Hansokun kanssa yhteistyössä:
www.penado.fi (alekoodi "hansoku" -10% Ei koske tuoteryhmää matot ja tatamit)
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------EETU LAAMANEN - OSA III
Miten harjoitusviikko etenee Ranskassa?
Kaikille
yhteiset randoriharjoitukset ovat Judo Instituutissa maantaisin, tiistaisin ja
torstaisin klo: 18.00 - 20.00. Keskiviikkona ja perjantaina harjoitellaan oman
seuran harjoituksissa. Maanantai ja perjantai aamuisin on voimaharjoitus, joko
oman ohjelman mukaan tai Acbb:n fysiikkavalmentajan ohjauksessa. Acbb-seuran
fysiikkavalmentajan treeneissä käy porukkaa myös muista kamppailulajeista,
kuten bjj:stä, lukkopainista ja vapaaottelusta. Näissä lajeissahan tarvitaan
paljon samoja voimaominaisuuksia kuin judossa, joten yhteinen fysiikkavalmennus
toimisi varmaankin myös Suomessa. Tiistai ja torstai kuluu itselläni aamusta
lähtien opintojen parissa tatamilla. Kun illalla on vielä randoriharjoitus niin
voi sanoa näiden päivien olevan aika judontäyteisiä. Koulun lomakausina, joita
opintoihin sisältyy Ranskassa mukavasti, harjoittelen myös tiistai ja torstai aamuisin
Acbb:llä.
 |
| ”Monacon ruhtinaan” eli Yann Siccardin kanssa Acbb:n punttisalilla. |
Koska
syksyllä loukkasin olkapäätäni, joka vaati kuntoutusta, minulla oli joka
keskiviikko fysioteraupeutin aika. Tämän jälkeen oli junioriryhmien apuohjaus
ja omat treenit. Viikonloppuisin toinen päivä on lepo ja toisena teen yleensä
palauttavan harjoituksen esim. uintia, juoksua, pyöräilyä. Loppu syksy piti
mennä olkapään ehdoilla, mutta nyt keväällä ohjelmaan tulevat luonnollisesti
kilpailut ja leirit. Tutkintoon vaadittavat 50 tuntia käytännön judo-ohjaustakin
alkaa kohta olla täynnä, joten aikaa vapautuu enemmän siltäkin puolelta.
Millaisia
iltaharjoitukset ovat Instituutissa, entäpä aamu?
Judo instituutin
iltaharjoitukset ovat randoriharjoituksia sisältäen nopean lämmittelyn, joka on
uchikomeja ja heittoja. Lämmittelynä voi olla myös 1 - 4 mattorandoria.
Pystyrandoreita tulee yleensä 6 - 10 ja ne otetaan yhdessä ryhmässä.
Harjoitukset alkavat klo:18.00 ja ennen sitä voi omatoimisesti tulla
harjoittelemaan tekniikkaa. Tatamilla onkin usein porukkaa jo klo:17.00 alkaen.
Pariisin ruuhkien takia porukkaa tulee aina lähes
poikkeuksetta vähän myöhässä treeniin. ”Kirjoittamattoman” –säännön mukaan
myöhästymisen aikaraja on 30 min. Tämän jälkeen ei periaatteessa voi enää
treeneihin tulla, mutta se riippuu treenien vetäjästä ja myöhästyjän selityksestä.
Loppuvuodesta
2016 tehtiin Ranskan Judoliitossa vaihdoksia valmennus portaassa. Samalla pitkäaikainen
Judo Instituutin harjoituksista aamuisin ja iltaisin vastannut Paul-Thierry Pesqué eli suomalaisittain ”Pate” siirtyi
valmentajaksi Ranskan maajoukkue keskukseen Inseppiin. Iltaharjoituksiin tämä
ei tuonut mitään vaihdosta mutta tammikuun alusta 2017 aamuharjoitukset Judo
Instituutissa toistaiseksi loppuivat. Aamuharjoitukset alkoivat aina klo:6.45,
koska suurin osa ryhmästä meni kouluun harjoituksen jälkeen. Harjoitukset
sisälsivät ”Paten” aikana lähinnä perusvoimaa punttisalilla ja välillä voima-
ja judoharjoituksen yhdistelmiä esim. ote-taistelujen muodossa. Tietoa siitä,
jatkuvatko Judo Instituutin aamuharjoitukset tulevaisuudessa ei vielä ole.
Omaan aamuharjoitteluuni tämä ei tuo juuri muutosta, koska seurani Acbb:ssä on
tarjolla aamuharjoitukset 4 kertaa viikossa.
Paul-Thierry PESQUET ottaa vastaan vyön korotuksen Ranskan
Judoliiton presidentiltä Jean-Luc
Rougélta. (Kuva: judo94.net/Philippe Rabouin)
Judo Instituutin randoritreeneissä on lähes aina myös
vieralijoina eri maa- ja seurajoukkueita sekä yksittäisiä urheilijoita eri
maista. Esim. saksalainen Martyna Trajdos, Hollannin Noel Van T’End ja
Pariisissa asuva Perun Juan ”Postimies” Postigos ovat tuttu näky harjoituksissa
viikottain.
Miten ranskassa
harjoitellaan fysiikkaa, mitkä ovat painotukset?
Tähän on
todella vaikea yleisellä tasolla vastata. Mutta oman vahvan näkemykseni mukaan
painotus on ollut aiemmin enemmän perusvoiman hankinnassa punttisalilta.
Penkkiä, penkkivetoa ja kyykkyä yms. Riippuen valmentajasta mukaan on tullut
nykyisin, esim. Aurélien Broussalinkin kautta,
enemmän toiminnallista tekemistä. Battling ropesit, askeltikapuut, kahvakuulat
yms. on otettu perusliikkeiden rinnalle. Acbb:ssä yhdistellään näitä esim.
kuntopiireihin. Aamuharjoitukset ovat lähes poikkeuksetta fysiikkaa.
Palauttavat harjoitteet, liikkuvuus ja venyttely ovat kuitenkin useilla
judokoilla Ranskassa kehnolla tolalla, mikä ilman muuta aiheuttaa
loukkaantumisia. Toki poikkeuksiakin on.
Onko urheilijoilla
yleensä henkilökohtainen fysiikkaohjelma, vai tekevätkö kaikki samaa?
Käsitykseni mukaan ainakin isoimilla seuroilla on joku, joka vastaa
fysiikkavalmennuksesta seurassa. Näin ollen saman seuran porukka ainakin tekee
pitkälti samoilla ohjelmilla samoissa treeneissä, riippuen toki yksilöiden
kilpailukaudesta. Henkilökohtaisia fysiikkavalmentajia ei paljon ole.
Maajoukkue-rinki harjoittelee, ja suurin osa asuu, koko Ranskan yhteisessä
huippu-urheilukeskuksessa Insepissä Pariisin lähistöllä. Heillä on käytössään
erikseen asiantuntijat joka lähtöön esim. lääkäreitä, fysioterapeutteja ja
fyysikkavalmentajia myöten.
Mitä mielestäsi
Ranskassa tehdään paremmin kuin Suomessa? Entä mitä Suomessa paremmin kuin
Ranskassa?
Vastaan nyt aiempien kokemuksieni ja 4 kuukauden Ranskassa olon jälkeen,
siis mitään kaiken kattavaa kokonaiskuvaa on vaikea antaa tässä vaiheessa.
Koska lähtökohdat ja esim. judon asema ja harrastajamäärät ovat hyvin
erilaiset Ranskassa ja Suomessa suora vertaaminen ei ole mielestäni monessakaan
asiassa kovin hedelmällistä.
Äkkiseltään ja tiivistettynä sanottuna Ranskassa parempaa on:
Judon osaaminen lajitaidollisesti parempaa jo lapsesta lähtien, koska
kouluttautuneita puolipäiväisiä valmentajia on judoseuroissa pilvin pimein. He
saattavat ohjata junnutreenejä eri judoseuroissa, mutta korvausta vastaan.
Kaikki ovat käytännössä käyneet vähintään vastaavan koulutuksen kuin mitä itse
suoritan tällä hetkellä. Hyvät lajitaidot lähtevät siitä, että ohjaajat osaavat
näyttää suoritustekniikat hyvin ja puhtaasti. Lisäksi tekniikkaa opetetaan
monipuolisesti ja kilpailuun tähtäävällä tavalla. Leikkiä kuitenkaan
unohtamatta.
Huipputason osaaminen teknis-taktisissa asioissa aikuisten tasolla.
Esimerkiksi ote-taistelussa, ottelutaktiikassa eri vastustajia vastaan,
mattojudossa jne. Ammattivalmentajat ja entiset huippukilpailijat takaavat
kansainvälisen tason osaamisen säilymisen ranskalaisessa judovalmennuksessa.
Puhumattakaan esimerkiksi otteluiden videoimisesta ja analysoinnista, johon on
palkattu maajoukkueen käyttöön oma henkilö, ynnä muista vastaavista
palveluista. Resurssit maajoukkueen ammattijudokoilla ja maajoukkueilla ovat
vertaansa vailla. Ammattijudokan ura on todella mahdollinen ja pitkä ura sekä
jatkaminen maajoukkue-valmentajaksi takaavat mukavat eläkepäivät.
Koululaisryhmien
judo-opetuksella on pitkät perinteen Ranskassa ja moni nykyinenkin maan
huippujudoka on saanut ensi kosketuksen lajiin juuri koulun liikuntatunnilla.
Suomessa parempaa on:
Urheiluakatemioiden kautta opiskelun ja harjoittelun yhdistäminen sekä hyvät
tukipalvelut kuten lääkärit, urheiluhieronta, henkinen valmennus yms. Ranskassa
vastaavat palvelut ovat käytössä yleensä vain maajoukkue judokoilla
valmennuskeskus Insepissä. He ovat kuitenkin pieni osa harrastajamassasta.
Ranskassa monen maajoukkue judokan (varsinkin nuoren) opiskelu/työkokemus
Insepissä on vähän niin tai näin. Tämä ei välttämättä ole mikään hyviä asia. Varsinkin
niiden kohdalla, jotka ovat maajoukkue ringissä, mutta eivät kohoa aivan
painoluokkansa parhaiksi. Tällöin yleensä paikkaa kilpailu-uran jälkeen ei
irtoa Ranskan Judoliiton hommista valmentajana, jos sarjassasi on olympiavoittaja/maailmanmestari
tai parikin. Opiskelun ja harjoittelun yhdistäminen on siis Suomessa mielestäni
paremmalla tollalla.
Suomessa
urheilijoiden tietämys harjoittelun kokonaisuudesta on parempaa. Huoltavat
harjoitteet, hieronnat ja liikkuvuus sekä palautuminen yms. hoidetaan Suomessa
paremmin. Täällä vammoja ennalta ehkäiseviin toimiin ei kiinnitetä niinkään
huomiota. Poikkeuksena taas maajoukkue Insepissä sekä yksittäiset urheilijat ja
valmentajat.
Käsittääksemme Ranskassa
osa judokoista on ammattilaisia. Miten sellaiseksi pääsee?
Ammattijudokoita
on Ranskassakin lopulta aika vähän. He ovat pääasiassa Insepissä maajoukkueen
keskuksessa harjoittelevia. Judoseurat, jotka ovat usein osa suurempaa yleisseuraa, maksavat kuukausipalkkaa
urheilijoille ja saattavat maksaa jossakin tapauksissa ylöspidon ja
harjoittelukustannukset Insepissä. Parhaat arvokilpailumitalistit saavat rahaa
käsittääkseni myös Ranskan Judoliitolta ja sen yhteistyökumppaneilta.
Yleisseurat/urheiluseurat taas saavat rahaa kaupungilta tai kunnalta avustuksina toimintaansa. Yleisseuran rahoitus koostuu myös monien lajien toiminnasta ja rahaa saatetaan hyvinkin jakaa yli lajirajojen. Yksi suurimmista seuroista Levallois Sporting Club eli ”mehiläistiimi” (seuran logo on mehiläinen) haali seuraansa lähes kaikki Ranskan maajoukkueen arvokilpailumitalistit 2010-luvulla. Kirsikkana kakun päällä Teddy Riner. Tästä seurasi kuitenkin Hauts-de-Seinen kaupungille, jossa Levallois Sporting Club sijaitsee, todella suuret kuluerät judokoiden palkkojen maksussa ja ennen pitkää kaikki muut saivat käytännössä lähteä etsimään uutta judoseuraa paitsi Riner. Teddy Riner sai vuonna 2013 Hauts-de-Seinen kaupungilta 24 000€ kuukausipalkkaa. Päälle tulivat asunto, auto, bonukset yms. Kaupungin kuukausieräksi arvoitiin lopulta n. 30 000€. Asiasta uutisoi aikoinaan Le Monde-lehti. Tämän lisäksi Riner saa tietysti tuloja muiltakin tahoilta, kuten yhteistyökumppaneiltaan. Toki muihin ranskalaisiin judokoihin verrattuna Riner liikkuu tulotasollaan aivan omassa luokassaan.
Cyrill Maretin
kuukausipalkan Acbb:ssä tiedän, mutta en viitsi tarkkaa summaa mainita, koska
en tiedä onko sitä missään julkaistu. Puhutaan hyvästä palkasta, useista
tuhansista. Ei kuitenkaan kymmenistä tuhansista.
Miten valitaan kuka
edustaa Ranskaa?
Judon
arvokilpailuedustajista keskustellaan Ranskassa samaan tapaan kuin Suomessa
keihäsmiesten valinnoista arvokilpailuihin.
Periaatteena
kai on, että maajoukkueesta paras/parhaat lähtevät, mutta varsinkin
olympiaedustajien valinnassa voi hyvinkin olla tilanne, että samassa
painoluokassa on useampi mitalikandidaatti, jolloin valmennuksella on kinkkinen
valinta edessä.
Rio de
Janeiron olympiavalintojen jälkeen keskusteltiin siitä, pitäisikö valinnat
tehdä suoraan maailmanranking perusteella, painotetaanko valinnoissa koko
olympiadin (4-vuotta) näyttöjä vai viimeaikaisia, miten huomioidaan
loukkaantumiset jne. Selkeää sääntöä valintaprosessiin ei taida täällä saada
tai ainakin se vaihtelee keneltä kysyy. Voi toki olla, että prosessi selkeytyy
tulevaisuudessa.
Olet jo kokenut
urheilija, millaisia neuvoja haluaisit antaa nuorille urheilijoille?
Koska emme ole judotatamilla kerron enemmän yleisiä kokemuksia, jotka olen
itse huomannut tässä lyhyehkön mutta erittäin hauskan ja antoisan elämäni
aikana. En ole saarnamies, mutta minulta usein kysytään, kuinka pysyn positiivisena.
Kokosin alle muutamia asioita, jotka itse olen kokenut tärkeiksi ja joita
koetan toteuttaa. Eli kai jostakin epävirallisesta ”elämän filosofiasta” voi
puhua. Samat antaisin kelle tahansa vastaantulijalle kysyttäessä. Olipa
kyseessä urheilija tai ei.
Laamasen lista:
Itse olen saanut aina tehdä siitä mistä nautin ja kannustan kaikkia muita
samaan. Jos se sattuu olemaan huippu-urheilu niin kaikki muu kyllä ”lutviutuu”
siinä mukana. Kun olet jotain päättänyt ja teet sitä mistä nautit ei tarvitse
jälkeenpäin miettiä tai selitellä omia valintojaan kenellekkään ja mikä
tärkeintä itselleen. Arvosta myös sitä mitä teet vaikka muut eivät arvostaisi,
kuten esim. Suomessa ei urheilua tai urheilijaa (judokaa) VIELÄ kovin korkealle
nosteta yhteiskunnan silmissä.
Muista, että jokainen tässä maailmassa tietää jotain mitä sinä et, joten
ole ennakkoluuloton kaikkia kohtaan ja uskon, että opit jokapäivä valtavasti
uusia asioita. Esimerkkinä vaikka tatamilta, olen itsekkin oppinut kelta- ja
valkovöisiltä paljon tärkeitä asioita judosta.
Kun teet intohimolla jotakin, muista rentoutua ja tehdä välillä jotain
aivan muuta. Itse ajaudun toisinaan ylikuormitukseen, kun piiskaan henkisesti
itseäni kroppani viesteistä välittämättä. On helppo painaa kaasua, kun treeni
kulkee. Itse rentoudun usein perheen ja ystävien parissa olemalla ja ”tyhjännauramisella”
yms. pelleilyllä. Näin jaksat ja vältät ylikuormituksen ja stressin urheilussa,
opiskelussa, työelämässä tai missä tahansa.
Ihmiset puhuvat nykyään paljon epämukavuus-alueesta. Pyri jokapäivä tekemään
jotakin aiemmin pelottavalta tuntuvaa tai epämukavaa. Näin ollen
mukavuus-alueesi laajenee, jolloin tilanteesta tai päivästä riippumatta liikut
aina vain mukavuus-alueella.
Verkostoidu. Se, että löytää oikeat ihmiset ympärille on erittäin tärkeää.
Kukaan ei itse osaa kaikkea. Olen äärimmäisen kiitollinen kaikille ympärilläni
oleville ihmisille. He ovat muokanneet minut sellaiseksi kuin olen.
Tekemisen pitkäjänteisyys ja sitkeys. Hansokun-lukijoista nuoremmat eivät
muista aikaa, jolloin itseki olin kadeteissa tai junnuissa. Voitin kadeteissa
kaksi suomenmestaruutta, lähinnä monipuolisen urheilemisen takia, en kovinkaan
hyvien lajitaitojen ansiosta. Pääsin edustamaan Suomea kuitenkin arvokilpailuihin
ensimmäistä kertaa alle 23-vuotiaiden Em-kilpailuihin 2008. Kadeteissa tai
junioreissa olin liian pieni tai sarjassani oli aina jokin parempi ottelija.
Urheilulukioon Tampereelle 2004 muuttaessani painoni oli vähän päälle 50-kiloa
ja siirtyminen kadeteista junioreihin oli vuoden vaihteessa 2004-2005 edessä. Jokainen
ymmärtää varmaan tässä vaiheessa, että junioreihin siirtymisvaiheessa
lähdettiin lajitaidollisesti ja varsinkin fyysisesti kohtuulliselta
takamatkalta. Olin käytännössä kaikissa ominaisuuksissa heikoin, paitsi huonojen
juttujen kertomisessa. Ilman hyviä ihmisiä ympärillä, kuten ”Varalan
Judotiimiä” ja valmentajia Rami Myllymäkeä sekä Kati Myllymäki-Hämäläistä,
olisi saattanut tässä vaiheessa haaveet judourasta vaihtua joksikin muuksi.
Ensimmäistä kertaa Judoliiton rahallisen tuen piiriin pääsin 2013, kun syksyllä
2012 voitin ensimmäisen Eurooppa Cuppini Belgradissa.
Pitkäjänteisyys liittyy myös siihen, että kaikkea voi saada, mutta ei
samaan aikaan. Esimerkiksi maratonin ja kehonrakennuksen harjoitteleminen samaan
aikaan tuskin tuottaa kummassakaan lajissa kovin hyvää tulosta. Joudut
punnitsemaan opiskelun ja työn sekä urheilun välillä. Ikätoverisi valmistuvat
todennäköisesti aikaisemmin ja aloittavat työt. He eivät kuitenkaan välttämättä
omaa samanlaista kokemusta huippu-urheilun maailmasta, kuten paineensietokyky,
suunnitelmallisuus ja tavoitteeseen sitoutuminen vain muutaman mainitakseni.
Nämä kokemukset ovat työelämässä tulevaisuudessa erittäin arvokkaita.
Urheilu-uraa pystyt varmasti hyödyntämään vaikkapa juuri työelämässä kun
rohkeasti tuot sen vaatimukset esille tai pyydät asiantuntijaa avuksesi niitä
CV:hen muotoilemaan. Ainakin näin olen itse huomannut.
Vaikeudet ovat muutoksia, jotka avaavat uusia ovia. Oman perheeni
taloudellisen tilanteen heikentyessä huomattavasti 2010-luvun alussa ymmärsin,
että ellen tee joitakin ”peliliikkeitä” urheilun rahoittamiseksi pian, huipulle
tähtääminen ei ole realistista. Jokainen meistä voi parantaa taloudellisia
resursseja omatoimisesti. Itselläni apuna oli tietysti talousalantutkinnot, joiden
kautta ymmärsin, että yksilöurheilija toimii kuin yksityisyritys. Sinulla on
käsissäsi markkinointi, talous yms. Yksin ei taaskaan tarvitse kaikkea osata
vaan kannattaa etsiä käsiin oikeat ihmiset. Yhteistyökumppaneiden löytäminen ei
ole helppoa, mutta samalla verkostoidut ja opit reilusti uusia asioita, tapaat
uusia ihmisiä ja saat kontakteja yrityksiin. Näistä kontakteista voi hyvinkin
olla hyötyä opinnäytetyön, työharjoittelun tai työpaikan löytymisessä
myöhemmin.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä voisin antaa vielä yhden periaatteen.
Mielestäni jokaisen, varsinkin suomalaisen, kannattaisi kateellisuuden sijaan
keskittyä oman elämän parantamiseen ja kehittymiseen/kehittämiseen. Enkä
tarkoita mitään narsistista-ajattelua, vaan jos itsellä menee hyvin niin miksei
naapurillakin ja samoin toistepäin.
Kyllä mie luulen, että noilla neuvoilla pärjää ja pysyy vähintään yhtä
positiivisena kuin mie =).
Entä valmentajille,
urheilijan ja valmentajaopiskelijan näkökulmasta?
Judo
ammattimaistuu maailmalla sekä urheiljoiden että valmennuksen osalta huimaa
vauhtia koko ajan, kuten muussakin urheilussa. Maailmanranking-listan Top 20
judossa, kaikissa miesten sarjoissa, sisältää vain ammatikseen urheilevia. Tämä
ryhmä kahmii myös suurimman osan kaikista arvokilpailumitaleista judossa.
Mikäli puoliammattilaisia on joukossa ovat he poikkeus. Miten suomalaiset
voisivat murtautua tähän joukkoon?
En koe olevani mikään judovalmennuksen asiantuntija, ainakaan vielä, mutta neuvoja kysyttäessä heitän seuraavat ajatukset:
Perusasiat ovat lajin perusta à tärkein ja samalla yksi vaikeimmista asioista opettaa! Tekniikat, otteluasento, liike, yms. Judoka oppii kyllä itsekin jotain ”kantapään kautta” randoreissa/kilpailuissa mutta tämä ei ole tehokas eikä nopea tie. Meillä huipulle kasvetaan vasta pitkän ajan kuluessa. Oikeanlaisella valmennuksella päästään paljon nopeammin samaan tulokseen. Tämä on nähtävissä judon huippumaissa, joissa kilpajudokat ovat valmiimpia jo paljon nuorempana.
”Laamasen Kaava”:
Selkeät ohjeet otteissa,
missä asennossa tulee olla? Kuinka reagoin eri puolen vastustajiin? Taktiikan
muuttaminen ottelun aikana? jne.
Tästä seuraa -->
Turvallinen tunne valmennettavalla/urheilijalla kilpailuissa. Urheilijalla on tunne ”Olemme harjoitelleet tämän harjoituksissa, tiedän mitä teen, hallitsen tämän asian” Ottelijalla on kuitenkin viime kädessä vapaus tehdä parhaalta tuntuva ratkaisu kilpailutilanteessa.
Tästä seuraa: -->
Selkeä tapa toimia ns. "otteluidentiteetti", sattuman osuus otteluissa vähenee à on helpompi korjata virheitä à analyyttisyys/kehittymisen seuraaminen oleellisesti helpompaa ja tehokkaampaa.
Tällaista osaamista olisin
ainakin itse kaivannut enemmän tähän astisella judokan polulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti