keskiviikko 3. elokuuta 2016

Toimituksen terveiset

Aivan ensiksi toimitus haluaa kiittää lukijoitaan hyvästä vastaanotosta ja positiivisesta palautteesta. Olemme ällistyneitä julkaisumme saamasta positiivisesta palautteesta ja erityisesti julkaisun levinneisyydestä. Muistakaa että teidän tukenne tekee tämän mielekkääksi ja mahdolliseksi.
Kiitos!

Myös suomalaisen judon ykköskeskustelupalsta, judo suomi24 otti Hansokun hyvin vastaan. Jutun kirjoittamishetkellä vain 2  viestiketjun 19:sta kommentista oli miellettävissä negatiivisiksi. Vastaamme nyt näihin kahteen kommenttiin.

Nimimerkki Jreatii kirjoitti: "Gampian judoliiton sponsoroimako tää on? Miksi ei haastatella Reinwallia?"
Katkaistaksemme huhuilta siivet; Meitä ei sponsoroi minkään maan lajiliitto. Hansoku on riippumaton media, jonka juttujen sisältöön tai näkökulmaan ei edes pienin lahjoituksin voi vaikuttaa.
Juhon haastattelun puuttuminen ei ollut mikään kannanotto. Se puuttui, koska Juho oli jo pakannut itsensä ja tavaransa Rioon, ennen kuin idea Hansokun perustamisesta tuli toimituksen päähän. Siinä vaiheessa kun Njien haastattelu oli valmis ja julkaistu, ei Juhon keskittymistä enää viitsitty häiritä lähettelemällä Facebookin inboxiin mikkihiirikysymyksiä Juhon lempiruuasta yms.
Miksi Njie sitten oli lehden ensimmäinen haastateltava? Njien tarina on mielenkiintoinen eikä hän saa ansaitsemaansa positiivista julkisuutta Suomen muissa mediossa, seurauksena siitä miten asiat lopulta menivät.


Nimimerkki Instantjudo kirjoitti: "Taitaa olla ihan epävirallinen lehti ei ole mitään tekemistä todellisen tiedotuksen kanssa. todelliset ammattilaiset voisi hoitaa judotiedotuksen ilman tällaista epämääräisyyttä. Antakaa ammattilaisten hoitaa hommat. Mikä nimikin? Ei kunniota edes judoa, ei hansuilla pääse menestykseen,"
Vastaamme tähän lainamalla erästä nimimerkkiä judo suomi 24 -keskustelupalstalta:
"Miksi ihmeessä judoliitolla pitäisi olla yksinoikeus judosta kirjoittamiseen? Hoitaako hiihtoliitto kaiken hiitokirjoittelun? On vain hyvä, että erilaisia näkökulmia judoonkin saadaan. Se kertoo myös judokulttuurin tilasta Suomessa. Hienoa pojat!"

Puhutaan todellisista ammattilaisista ja siitä miten heidän pitäisi antaa hoitaa homma. Pitäisikö seksikin jättää prostituoiduille? Hehän ovat ammattilaisia. Kyllä se niin vaan on, että rakkaus objektiin, oli sitten kyse seksistä tai judojournalismista, tuo hommaan kivan lisän. 

1 kommentti: