perjantai 4. elokuuta 2017

Maailman Huippujudokoiden Voimaominaisuudet

Muutama viikko sitten heräsi Suomi24 foorumilla keskustelua judossa tarvittavista voimaominaisuuksista. Saimme tästä kimmokkeen, ja lähdimme tutkimaan asiaa sosiaalisen median, huhupuheiden, sekä aivan oikeiden tutkimuksienkin kautta. Ennen kuin esittelemme tuloksiamme, haluaisimme esittää muutaman yleisluontoisen huomion.

  1. Voimaominaisuudet eivät aina ole vertailukelpoisia henkilöiden välillä. Suoritustekniikat ja kehotyypit voivat vaihdella huomattavasti henkilöiden välillä. Tämän takia voimatuloksia ei tule pitää minään absoluuttisina totuuksina voimatasoista edes saman sarjan judokoiden välillä. Yleisesti ottaen pitkäraajaisemmat urheilijat ovat epäedullisessa asemassa voiman ja painonnostoliikkeitä suoritettaessa. On myöskin hyvin hankalaa asettaa numeraalisia arvoja, esimerkiksi 1.5x oma paino jossain liikkeessä, jotka olisivat päteviä painoluokasta toiseen. Kevyemmät urheilijat omaavat yleensä suuremman suhteellisen voiman tason verrattuna painavempiin urheilijoille. Osaltaan tämä johtuu lyhyemmästä nostomatkasta, mutta myös absoluuttisesta malmin määrästä. Onhan esimerkiksi 300kg maastavedossa yksinkertaisesti vain aivan törkeä määrä rautaa.

  1. Kaikki henkilöt eivät ole fyysisiltä ominaisuuksiltaan, tekniikkavalikoimaltaan, tai ottelutyyliltään samanlaisia. Tästä johtuen vaadittavat voimaominaisuudet ovat erillaisia eri henkilöille. Kestävyystyyppisen ottelija vahvuus on se, että hän jaksaa pitää vauhtia yllä koko ottelun ajan. Tässä tapauksessa maksimaalisen voiman tarve ei välttämättä ole niin suuri kuin voimaottelijalla. Samoin seoinage-ottelijalla jalkojen voima korostuu huomattavasti verrattuna klassiseen uchimata ottelijaan.

  1. Yllämainituista seikoista huolimatta judo on suurelta osalta voimalaji. Tämä käy läpi monissa vertailevissa tutkimuksissa, joissa vertaillaan huippujudokoita ja kansallisen tason judokoita. Huippujudokat ovat keskimäärin edellä kaikissa voimaominaisuuksissa. Tämä käy myös ilmi omasta “meta-analyysistamme”. Tutkiessamme maailman huippuja, kävi yksi asia selväksi. Kaikki ovat VAHVOJA. (Se kuinka vahvoja riippuu tosin siitä ketä tutkitaan. Koska tutkimuksemme perustui sosiaaliseen mediaan, on selvää että kukaan tuskin julkaisee videoita itsestään pienien rautojen kanssa.)

Judokoiden Voimatuloksia
Alla olevassa listassa esittelemme joidenkin huippujudokoiden voimaominaisuuksia. Suurin osa tuloksista on poimittu sosiaalisesta mediasta. Koska, kaikissa näytteissä ei ole kyse ykkösmaksimista, olemme arvioineet ykkösmaksimin käyttämällä maksimisarjapainolaskuria (http://www.kalanen.fi/sarjapainolaskuri/), jonka ainakin toimitus on huomannut kohtuullisen luotettavaksi omalla kohdallaan.
HUOM! Sosiaalisesta mediasta poimitut tulokset eivät ole välttämättä kyseisten urheilijoiden maksimeita, vain nostoja jotka on kuvattu.

60kg
Craig Fallon - Penkki 105kg
Lähde: Kertoi Heinäveden leirillä kysyttäessä.
Juho Reinvall - Penkki 110kg
Lähde: Juho Reinvall


66kg
Charles Chibana - Syväkyykky 3x170kg -> 190kg
Lähde: Instagram
Nijat Shikalizada - Mave 200kg, Penkki 130/140kg (Videossa ei rautamäärää)
Lähde: Instagram



Lähde: Facebook - Loic Korval
73kg
Shohei Ono - Rinnalleveto lantiolta 2 ylösvetoa + 1 kääntö 110kg → 121kg
Lähde: Instagram
Laskennallisesti Onon maksimi on 120kg, mutta koska Ono nostaa painot rinnalle lantiolta, eikä maasta, saattaa maksimi olla enemmänkin.
Loic Korval - Penkki 8x100kg → 127kg
Lähde: Instagram
Changrim An - Mave 3x190kg → 212kg
Lähde: Instagram
Rauta liikkuu sen verran keveästi että kyseessä ei välttämättä ole todellekaan maksimaalinen suoritus
Sagi Muki - Penkki 110kg, Syväkyykky 3x140kg → 156kg, Rinnalleveto 5x100kg → 117kg, Penkkiveto 5x80kg → 95kg
Huomionarvoista on se, että Muki sanoi tekevänsä 4 sarjaa rinnallevetoa ja penkkivetoa kyseisillä painoilla, joten yhdessä sarjassa toistoja saattaisi mennä enemmänkin.

81kg
Nemanja Majdov - Mave 220kg, Rinnalleveto 110kg
Lähde: Instagram
Majdovin rinnallevetotekniikka on käytännössä hauiskääntö myötäotteella, joten tämä ei kerro paljoa miehen todellisesta voimatasosta.
Zebeda Rekviashvili - Penkki 160kg, Raaka Rive 5x110kg → 129kg
Lähde: Facebook
Ja rive on niin raaka, kuin rive voi ikinä olllakkaan.  

Lähde: https://www.facebook.com/pg/ZebedaRekhviashviliGEO

90kg
Ilias Iliadis - Mave 210kg, Raaka Rive 3x130kg → 144kg
Lähde: Instagram & Youtube
Noel Van T’ End - Käsipainopenkki 3x60kg → 130kg (150kg)
Lähde: Instagram
Toimituksen omakohtaisen kokemuksen mukaan käsipainopenkkituloksiin voi huoletta lisätä parikymmentä kiloa ja saadaan suunnilleen oikea penkkipunnerrusmaksimi. Ei ehkä kovin tieteellistä, mutta viihdettähän tämä on.
Varlam Liparteliani - Kyykky 3x170kg → 190kg
Lähde: Instagram


100kg
Michael Korrel - Mave 230kg
Lähde: Instagram
Tagir Khaibulaev - Penkki 170kg
Lähde: Huhupuheita Pietarista
Elmar Gasimov - Penkki 170kg
Lähde: Instagram
Henk Grol - Mave 260kg, Käsipainopenkki 3x70kg → 153kg (173kg)
Lähde: Instagram
Balkanilaiset Judokat: Penkki 164kg, Kyykky 179kg, Mave 238kg, Leuat (toistot) 34
Lähde: Casals, Mekic, Stojanovic, Ostojic, 2015. Fitness and Anthropometric Profiles of International vs National Judo Medallists in Half-Heavyweight Category. The Journal of Strength and Conditioning Research.
Bosniassa toteutettu tutkimus, jossa tutkittiin viittä alle 100kg ottelijaa, joilla oli mitaleita euroopanmestaruuskilpailuista, tai worldcup tasolta.

+95kg
Juha “Pupu” Salonen - Kapea penkki 150kg, Raaka Rive 140kg, Takakyykky 200kg
Lähde: Pupu
Pupu kommentoi, että rv ja penkkitulos olisivat saaneet olla kovempia, varsinkin penkki, jotta vastustajan olisi tarvittaessa saanut pidettyä kaukana.
Toimituksen huomio: Pupu ei ollut kaikista räjähtävin ottelija, vaan enemmän diesel tyypin kestävyysjudoka.

Naiset
Naisista tietoja oli löydettävissä kovin vähän. Haluaisimme kuitenkin huomattaa, että nämä kyseiset tulokset ovat aika rajuja, joten myöskään tyttöjen kohdalla ei voimaharjoittelua ole mitään syytä laiminlyödä.
48kg
Paula Pareto - Leuat (toistot) 70
Lähde: Facebook
52kg
Jaana Sundberg - Raaka rinnalleveto 65kg, Penkki 75kg, Lisäpainoleuka 28,75kg
Lähde: http://www.hansoku.fi/2016/12/jaana-sundberg-suomen-judon-kuningatar.html

Loppukevennys
Kaikista judokoista vahvin näyttäisi kuitenkin olevan Georgii Zantaraia, joka noin 66kg kehonpainolla näyttäisi penkkaavan kevyen ykkösen 160kg:lla, yhdellä kädellä! Katso vaikka jos et usko!
Lähde: https://www.instagram.com/p/BRBK78sBM-Z/?taken-by=zantaraia_georgii 
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Hansokun kanssa yhteistyössä:
www.penado.fi   (alekoodi "hansoku" -10% Ei koske tuoteryhmää matot ja tatamit)
www.urheiluteippi.fi (alekoodi “hansoku” -10% Tuet samalla Hansokun toimintaa!)
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti