosi kun pääsi flaidaamaan tatamille. Tästä sitten seurasi se, että päästiin EV-ryhmiin jne. mutta hienointa oli saada tosi klifoja frendejä judosta. Joskus oltiin jotain, jopa gimmamarkinoilla, mutta pääasia, että en lähtenyt sille tielle mihin moni kundi kulmilta lähti. Sportti on siis parasta.
Ohitin sit faijankin vöissä ja varmaan osasinkin jotain ja muutamat (tai siihen aikaan aika monet) skabatkin käytiin läpi. Joskus hyvii matsei ja joskus huonompii, mut aina tapeltiin tappiin asti.
Tuli sit vaihe et mitäs nyt. Ihan skeida kondis, enkä enää matsaa Suomen kärjessä (Vaikka joskus silloinki mitskumatseis). Jotenkin jäi hihna päälle ja aloin vetää treenei. Jengist tuli sit aika kova ja moni sai mustan vyön ja nyt osa niistä vetää taas treenejä meillä ja kaiken lisäksi hyvin. Jotain meni ehkä oikein ja motivaationi jatkaa pysyi yllä.
Omat skidit aloitti ja olin silti messissä ollut koko ajan. Siitä lähti uusi inspis. Hei tehdään näistä ekaks Suomenmestareita ja sit vielä kovempia? No jengi kasvoi ja toivottavasti tein jotain sellaista, jota se nimeltä mainitsematon hieno mies, joka pisti mut skabaamaan teki mulle. Nyt on tärkeetä mulle se, et jos voin ite antaa jotain ja ku nään et jätkät/gimmat nauttii tuloksistaan, tulee mulle taas hyvä olo judon takia. Titteleitä ei tarvita tässä hommassa, jos haluaa tehdä tätä omasta ilosta. Minä kiitän tässä vaiheessa judoa kaikesta siitä, mitä se mulle on antanut ja ehkä jopa pelastanut monelta ongelmalta. Ne ketkä judossa ohjaa tai valmentaa, on syytä muistaa: Tätä ei tehdä tittelin tai itsensä vuoksi, vaan sen, joka sen tittelin joskus voittaa. Ja sitten kun se tapahtuu niin eiku kippis.
Hansokun kanssa yhteistyössä kamppailutarvikeliike:
Hansokun kanssa yhteistyössä pientukijana:
Tiilaa uheiluteipit, kylmägeelit yms. alennuskupongilla “hansoku”. Saat 10% alennusta ja samalla jokainen alennuskupongilla tilattu tuote tukee Hansokun toimintaa!
Hansokun kanssa yhteistyössä:
10% alennus normaalihintaisista tuotteista aktivointikoodilla "hansoku" www.aminoporssi.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti