tiistai 7. helmikuuta 2017

Rönkköjen Judoperhe

Hansokun kanssa yhteistyössä:
www.penado.fi   (alekoodi "hansoku" -10% Ei koske tuoteryhmää matot ja tatamit)
www.urheiluteippi.fi (alekoodi “hansoku” -10% Tuet samalla Hansokun toimintaa!)
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Rönkköjen judoperhe, Tero, Marina, Stefan, Thomas ja Kevin, on tuttu suurelle osalle Suomen judokansasta. Orimattilalainen perhe toimii kantavana voimana Orimattilan Judoseuran takana järjestäen, kilpailuita, sekä leirejä. Perheen Istarelin suhteiden kautta on Suomeen saatu myös todellisia huippuvetäjiä, sekä mahdollistettu suomalaisten harjoitteleminen Israelissa. Perheen kolmelle pojalle on kertynyt SM-mitaleita yhteensä 16 kappaletta! Hansoku päätti selvittää millainen Rönkköjen perhe on kulissien takana, ja mitä judo heille oikein merkitsee.

Koko perhe koossa

Kuka?
Tero: 2.kyu - 48-vuotias vanhempi rikoskonstaapeli. Kävin judon alkeet -70-80-luvulla, kunnes moottoriurheilu vei mennessään. Takaisin lajin pariin palasin 2000-luvun alussa poliisikoulussa ja myös poliisien judokisoihin osallistumalla. Kunnolla lajin pariin palasin kuitenkin vasta poikien löydettyä itselleen judon omaksi lajiksi Vantaalla 2004. Ensimmäinen seuramme oli Vantaan Jukara.
Orimattilan Judoseuraan siirryimme vuonna 2005 ja sen jälkeen alkoi kova työ seuran nostamiseksi sille tasolle missä se nyt on. Tavoitteemme on luoda judokoille sellaiset mahdollisuudet, että he voivat Suomessa treenata ja kisailla kansainvälisiä kovatasoisia kilpailuja/leirejä ja sitä kautta auttaa menestymään kansainvälisesti.


Marina: 2.kyu - Ammatiltaan hammasteknikko, nyt töissä Apteekissa. Judo deja-vu alkoi jo joskus 10 vuotiaana, kun harrastin jazztanssia, mutta katselin aina huoneen perällä olevia judotreenejä. Aktiivisesti judo alkoi poikien jäljissä: miksi istua tatamin laidalla kun pojat harjoittelevat, kun voin itsekin olla vääntämässä…
Nyt judon parissa on mennyt yli 10.v; vedän muksujudoa, naisten judojumppaa ja lihaskuntotuntia ja kaikille mukaan uskaltaville kovaa kuntopiiriä. Niin kuin laulu sanoo, kaiken takana on nainen, niin minä olen Teron "takana" kun organisoidaan tapahtumat, yms... Eli neuvottelut alkavat jo kotona. :)
Stefan: 1.dan - 20v. Ottelen sarjoissa alle 66 ja 73 kiloa ja olen harrastanut judoa 13 vuotta. Tällä hetkellä olen armeijassa Urheilukoulussa, mutta ennen armeijaa suoritin lukion Salpausselän urheilulukiossa Lahdessa.
Judon harrastus alkoi minulla ja siitä sitten koko perheellä 2004. Pelasin silloin futista (VJS) ja jääkiekkoa (EVU) Vantaalla asuessa. Villinä poikana en oikein tykännyt siitä kun koutsi käski syötellä palloa ja kiekkoa muillekin pelaajille. Miksi syöttää huonommille? Jostain vanhemmat sitten keksivät, että kokeillaanpas käyttää poikaa judossa ja sillä tiellä sitten ollaankin kaikki oltu. Parhaat saavutukset ovat vasta edessä päin, mutta kadettien EM ja EYOF edustus, sekä aikuisten Tampereen Eurooppa cupin 5 sija ovat ehkä hienoimpia itselleni. Ja junnujen Suomen mestaruus totta kai tuntuu kivalta.
Tulevana vuonna siirryn aikuisiin ja pitää fysiikka saada aikuisten tasolle, sekä paljon kansainvälisiä vastuksia ulkomaan leireillä. Muita harrastuksia minulla ovat puntti, lenkkeily, lukeminen ja pleikkarilla pelaaminen.
Thomas: 1.dan - Olen 18-vuotias ja ottelen sarjoissa 60 ja 66. Aloitin judon 6-vuotiaana, joten olen harrastanut judoa jo yli 11 vuotta. Opiskelen tällä hetkellä toista vuotta Lahden lyseon urheilulinjalla. Judon harrastaminen alkoi Stefanin perässä, kun joukkuelajit eivät tuntuneet sopivilta. Judossa tavoitteenani on jokin päivä totaalisesti nöyryyttää isoveljeni tatamilla. Toinen on jo nöyryytetty ja yksi jäljellä. Judo on tällä hetkellä ainoa harrastukseni.
Kevin: 1.dan - Täytin tammikuussa 18 vuotta ja siirryin U21 -55/-60 sarjaan. Ukemeita olen käynyt tekemässä judosalilla jo vuodesta 2005. Välillä on tullut heittojakin. Opiskelen Lahden lyseon urheilulukiossa. Judon aloitin 2006 isoveljeni jalanjäljissä. Parhaat saavutukseni ovat PM hopea U18 ja PM-kulta U21 ja EM-kisapaikka Vantaan EM-kisoihin. Valitettavasti kisat päättyivät puntarin jälkeen angiinaan.

Kaikilla kolmella perheen pojista on mustavyö

Mitä judo merkitsee sinulle?
Tero: Perheen yhteistä laatuaikaa, nykyään 24/7. Samanhenkisten ihmisten kanssa toimimista ja uusiin ihmisiin tutustumista ympäri maailmaa. Lasten ja nuorten kasvattamista hienon lajin pariin ja heidän liikuttamistaan, sekä opettamista. Voittamista, häviämistä, oppimista, kehittymistä ja koko tunneskaalan läpikäymistä.

Marina: Judo = vapaa-aika. Se on meidän perheen "yhteisharrastus", nuorten ehdoilla mennään. Aika usein sanon että työ häiritsee vapaa-aikaani...
Toisaalta olen tiukka täti, ohjatessa pieniä lapsia (muksujudo 5-6.v). Opetan heidät kaikki kunnioittamaan ja tottelemaan muita, ja lapset oppivat myös ensiaskeleet kilpailuun leikin merkeissä.  Judo merkitsee minulle myös perhettä, eli ympäri maailmaa on tullut uusia jäseniä judoperheeseemme
.
Stefan: Kamppailu-urheilua, jossa toinen voittaa.

Thomas: Judo merkitsee minulle kaikkea.

Kevin: Judo merkitsee minulle hyvin paljon. Judo elämäntyylinä antaa mahdollisuuden syödä paljon herkkuja ja rasvaista ruokaa mahdollisuutena kuluttaa kaikki. Judo on osa päivittäistä elämää ja elämäntapaa.  


Judon hyvät ja huonot puolet?
Tero: Monipuolinen laji niin liikunnallisesti kuin kasvatuksellisesti. Judossa on kaikille jotakin. On mahdollisuus kilpailemiseen, ohjaamiseen, tuomariksi, kouluttajaksi. Judo on myös harvoja lajeja, jossa ei välttämättä tarvitse kilpailla vaan voi vain harrastaa, jos siltä tuntuu.
Huonot puolet - Yhdistystoiminta, eli hommia tehdään vapaaehtoisuuden pohjalta, koska lajissa ei liiku tarpeeksi rahaa ja ei osata sitä lajiin tarpeeksi tuoda. Tämän takia laji on Suomessa vielä harrastelijatasolla kansainvälisellä mittapuulla mitattuna.
Marina: Judo on hyvä tapa tutustua uusiin ihmisiin, huoltaa kroppaa. On myös hyvä olla tietoinen judon sisällöstä, säännöistä, kilpailuun liittyvistä asioista, niin ymmärrän mitä  pojat tekee tatamilla.
Huonoja puolia ovat loukkaantumiset, epäonnistumiset, vaikka niistä opitaan, ja joskus huolet.
Stefan: Kaikki asiat judossa ovat hyvää, paitsi pari juttua. Varsinkin Suomessa judolla on aivan liian pieni näkyvyys. Maailman top 10 judokaa jokaisessa sarjassa ovat kovimpia ihmisiä maailmassa. Suomessa ei ymmärretä kuinka paljon kovempi laji judo on verrattuna lätkään ja muihin "kansallislajeihin". Tämä haittaa suuresti judon näkyvyyttä Suomessa. Toinen asia mikä judossa ärsyttää ovat jotkin säännöt. Vahingossa silmään tökkäisystä voi saada hansokumaken? Judo on kamppailulaji. Välillä vähän sormet ja varpaat menee paikkoihin minne ne eivät kuulu, mutta se on voivoi.
Thomas: Hyvät puolet ovat ne, kun saa olla yksin ottelemassa ja judon vaikeus. Huonot puolet taas ovat loukkaantumiset ja judon vähäinen arvostus Suomessa.
Kevin: Judossa on mielestäni paljon hyviä puolia mutta myös huonoja puolia löytyy. Hyviä puolia ovat esimerkiksi hyvä yhteishenki, kavereiden näkeminen, kunnon kohoaminen, voiman saanti, energian kuluttaminen, hyvän fiiliksen saaminen treenatessa ja kilpaillessa, sekä voittamisen fiilis, joka onkin paras fiilis lajissa. Huonoja puolia ovat pienet haitat kaiken aikaisen treenaamisen ohella, kuten vähäinen vapaa-aika, raskaat kisaviikonloput ja leiriviikot. Myös urheilijan elämäntavoissa pysyminen on välillä hyvin vaikeaa.
Rönkön veljekset 2016 nuorten SM-kisoissa


Vapaa sana.
Tero: Viedään kaikki yhdessä lajia positiivisesti eteenpäin olit sitten kilpailija, valmentaja tai aloittelevan juniorin huoltaja. Tuetaan toistemme tekemisiä ja noustaan yhdessä kansainväliselle huipputasolle. Tehdään yhdessä lajista Suomen tunnetuin ja suosituin.
Marina: Olisi kiva jos judon parissa kaikki keskittyisi omiin vahvuuksiin ja pystyisi rauhassa toteuttamaan omat jutut: judokat keskittyisivät omaan lajiin ja aikuiset taustatyöhön ja jos ei ole muuta, niin vaikka muiden kannustamiseen. Jokainen seura tarvitsee taustavoimia, ei muuta kun ilmoittautumaan mukaan.
Stefan: Hansoku on parasta mitä Suomen judossa on tapahtunut moniin vuosiin.



[ILMOITUS: Jos sinulla on jokin mielenkiintoinen uutinen tai mielipide, jonka haluaisit julki, otathan yhteyttä! Otamme mielellään vastaan kilpailumatkakertomuksia, mielipidekirjoituksia ja muuta kilpajudon ympärillä pyörivää asiaa.
Etsimme myös uusia yhteistyökumppaneita lehdellemme, hyvien, jo olemassa olevien lisäksi.

Meidät tavoittaa helpoiten lähettämällä yksityisviestin Hansokun facebookin inboxiin tai lähettämällä sähköpostia toimitus.hansoku@gmail.com ]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti