lauantai 27. elokuuta 2016

Loukkaantumisia ennen Tallinnan European Openia



Urallaan kaksi European Cup -kilpailua voittanut Jaakko Alli loukkaantui maajoukkueleirillä perjantaina 26.8. Tukijalka oli pettänyt alta uchimataa tehdessä ja nilkka vääntynyt. Loukkaantuminen oli todennäköisesti lievä, mutta 10-11.9 käytävä Tallinnan European Open jää Allilta luultavasti väliin. Siksi Alli tekeekin paluun kisatatameille vasta Tampereen European Cupissa 1-2.10.

Harmittaako?
“No vähän. Mutta katsotaan nyt jos paranee nopeasti, niin matsaan sitte kyllä siellä Tallinnassakin jo.”




Mitä tavoitteita syksylle?

“Kisata paljon. Pitää saada paljon otteluita European Cupeissa syksyllä, että voi siirtyä keväällä kovempiin kisoihin.”



Alli heittää. Lähde: European Judo Union / Photographer: Stepan Boev



Allin loukkaantuminen ei valitettavasti ollut leirillä ainoa. Myös SM-kilpailujen hopeamitalisti Petteri Sulander joutui uranage-peräisen aivotärähdyksen seurauksena lopettamaan leirin kesken. Sulander nähdään kuitenkin Tallinnassa sarjassa -81kg.


Suomen joukkue Tallinnan European Open -kilpailussa:

Miehet:
-60 Otto Koponen
-66 Joonas Tapio, Jere Jussila, Elias Körkkö, Jyri Rajaniemi
-73 Eetu Laamanen, Ville Kiljander, Ville Korkeila, Arttu Määttä
-81 Petteri Sulander, Klaus Verlin, Matias Holopainen
-90 Aatu Laamanen, Samuli Viitanen
-100 (Jaakko Alli)
+100 Mikko Niemi

Naiset:
-48 Marianne Kosonen, Taina Kaiponen
-52 Katri Kakko
-63 Laura Jauhiainen, Alexandra Barton
+78 Elina Lehtonen



Hansokun kanssa yhteistyössä kamppailutarvikeliike:

1 kommentti:

  1. This is partly end result of} worth (the beginning worth for a primary 3D printer is about $300), Double Sided Carpet Tape but also the small dimension of the printers comparability with} traditional manufacturing. For printing manufacturing elements, velocity and worth are additionally necessary, but the characteristics most commonly exploited are design freedom and ease of customization. In aerospace and automotive, topology optimized constructions with a high strength-to-weight ratio are used for high-performance elements, and elements that previously required assembly may be consolidated right into a single half. In healthcare, customization is critical - most hearing aids manufactured in the US are made virtually exclusively utilizing 3D printing.

    VastaaPoista